Uncategorized

Kun on pakko päästää kaikki sisältä.

Kerron nolostelematta nollatoleranssin olevan kantani liikenteessä. Ja sen Haloo Helsingin yhden kappaleen olevan mielestäni oikeastaan tarttuva. Jopa hyvä. Sanon mielipiteeni ääneen. En enää viljele joka lauseessani sanoja vähän, ehkä ja joskus. Syön pullan nyt. Aivan varmasti valmistun auttajaksi tulevaisuudessa. Haluan elämältä paljon. Opettelen välttelemään edes välillä konditionaalin käyttöä ilmaistessani tahtoani. Minä saan haluta ja olla jotakin mieltä. Kivet jalkakäytävällä eivät enää kiinnosta. Katson vastaantulijaa silmiin. En pyytele enää anteeksi jokaista askeltani. Sanaani. Olemassaoloani. Valtaan itselleni juuri sen istuimen junassa, jonka haluan. Vaikka vastapäätä istuisikin itsevarmuutta uhkuva Guessin kantaja. Olen tyytyväinen omaan laukkuuni. Kehooni. Itseeni. Elämääni. Jätän itseni vertailun arkipuuhistani pois. Sitaisen hiukset nutturalle. Lähden huoleton hiuspehko päässä ulos syömään. Sushia. Odotan pääsiäisateriaa. Haaveilen helteisen kesäpäivän jäätelöstä. En enää vain ajattele kunpa, vaan toteutan. Quasimodo on pian historiaa. Minulla ei ole syytä piilotella itseäni. Vaadin yhä itseltäni paljon, mutten enää täydellisyyttä. Annan ilon näkyä ulospäin. Vatsassa poreilun ei tarvitse jäädä vain omaksi tiedokseni. Nostan rouvan hansikkaan ylös. Teen pienen teon. Toisen päivästä toivottavasti hitusen valoisamman.Uskon pystyväni vielä kirjoittamaan kokonaisen kirjan. Perustamaan oman yrityksen. Toteuttamaan haaveeni. Olemaan täydellisen vapaa. Ostan vaalean farkkuliivin. Turkoosin kynsilakan. Palkkapäivänä räikeän punaisen huulipunan – enkä varmasti jätä sitä laatikon pohjalle. Kaikki ihan vain koska haluan (mieli)hyvää itselleni. En ole enää itseni pahin vihollinen. En edes välinpitämätön itseäni kohtaan. Olen nyt hyvänpäiväntuttu. Tulevaisuudessa varmasti ystävä. Pysyn pystyssä omilla jaloillani, vaikka tukipilarini horjuisikin. Harjoittelen ehkä vielä osin itsenäisyyttä, muttei minun tarvitsekaan olla heti ja kaikki. Tiskaan vaaleanpunaiset lasini ja imuroin Hello Kitty -imurillani. Olen pieni, mutta iso. Lämmitän valmismaksalaatikkoa. Tajuan elämässä tarvittavan toisinaan helpotuksia. En ole enää oksentaa haistaessani SJP-hajuveden ympärilläni, enkä ole purskahtaa itkuun nuuhkaistessani kalamurekkeen tuoksua. Pystyn käsittelemään muistojani. Katson toista silmiin ja kiitän kehuista. Katson itseäni silmiin ja kehun itseäni. En tallaa itseäni maan rakoon, enkä anna itseni olla muiden tallattavissa. Minähän olen yhtä arvokas kuin minua arvostelevasti katsova.
En ole enää vaatekauppojen myyjien pyöriteltävissä. En muiden mielipiteiden vaikutettavissa. Olen vain elämän vietävissä.

Eläminen. 
Paras päätös, jonka olen tehnyt ja jonka tulen koskaan tekemään.
Ps.
 

15 thoughts on “Kun on pakko päästää kaikki sisältä.

  1. Musta ois hienoo jos tekisit postauksen sun sairastamisesta. Oon ite sellasessa tilanteessa, että päivä päivältä vahvistuu ajatus, ettei tästä oo enää nousemista. Niin kauan on menny. Sit ku luin tätä sun blogia, niin tuntuu ihan uskomattomalta että kirjotat nyt näin, vaikka muutama vuosi sitten oot ollu varmaan ikään kuin mun saappaissa. Mitä sulle aikoinaan tapahtu ja mistä oot selvinny? Jakaisit tarinas. Vaikutat niin onnelliselta nykyään.

    Tykkää

  2. Tulin ihan hurjan, hurjan surulliseksi luettuani kommenttisi. Ihan ensimmäisenä sun tarvitsee löytää se tahto, halu, uskoa paranemiseen. Aivan varmasti pystyt päihittämään sairauden, aivan varmasti!!

    Tähän asti olen ollut linjalla, etten halua suoraan kirjoittaa mitään sairaskertomusta. Se ei tunnu jotenkin hyvältä. Ihan sun takia haluaisin kuitenkin kirjoittaa. Mutten tiedä saanko mitään aikaiseksi, jos aiheesta kirjoittaminen ei tunnu kivalta. Kun taas mietin toiselta kantilta, onhan se osa ”mun tarinaa”.

    Haluaisin kuitenkin ihan hirveästi auttaa. Kun tiedän, miltä susta tuntuu. Tiedän, että pystyt aivan varmasti parantumaan, mutta ilman oikeanlaista tukea se on todella vaikeaa. Tekstiä en pysty varmuudella lupaamaan, kylläkin harkitsen, mutta jos vain ikinä haluat, voit laittaa ihan rohkeasti vaikka sähköpostiini kysymyksiä, ajatuksiasi, jos se helpottaisi ja tsemppaisi? 🙂

    Tykkää

  3. Voi kun voisin joka aamu hotkaista tällaisen tekstin aamupalaksi. Pelkästään tuo kirjoitustaito loksauttaa taas kerran leuan lattiaan, ja koko teksti laittaa ajatukset liikkeelle ja nostaa leveän hymyn huulille, ja se hymy kantaa varmasti pitkälle päivään asti 🙂 Mahtavaa, Elina!

    Tykkää

  4. Apua, en tiedä, mitä vastata! Mutustelen näitä sun kommentteja Liina aina montamonta päivää! Tulee niin hirmu ihana olo. Olen todella onnellinen, että pidät teksteistäni ja vieläpä kerrot sen minulle näin ihanasti. 🙂 Kiitos<3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s