Olen iloinen tästäkin päivästä.

Toiset toivovat saavansa syödä, toiset taas haluaisivat osata syödä.

Toiset taistelevat pahuutta vastaan, toiset ainoastaan itseään.

Toiset iloitsevat vähästä, toisille valtavastikin on pientä.

Toiset kaipaavat edes kosketusta iholla, toiset kapinoivat rakkauttakin vastaan.

Toiset hyväksyvät epäoikeudenmukaisuuden ainoana vaihtoehtonaan, toiset eivät edes itseään.

Toiset kiittävät luojaansa vesitipasta, toisia rangaistaan liiasta juomisesta.

Toiset haaveilevat kolikosta, toiset antaisivat kaksikin roposta onnesta.

Maailma on yhteinen, mutta silti ihmisille niin erilainen, epätasa-arvoinen. Kuitenkin on jotain, minkä jaamme; ilo, suru, onni, tuska. Suurien tunteiden edessä olemme tasa-arvoisempia kuin ikinä.

Sillä toisen onni ei voi olla oikeutetumpaa tai parempaa kuin toisen.

Kyllä luulen, että minun onneni onnistuneen treenin tai lihapulla-aterian jälkeen oli aivan yhtä oikeutettua kuin afrikkalaisen pikkupojan saatua elämänsä toiset housut jalkaansa. Se, että iloitsee omasta, ei ole pois toiselta. Tosin oma onni voi olla tukena toisen onnelle; omaan elämäänsä tyytyväisellä on voimia ja usein sitä kautta myös halua auttaa toisia.

Kun alkaa oikein ahdistamaan ja pelottamaan oma minä ja oma elämä, äiti neuvoi ajattelemaan välillä muita kuin sitä omaa itseä. Useimmiten minä ajattelen syöpäpotilaita.