Sellainen lämmin olo. Onnesta kylläinen.
Aina ystävien seurassa.
Olen onnekas. Monessakin suhteessa. Erityisen onnekas – ja myös onnellinen. Miksikö? Ainakin sen vuoksi, ettei minun tarvitse nauraa masu kippurassa yksin kommelluksilleni, päivitellä maailman menoa vain unilelulle tai istua iltaa seuranani vain omat ajatukseni. Muistan olla kiitollinen siitä, että saan jakaa elämäni niin monen ihanan ihmisen kanssa.
Ystävät ovat rikkaus. Arvokas pääoma. Korvaamattomia. Huomaamattaan psykologien vertaisia. Hymyn nostattajia. Niin ja suoranaisia vatsalihasten treenauttajia. Ystävät ovat kuin lämmin tuulahdus talvipakkasessa, juustoruisleivät keskellä yötä ja neljää minuuttia etuaikaa lyövä kello, eli tilanteen kuin tilanteen pelastajia. He täyttävät tyhjät kolot sydämessä – silloinkin kun tuntuu, ettei siellä muuta olekaan.
Kiitollisuus ei ole minulle itsestäänselvyys. Aivan niin kuin eivät minua ympäröivät ystävätkään. Olen opetellut olemaan kiitollinen ja ymmärtämään, kuinka arvokasta on omistaa todella ystäviä. En välttämättä voi sanoa oppineeni kantapään kautta, mutta jonkinlaisen syvän suvannon kautta koen räpiköineeni kuitenkin. Ei ole sattumaa, että elämäni pari surullisinta ja rankinta vuotta olivat myös kaverittomia. Vietin ne ilman yhden yhtäkään ystävää. Ilman edes hyvänpäiväntuttua, jolle jaaritella kuluneita kaunis ilma tänään -fraaseja.
Korkealta kun yllättäen mätkähtää alas, se tuntuu vielä ikävämmältä. Pienen pienikin ennakointi toisi helpotusta. Totta puhuakseni minusta jäikin vain mitätön läntti jäljelle. Varjo vain. Ja vielä enemmän kivistää tajuta hylkäämisen johtuneen asiasta, jolle itse ei voi mitään. Ainakaan sinä hetkenä. Oli minulla hyvä ystävä. Sellainen paras. Ja muitakin. On aina ollut kamuja. Mutta ei ilmeisesti niin hyviä, että se vahvinkaan side olisi kestänyt sairastumiseni.
Vaati aika paljon pinnistelyä ja pohdiskelua ennen kuin tajusin, ettei vika ollut minun. Minä olin vain hetken viallinen. Tai ettei minun tarvinnut tai tarvitse edelleenkään hävetä itseäni tai läpikäymiäni asioita. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ketään pitäisi sairaudesta rangaista. Minkäänlaisesta. Varsinkaan ystävien menettämisellä tai hylätyksi tulemisella. Sillä ystävät ovat voimavara. Yllättävän monesta asiasta voi selviytyä tuella ja toivolla, toisin sanoen ystävien avulla. Tätä nyt kirjoittaessanikin epäröin, josko minun silti olisi pitänyt itseni kanssa taistelemisen lisäksi jaksaa enemmän, kyetä vaalimaan omalta osaltani paremmin ystävyyttä. Toisaalta se, että toinen vain deletoi kipeän kaverinsa elämästään sen suuremmitta tunnontuskitta, on asia jota ei tarvitse mielestäni heti antaa anteeksi. Väärin. Minä annan kyllä anteeksi, sillä en halua saastuttaa itseäni enempää vihalla, mutten hyväksy tai tule hyväksymään.
Kaikki kuvat ovat Santun viikonloppuisilta synttäreiltä. Vuokrattu saunatila oli juuri passeli, oikeastaan yllätti monet (minut mukaan lukien) viihtyisyydellään. Paikalla oli paljon meidän kavereitamme, mutta tutustuin myös uusiin ihmisiin. Vatsalihaksia koeteltiin naurunremakan keskellä, niin mahtavaa!
Se, mitä tapahtui, tapahtui. Ehkä syystä. Kenties. Tutustuin maailman ihanimpiin tyttöihin. Hiouduimme ydinporukaksi. Ja pikkuhiljaa sain ympärilleni lisää tuttuja. Kavereita. Ystäviäkin. Santtu on avopuoliso, mutta myös omassa luokassaan paras ystäväni. Äiti on toisessa. Ja tytöt kolmannessa. Kaikki ihan parhaita omalla tavallaan. Ystävien kautta tutustuu uusiin ystäviin, usein hyvin samanhenkisiin. Ystäviksi voi päätyä myös sattumalta tai ihan huomaamatta. Kyllä minusta vahvasti tuntuu, että omistan ainakin muutaman ystävän täällä blogimaailmassakin. Työkaverit ovat kivoja tyyppejä ja kenties ajansaatossa vielä enemmänkin.
