Uncategorized

En vaihtaisi, vaikka väsyttääkin.

Kahdeksan päivän työputki päättyi vapaaseen viikonloppuun. Nasta fiilis. Masee meno. Huikee olo. Niin nollaus. Viikonloppu sujui seuraavissa merkeissä;

Siis juhlatunnelmissa, ei suinkaan salilla, vaikka hikinen olo illan päätteeksi olikin. Heh.
Yleensä tässä kohtaa viimeistään, pari päivää pippaloiden jälkeen, oloni kääntyy laskusuuntaan. Muistelen mennyttä kivaa ja haikailen takaisin naurunremakan keskelle.
Mutta eipä tarvitse haikailla nyt. Täytyy vain jaksaa kaksi työpäivää ja huomenissa pääsee taas hauskanpitoon. Työssäkäyvälle keskelle viikkoa sijoittuva vappu on kuin lottovoitto!

Naurua, puheensorinaa, serpentiiniä, prevapun minidonitseja, uusia tuttavuuksia ja uusi mekko, pizzakehut, tanssia ja jammailua ja aivan liikaa suomiräppiä, hiertynyt pikkuvarvas sekä kramppaava pohje, kiilakorotkin ovat joskus liikaa, puoli neljän yöpala ja ei-niin-kolea yöpatikointi, ihanan väsy sunnuntai, pullokuitilla sisustusshoppailua, hoitoKerä, kevään ensimmäinen jätski, auringon lämpö ja jälleen uusi pisama. 

Onneksi mustat silmänaluset voi peittää aina mustilla aurinkolaseilla. Oli nimittäin väsymyksen arvoinen viikonloppu.


 Millaisia vappusuunnitelmia teillä on?

4 vastausta artikkeliin “En vaihtaisi, vaikka väsyttääkin.

  1. Moikka Elina! Löysin sun blogin ihan hiljattain ja luin kerralla kokonaan läpi, mun mielestä tää on aivan ihana! Luulin että tää olis vähintäänkin sellanen 400 lukijan blogi, koska tää on täyttä asiaa! 🙂 Kaikenlisäks huomasin että oot/ (olit?) heppatyttö, JEE ! 😀 En nyt oikeen tiedä mikä tän kommentin pointti oli, mutta halusin vaan tulla moikkaamaan, ja sanomaan että oot tosi kaunis ja vaikutat niin mukavalta!

    Tykkää

  2. Heippa! Et tiedäkään, kuinka kommenttisi piristi ja teki iloiseksi!! Todellakin oli merkitystä tällä kommentilla, ihanaa kun tulit moikkaamaan, heh. Hirmu kiva, että on ollut mieleistä luettavaa, jää toki seurailemaan. 🙂
    Juu, olen ollut heppatyttö ja olisin edelleenkin, jos se olisi vain mahdollista. Tai oikeastaam kyllä sisimmässäni taidan olla (koko loppuelämän), vaikken tallille ole vähään aikaan päässytkään. 😀
    Haha, ehkä täytyy alkaa mainostamaan tätä blogia sitten ahkerasti;D No ei, lukijani ovat ihan parhaita, samanhenkisiä kuin minä, laatu korvaa määrän, heh.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s