”Siis oikeesti, meetsä sinne? Siistii, aika huikeeta! ”
”No jooh, ei se nyt mikään erikoinen juttu ole…:D”
”Pääset pomppii niiden jättipallojen päällä, niit ei kai oo Suomessa ollenkaan!”
”Häh. Siis täh?”
”Niin ku eiks se kuvata jossain USA:ssa?”
”Haha! Paras! Puhuin Whiteoutista, en Wipeoutista.”
”Jaa, jaa. Oho. No on sekin kai siistii..? Tai mikä se ees on?”
”No tota, sellanen, öö, musajutska.”
”Öö. Okei!”
”Ja sit siel on paljon valoja.”
”Okei?:D”
Vaikka en ollut ennen tätä viikonloppua aivan yhtä pihalla kyseisestä tapahtumasta tai koko musiikkigenrestä kuin työkaverini, opin silti hirvittävästi uutta konemusiikista. Itse asiassa opin ymmärtämään tämän minulle aiemmin tuntemattoman musiikkigenren hienoutta ja tajuamaan, miksi se saa niin suuret ihmismassat liikkeelle. Olen nyt kolme vuotta seurannut sivusta Santun ja muiden poikien hypetystä ja vasta nyt tunnen olevani kypsä syventymään kyseiseen musiikkiin tarkemmin. Hehe.
Minulle tuli esimerkiksi yllätyksenä, että nämä arminvanbuurenit ja tiestot eivät aina (tai pääosin) soitakaan keikoillaan omia tuotoksiaan, vaan nimenomaan musiikkia, joista he itse pitävät – toki settiin lukeutuu myös heidän omia kipaleitaan, muttei kuitenkaan välttämättä. Se, miksi esimerkiksi Paul van Dykiä mennään katsomaan, tai paremminkin kuuntelemaan, perustuu juurikin hänen musiikkimakuunsa: Paul van Dykin ja hänen faniensa konemusiikkimaku kohtaa. Ja minä kun luulin, että tässä on kyse samasta kuin vaikka Anssi Kelan fanittaminen: artistista ja hänen säveltämistä kappaleistaan. Kuinka kujalla voi oikeasti olla!
 |
| Ei kuvasta ehkä uskoisi, että aloitimme illan tavallisesta kerrostaloyksiöstä. Valoa ja musaa (tällä kertaa myös savukone) – ystävämme motto ja intohimo. Heh. |
Nyt osaan myös kertoa, että mielestäni hyvä kappale on Daydream, joka on alunperin Markus Schulzin (feat. Andy Moor), mutta jonka on remixannut Lemon & Einar K ja jonka loppujen lopuksi esittää Armin van Buuren. Monimutkaista. 😀 Tiedän myös, mitä nämä ukot siellä vehkeidensä takana oikeasti tekevät käytännössä, siis muutakin kuin heiluvat musiikin tahdissa ja painavat play-nappulaa. Olenpa minä kerran Santun opastuksella kokeillutkin. Lisäksi osaan kertoa, että Tiesto on nykyisin ihan yök, siis vanhaan Tiestoon verrattuna. Niin ja tiedän myös, että Ibiza on konemusiikin mekka ja että Tiestolla kävi hirveä munkki uransa alkuaikoina.
Suorastaan rakastan nykyisin kiinnostua uusista asioista. Tiedän, että sana konemusiikki synnyttää monessa vahvoja ennakkoluuloja. Oma, ensimmäinen mielikuvani oli ainakin sellainen tökkivä robottitanssi. Heh. Olen kuitenkin päättänyt jättää ennakkoluulot pois elämästäni. Annan oman tuomioni vasta, kun tiedän asioista oikeasti jotakin. Tai ainakin pyrin siihen. Kaikelle tulee antaa mahdollisuus, eikö niin.
