Uncategorized

Ruokaterveisin.

Rakas päiväkirja,

 
meitsi on ollut viimeisen viikon suoranaisesti tulessa! En suinkaan tarkoita nyt flunssan aiheuttamaa normaalia korkeampaa ruumiinlämpöä, vaikka sekin sai hetkittäin minut aika tuliseksi, vaan vihjaan sen sijaan niihin tunteihin, joita olen uudessa keittiössäni viettänyt.

 
Nii-in. Ei se leipominen jäänyt siihen yhteen piirakkaan. Ja olen niin ylpeä itsestäni. 
 
”Mä olen nyt kipeenä ollessani leiponut protskuomppupiirakkaa, protskulettuja ja äsken tuli uunista (valkosuklaa-banaani-cashewpähkinä)protskumuffinit. Ei tää salilla käymistä korvaa, mutta auttaa pahimpiin vierotusoireisiin. :> ”
 
Tekisi niin mieli paistaa jokaiselle vapaalle suulle banaanilettuja uudella ohukaispannullani.

Lettujen paistaminen on yllättävän raskasta puuhaa. Hypin, pompin, säntäilin ja pyyhin hikeä. Energiavajaushan siinä väistämättä tuli. Letut tulivat tarpeeseen. Heh.

Okei, näyttää pahemmalta, miltä maistui. Sitä paitsi nämä olivat ensimmäiset lettuset ja ensimmäiset palavat aina pohjaan – äidilläkin. Tosiasiassa syy taisi olla siinä, että kameralla kuvaillessani kadotin ajantajun ja nuhanenähän ei haista palaneenkäryä…

Ei kuvan pino ole vielä mitään. Kyllä pienenä lettukasat olivat eri luokkaa.

Todistusaineistoa; hyvää oli. Nam. Erityisesti sormin syötynä.
 
Koska oli piirakkaa ja lettuja, tarvittiin myös muffineja. Tiistaina kaivoin kaapista (korkkaamattoman) muffinivuokani. Alku näytti vähän epätoivoiselta, ehkä hivenen epämääräiseltäkin.

Ei se lopputuloskaan ehkä ollut kaikkein esteettisin. Mutta voimmeko todella vaatia herkulta sekä terveellisyyttä, maukkautta että silmiä hivelevää ulkomuotoa? Emme mielestäni. Ja jälkimmäisin on se, mistä tingin ensimmäiseksi. 😀

 
Taikinaa tehdessä tosin nenäni taisi olla hieman enemmän tukossa tai vaihtoehtoisesti maustekäsi reilulla päällä. Sain nimittäin varovaista palautetta, että kardemummaa hitusen vähemmän seuraavalla kerralla. En tosin rekisteröinnyt palautteesta kuin seuraavalla kerralla. Saamanne pitää!

Kahvin kanssa välipalaksi. Nam. Olen kehittänyt itselleni pahan tavan nyt kipeänä ollessani. Nääh, tylsää. Taidanpa keittää kahvit. Tuttua? Minulla tulee siitä ainoastaan mummo-olo. Koska mummelit ovat mielestäni koko ajan keittämässä kahvia. 🙂

Jottei koko homma ihan pelkäksi (protsku)jauhoiluksi menisi, päätin kunnostautua samoin tein muillakin keittiön osa-alueilla (joo, joo äiti, olen hinkannut liettä ja pöytiä, täyttänyt ja tyhjentänyt tiskikonetta jo kyllästymiseen asti). Bongasin ohjeen kaali-jauhelihapyttiksestä ja sovelsin sitä hiukan. Lounaaksi syntyi jonkinmoista paistoksen ja padan välimaastoon sijoittuvaa pippurisen sinappista broileri-kaali-porkkanapyttispataa. Onneksi en itse ole kovin ennakkoluuloinen.

Seuraava ruoanlaittoon liittyvä haaste nököttää jo pöydällä. Kyllä varmasti senkin vielä kesytän. 🙂


 
Ihan vain (yhä) nuhaisin terveisin,
 
 

9 thoughts on “Ruokaterveisin.

  1. Voi rinkeli sentään, miten ihana tuo yläpalkin (uusi?) kuva, tuo niin hymyn huulille! Ja hei, kyllähän tosiaan tuo blogin nimikin jo hiukkasen velvoittaa leipomispuuhiin. Sun on pakko joskus leipoa (proteiini)rinkeleitä! 😀

    Tykkää

  2. Hitsi vie, ihana sinä. <3 On se uusi! SINÄ sait omille huulilleni hymyn sanoillasi, kiitos!
    Ihan paras idea! 😀 Täytyy etsiä protskurinkeliohje tai kehitellä itse, hih!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s