Voi tätä onnea.

 

Tarinoita hellepäiviltä. Voi kuulkaa, niitä olisi jaettavana. Tai ehkä ennemminkin pieniä, täydellisiä ja lämpimiä onnenhetkiä. Kun esimerkiksi litimärkänä raahustin kotiin lenkiltä paahtavasta auringosta ja heittäydyin sängylle pikkujaffapullo kädessä. Rättipoikkipinossa, mutta leveääkin leveämpi hymy huulilla. Tai kun Kerä puolestaan lysähti villin palloheittelyn jälkeen puiston varjolaikulle, eikä suostunut enää liikahtamaankaan. Läähätti vain kieli pitkällä. Onneksi mukana oli oma matkajuomapullo ja mamin syli.

 

Olen aina sanonut vitsilläni, että mielenterveyteni kannalta minun kuuluisi asua muualla kuin Suomessa. Etelässä, aina auringossa. Heh.

 

Olen nauttinut täysin rinnoin lämmöstä ja yrittänyt jopa imeä valoa varastoon synkkiä päiviä varten. Sunnuntaina Santtu taisi hiukan kauhistua aamulla, kun latelin suunnittelemani päivän ohjelman ennen kuin aurinkokaan oli kunnolla edes heräillyt: ensin heittämään palloa Kerän kanssa rantsuun, lounaan jälkeen pyörälenkki järven ympäri, jonka jälkeen keskustaan jätskille ja jaffalle, sitten loikoilemaan rantaan viltille ja edelleen kokoamaan kotiin uutta tuuletinta. Illalla pakenimme kyllä leffateatteriin – minun punoittavien poskien ja nenänpään vuoksi aurinkoa karkuun. Eilen käytin hyväksi jokaisen minuutin ja loikoilin takapihallamme auringossa ennen työvuoron alkua. Tuntuu suorastaan kidutukselta istua sisällä piippailemassa ja haikailemassa ulos – varsinkin, kun asiakkaat ovat paahtuneita papuja ja heidän ostoskoreistaan löytyy ainoastaan mustikka-kivennäisvettä ja ampparimehujätskejä.

 

Tällä hetkellä nauran maha kippurassa hassulle hauvalle, joka ihmettelee häntä heiluen ja samaa aikaa pelosta täristen jalallista tuuletintamme. Ehkä ne vielä tämän päivän aikana ystävystyvät. 😀