Uncategorized

Yksi elämän tarkoitus on kai itsensä kehittäminen.

Tänään on harmaa päivä. Eilen paistoi vielä iloisesti aurinko, mutta tänään tekisi mököttää vain sisällä. Ainakin ilman puolesta. Tänään muistelen eilistä, kun asiakas heitti antamani arvontalappusen päin näköäni, enkä kiukultani vain kyennyt toivottamaan rehellisesti mukavaa päivänjatkoa. Tänään mietin, miksi etsin eilenkin jatkuvasti itsestäni virheitä: jalat ovat aina liian paksut, maha pullottaa ja perä leviää. Miksi en voinut vain iloita toimivista jaloistani. Tänään myös mietin, miksi eilen tunsin kateuden piston sydämessäni kuunnellessani työkaverin juttuja Pradan mekostaan, tajuttoman kalliista balettitunneistaan, ihannevartalostaan, Australiassa asumisestaan ja psykologianopinnoistaan. Olisin voinut vain olla koko sydämestäni iloinen hänen puolestaan, enkä vain puoliksi. Olisin voinut keskittyä olemaan vain onnellinen siitä, että mukava ihminen haluaa jutella kanssani.
 
Tänään mietin, että eilisestäkin olisin kyennyt tekemään niin paljon kauniimman päivän. Muutenkin kuin vain ilman puolesta.
 
Viime vuodet olen keskittynyt hiomaan itseäni. Muokkaamaan ja muuttamaan yhä paremmaksi. Keskittänyt lähes kaikki voimavarani ja vapaat ajatukseni itseni kehittämiseen. Ulkoisesti. Ystävien seurassa olen vain osin kyennyt olemaan läsnä ja muun ajan miettinyt, kuinka typerältä ja oudolta näytän, kuinka paljon huonompi ihminen olen. Nimenomaan ulkoisesti. Olen puristellut vatsamakkaroitani ja tuskaillut reisieni kanssa. Elänyt jollain tapaa täysin elämääni ulkoisen olemukseni kautta. Ulkonäköni, vaatekokoni, painoni, pituuteni, nenän muotoni ja hiusten pituuteni ovat määritelleet minut. Olen huomaamattani asettanut ulkoiset seikat elämän prioriteettilistalla ensimmäiseksi. Olen kai luullut sen tekevän minusta hyväksyttävämmän ja joltain osin myös paremman ihmisen. Vaikka tosiasiassa se ei ole mitään muuta kuin helvetin pinnallista. Joskus rumat sanat ovat oikeutettuja.
 
Näin tarkemmin ajateltuna olen käyttäytynyt kai aika samaan tapaan kuin moni muukin.
 
Mutta entä jos kaikki ihmiset ohjaisivat tuon kaiken kehittämisenhalunsa hieman syvemmälle, itseensä? Kuinka paljon kauniimpi maailmasta tulisikaan, jos jokainen ihminen pyrkisi kehittämään itseään sisäisesti. Pohtisi omia hyveitään ja sitä, kuinka todella haluaisi reagoida vaikkapa juuri siihen ystävän täydellisen elämän kuvaukseen. Puhdas pyytettömyys on kaunista, kauniimpaa kuin mikään rätti päällä tai kenenkään huippuun hiotut pakarat. Edes tehovalkaistut hampaat eivät vedä vertoja aitoutta hohkaaville silmille. Millainen ihminen minä haluan olla? Kysymys, jota tulisi lähestyä nimenomaan sisältäpäin ja johon vastaaminen kertoo aika hitsisti ihmisestä, siitä kauneudestakin.
 

Ilman suojakuorta.
 
Ei ole oikeasti ensimmäisen kunnon kesäpäivän jälkeen harmaassa säässä kovin helppo miettiä, kuinka ihanaa lintujen sirkutus onkaan. Tai pystyä ajattelemaan hyvää sinulle juuri ikävästi tokaisseesta. Ei ole oikeasti pelkkä läpihuutojuttu pystyä olemaan vilpittömän onnellinen muunkin kuin vain kaikista lähimmäisen puolesta. Eikä voi ehkä enää kliseisemmin todeta, että ulkokuori on vain ulkokuori, eikä sillä loppupeleissä ole minkäänlaista painoarvoa tässä elämässä.  
 
Olen jo aloittanut itsenikehittäisprojektin, joka kohdistuu nimenomaan todelliseen minääni. Toisinaan huomaan aamulla, kuinka rumasti elinkään edellisen päivän. Ajatuksia ja mielialoja on hyvin vaikea hallita tai yrittää käskeä. Sen vuoksi maata, jossa ne itävät, on pyrittävä muokkaamaan. Kaivauduttava alkulähteille. Jokainen valkeneva aamu on kuitenkin mahdollisuus kauniimpaan päivään, eikä tässä pelissä epäonnistumisista sakoteta. Muuta kuin ehkä huonolla omallatunnolla.

En tarkoituksella maininnut kertakaan sanaa positiivisuus. Nykyisin sana lähinnä yököttää minua. Tuo mieleen vain tekopirteän tantan. Hups, aika ikävästi ajateltu. Ei joka hetki tarvitse olla suupielet korvissa. Sureminen ja kiukkukin ovat ihan sallittuja tunteita, inhimillisiä, eivät suinkaan rumentavia tekijöitä. On kuitenkin eri asia, mitä sen negatiivisen tunteen alla on ja kuinka tunteeseen suhtautuu.

13 vastausta artikkeliin “Yksi elämän tarkoitus on kai itsensä kehittäminen.

  1. Hienoa, jos sai ajatuksia liikkeelle. Tosin en tällä tekstillä tarkoittanut, että jokaisen tulisi olla, ajatella ja elää kuin mikäkin pyhimys. 😀 Mutta luulen, että tajusit pointin. 🙂

    Tykkää

  2. Heh, juu saa sitä joskus kuulla, että näytän nuorelta kaksikymppiseksi. Ihan kiva kai. 😀 Ja kiitti! Hassua, kun joku kehuu hiuksiani tai ihoani, sillä en oikeastaan tee niille mitään tai edes hoida erikoisesti: pesen shampoolla ja saippualla. 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s