Lapsenomainen kiinnostukseni kaikkea uutta kohtaan on tällä hetkellä valtava. Haluan oppi uutta, laajentaa tietämystäni – ihan kaikesta. Elin pitkään, etten yksinkertaisesti jaksanut olla kiinnostunut suoranaisesti mistään. Jatkuva stressi ja ahdistus musersivat kaiken muun alleen. Kaikki muu tuntui niin – vähäpätöiseltä. Olen jollain tapaa joutunut opettelemaan uudestaan, kuinka kuunnella esimerkiksi musiikkia tai kuinka kiinnostua jälleen vaikka kirjallisuudesta. Vieläkin minulla on etenkin surullisempina päivinä hirvittävän huono tapa paeta kaikkea ikävää tietokoneelle. Selailen päämäärättömästi suosikkisivustojani tutkimatta niitä sen tarkemmin, painan päivitä-nappulaa pakonomaisesti, en oikein tiedä, miksi. Ehkä toiminnallani vain pyrin estämään ajatuksenjuoksuni, pakenen ikäviä juttuja päässäni. Olenkin ottanut projektikseni elvyttää nuoruuden vapaa-ajanviettotapojani ja etsiä uusia mielenkiinnonkohteita. Eilen pumppasin pyöränrenkaat. Aionkin polkea kirjastoon ja ahmia kirjoja. Lisäksi leikellä lehtikuvista kollaaseja ja suunnitella strippejä, esimerkiksi. Ja tietenkin kirjoittaa. Se on puhdistavinta.
1&2: Maailmankaikkeuden huonoin yritys kuvata asua. 3&4: Valkoista (ja hikistä) menoa.
Lauantaina Whiteoutissa oli mieletöntä. Vaikka viikonloppu olikin erinäisistä syistä kovin rankka, oli se myös kokonaisuudessaan mahtava. Meno Kaapelitehtaalla oli minulle jotain ennenkokematonta ja vaikka heiluinkin musiikin tahtiin epämääräisesti ja varmaan ihan ”väärin”, nautin silti hirvittävästi. On aina yhtä huikeaa seurata vierestä, kuinka ystäväni todella elävät musiikkia, antavat biitin (vai oliko termi kikki?:D) kulkea syvälle sisälle ja tuntevat itsessään joka iskun. Tunnelma tuolloin on suorastaan taianomainen: vain musiikin rytmi ja keho heilumassa sen tahtiin. Vaikka ihan aloittelija vielä olenkin näissä jutuissa, olin kuitenkin sen verran tosijammailija, että valitsin jalkaan tavalliset kangastossut. Luin aikoinaan jostakin, että kunnon reivailijalla on tennarit jalassa.
Nyt tarvitsee vain odottaa, että Santtu saa tarvittavan johdon, laitteet taas pelaamaan ja pääsee kipuamaan levareidensa kanssa huipulle. Minä haluaisin nimittäin näkemään maailmaa hyvän musiikin tahdissa. 😉
Jaanko uuden innostukseni jonkun muun kanssa? Millainen sinun musiikkimakusi on?
Elina Heidi Rinkeli 
Tämän hetken mielimusiikkia on ropina,
rop-rop-rop peltikattoon,
litinä,
lits-lits-lits kumppareiden alla
talitintti, vain puoliksi maalainen,
tityy-titityy-tityy,
käärepaperi,
raps-rapi-raps,
minä,
mums-mums-mums.
Kun kerran kysyit. 🙂
Olen tullut omalla kohdallani siihen tulokseen, että päämäärätön surffailu on juurikin sitä pakoilua. Onneksi siitä voi päästä irti, itsekin vaihdoin sen romaaneihin ja hurahdin uudestaan lukemiseen sitten teinivuosieni. Se on sellaista sallittua pakoilua ja stressinlievitystä. Toisinaan siihen voi yhdistää neljä viimeistä riviä lempimusiikistani. Ja erittäin toisinaan sen voi tehdä vaikka keskellä viikonloppua, ilman mitään erikoista syytä. Tiistai-illan suklaahetki kera kirjan. Kokeile joskus, ei hassumpaa. 😀
(sivuraiteet ovat lempiraiteitani, heh. ilmoita sitten, kun me karmeat anonyymi-myymit täyttelemme tätä boksia liikaa.)
TykkääTykkää
…siis keskellä viikkoa tietty.
TykkääTykkää
Kieltämättä ihanaa musiikkia korville myös sinun lempparisi, hih:)
Juu, arki-ilta, suklaata ja kirja. Ei nyt ihan heti tule mieleen mitään ihanampaa! Todellakin toteutan sen taas tässä joku ilta.
Pöh. Mielestäni on ihana lukea kommentteja. Varsinkin tällaisia! Tietää, että joku siellä ruudun toisella puolella lueskelee näitä juttuja ja vieläpä oppii tuntemaan, että kuka. 🙂 Kiitos!
TykkääTykkää