Uncategorized

Pisamakausi avattu.

Kuinka paljon kevättä voi yhteen juoksulenkkiin mahtua?

Juoksijan silmät auringosta sikkuralla.

Pikkupoika, ämpäri sekä sammakonkudun metsästys.
Irtohiekattomat kävelytiet.
Järjestyksessään toinen lenkki ilman kerrastoa.
Järjestyksessään ensimmäinen lenkura ilman pipoa ja hanskoja.
Grillikausi avattu – tuoksusta päätellen!
Aivan liikaa päällä (sekä juoksijalla että vastaantulevalla koiralla).

Vain kaksi pienen pientä ja onnetonta lumiläikkää.
(Ei onneksi juoksijan) nenällä keikkuvat kärpäslasit .
Lintujen sirkutus (ja räkätys).
Käsiin sulava jäätelötuutti.
Vilkkulenkkarit (eivät valittettavasti juoksijan).
Kevätkepeät juoksujalat (no ne ovat sen juoksijan).

Jokaikinen kerta (pikkutytöstä lähtien) kuivalla tiellä tallustellessani päässäni alkaa soimaan polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä, polttaa asfaltti ja tiili, hengityksen täyttää pöly sekä hiili. Tahtomattani. Enkä ole raaskinut sitä yrittääkään hiljentää. Koska se tuo lapsuuden aurinkoiset päivät mieleen. Sen hymyn, naurun ja täydellisen ilon.

Viime viikkoina olen iloinnut:

Haluan ja aion tuntea tuon samaisen ilon tänä keväänä ja kesänä. Aikuisuutta vaikka uhmaten.

Post scriptum: Olen aivan varma, että lenkin aikana putkahti ainakin kaksi uutta pisamaa nenälle. Lisäksi (luultavasti) aurinko on saanut minut aivan villiksi – tai ainakin touhuamaan kaikenlaista. Kaksi kuvaa sen paljastaa. Lisää luvassa myöhemmin. 😉

6 vastausta artikkeliin “Pisamakausi avattu.

  1. Oletko leiponut leipää? Nam! Kuvat ja teksti ovat ihanan keväisiä, pisamasi saivat mut hymyilemään; sellaista awww -hymyä 🙂

    Haastoin sut taas, mutta älä ota painetta siitä 😉

    Tykkää

  2. Voi, pisamat on niin söpöjä! Miun veljelle tulee niitä kesäisin, ja pienenä olin aina ihan möks kun oisin halunnut itekin 😦

    Tykkää

  3. Jooo!!! Arvaa, aurinko saanut pään pyörälle tai jotain: leivoin leipää JA tein alusta asti kasvissosekeittoa – ja oli kiva! Minä, maailman laiskin kokki sain jotakin aikaiseksi:D

    Hihii. Hei kiitos taas. Onnellisesti olen unohtanut kaikki mulle tipautetut haasteet. Tällanen mä vähän olen:D Kyllä, aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ne! Olen kuitenkin aina tosi iloinen, kun joku haastaa:-)

    Tykkää

  4. Ihan leikilläni yritin kerran videokuvata kännykällä ja se oli kyllä sellainen myötähäpeän multihuipentuma, että luulen, ettei videoita tulla näkemään. 😀 Kirjoittaminen on mun juttu enemmänkin. En kuitenkaan enää koskaan sano en koskaan.
    Varmaan aika ärsyttävä vastaus? 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s