En ole ihminen, joka vetää kavereita puoleensa kuin magneetti. Ne sosiaaliset taidot menivät suurelta osin toiselle isoveikalleni. Minun täytyy yrittää. Miettiä ja pohtia. Sitten vähän uskaltaa. Tai ehkä vika onkin siinä, että mietiskelen hiukan liikaa. Tosin lausahdus laatu korvaa määrän ei ole mielestäni aivan perätön. Ehkä minä napsinkin ympärilleni ne kaikkein kirkkaimmat timantit. Sellaiset ihmiset, joiden seurassa tunnen itseni todella, todella kylläiseksi – onnesta.
Tänään ei ole ystävänpäivä. Vaan ihan tavallinen torstai. Oikeastaan aivan loistava torstai kiittää kaikista elämäni ihanista ihmisistä. Myös teistä siellä ruudun toisella puolella. ❤
Ps. Samalla haluan kiittää vielä ihanaa Marissaa, joka niin kauniisti kirjoitti höpinöistäni. Olin aika häkeltynyt, oikeastaan vähän enemmänkin. 🙂
Elinan blogi koukutti minut heti ensi minuutilla. Hassuja lauseita ja leikkimistä sanoilla niin, että hymyilen kuin mielipuoli lukiessani niin taitavaa tekstiä. Kuvissa katsoo minuun silmät, joissa näin jotain tuttua. Luin monta kirjoitusta ja pian olinkin lukenut läpi vuoden verran. Fiksuna säästin hieman vielä myöhemmäksi. Aivan ihania juttuja ja fiksuja pohdintoja monista aiheista, joita värittää kuvat kehityksestä salin puolella. Tutustukaa tähän. Aivan mahtava ihminen ruudun takana, jonka muisti on varmasti ällistyttävä kun seuraa miten hyvin hän liittää kaiken oppimansa teksteihinsä. Thumps up.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Elina Heidi Rinkeli 
totta joka sana mitä marissa kirjoitti 🙂
oot niin ihana ja taitava!
ja tääkin teksti taas, kaunista<3
TykkääTykkää
Jälleen todella ihana kirjoitus! Kosketti itseäni erityisesti, sillä varsinkin näin juhlapyhien (vaput, juhannukset, yms.) aikaan, kun pitäisi nauttia iloisista nuoruuden vuosista kavereiden kanssa, oma ”yksinäisyys” tai asioiden tekeminen itsekseen korostuu entisestään. Tosi ihana lukea, että sinä olet kuitenkin päässyt nuiden aikojen ohitse 🙂
TykkääTykkää
Hieno kirjoitus! Oikein jäin itsekin miettimään, miten kiitollinen sitä onkaan kaikista ”omista timanteistani” ympärilläni. Kiitos Elina, kun piristit päivääni näillä ajatuksilla!
Meillä kaikilla on timanttimme ja olemme myös itse aikamoisia timantteja<3 Ihanaa aurinkoista päivää!^^
TykkääTykkää
Oot kyllä varmasti itse todella tärkeä timantti sun läheisillesi, ihana ❤
TykkääTykkää
Voi miten ihana kirjoitus!! Pidän todella paljon blogistasi. 🙂 Saliharrastajana seuraan myös sun treenailupostauksia. Muuten pienenä vinkkinä että tänään avautu aika kiinnostava uus treenisivusto http://www.fitlandia.fi! Mitä ehin vilaisemaan niin vaikuttaa hyvältä ja sieltä saa paljon apua omaan treenailuun ja syömiseen. Tämä ei siis ollu mikään mainospalopuhe kun en noita sivuston pitäjiä ees tunne, mut huomasin yhdestä blogista että tuommonen on avattu.
TykkääTykkää
Taas kerran kauniita sanoja. oikea timantti taidat olla lähipiirillesi 🙂
Niin ja ansaitsit ihan jokaisen sanan ❤
TykkääTykkää
Voi kiitos. <3
Timantteja me kaikki olemme! 🙂
TykkääTykkää
Aivan mahtavaa kuulla pitäväsi löpinöistäni! 🙂 Jonkinlaisen treeneihin liittyvän postauksen voisin värkätäkin lähiaikoina. Oikeastaan sellainen hassumpi on jo mielessä, heh.
Ja kiitos vinkistä! Itsekin luin aika monesta blogista tuosta fitlandiasta, mutten tiennyt sen avautuvan torstaina. Täytyypä käydä tutustumassa! 🙂
TykkääTykkää
Ihana olet!! Aivan varmasti sinäkin, kun noin kauniita sanoja minullekin kirjoittelet. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos itsellesi, että tulit tämän minulle kertomaan. 🙂 Melkeinpä palkitsevinta blogin kirjoittamisessa on juurikin se, että saa ihmiset miettimään asioita ja pystyy jollain tavoin tavoittamaan heidät kirjoituksilla.
Sitä samaa sinulle, timantti! :))
TykkääTykkää
Tiedätkö, et ole aivan yksin. Minä olen täällä ja mietin sinua. 🙂 Aivan varmasti sinäkin jaat vielä naurusi kavereiden kanssa ja nautit elämästä ilman yksinäisyyden tunnetta. Halit sinne sinulle!
Ja kiitos. ❤
TykkääTykkää
Hih. Ihan punastun. Senja!
Mutta kiitos, höpö. ❤
TykkääTykkää