Uncategorized

Avaimet onnistuneempaan päivään.

Neuvo 1: Herää ennen kellonsoittoa, jos suinkin mahdollista. Pehmeä lasku aamuun on parasta, mitä tiedän. Ajattele siis illalla numeroa 27, jos aamulla kellosi on soimassa 5.30. Toimii todistetusti! Tai sitten laitat vain herätyksen piipittämään joitakin minuutteja aikaisemmin – kiire on kivan päivän kuolettaja.
 
Okei. Tee mitä teet, mutta älä missään nimessä torkuta!
 

Neuvo 2: Älä buukkaa aamua liian täyteen. Anna itsellesi rauha vasta herättyäsi. Siitä porkkanapuuron kehittämisestä ja keittelystä rivakkana aamuna on ehkä hyvä luopua. Heh.
 
Neuvo 3: Aikatauluta ja suunnittele toiminnantäyteinen päivä. Oikein tehtynä ei suunniteltu päivä tuota stressiä – päinvastoin se ehkäisee stressin syntyä. Onnistuneen päivän pilaajia ovat epämiellyttävät yllätykset; riittämättömät eväät, puuttuva sukka tai kadonnut kuusikymmenminuuttinen.
 

Neuvo 4: Älä vain siirry paikasta A paikkaan B, vaan elä myös nuo matkantekohetket. Pidä silmäsi auki, vedä syvään nenän kautta henkeä ja mutustele sisälläsi esimerkiksi aikaisen lauantaiaamun tunnelmaa.
 
 
Neuvo 5: Laita päivä rullaamaan heti aamusta ja nostata huulille jo varhain hymy. Toisille voi riittää herättelyyn rauhassa juotu kahvipannullinen. Toiset tarvitsevat vain aikaa. Minun päiväni lähtee kunnolla käyntiin sinä hetkenä, kun hiki alkaa virrata ja sydän pamppailla – onnesta.
 

 
Neuvo 6: Sisällytä kaiken kiireen ja velvollisuuksien keskelläkin päivääsi pieniä, omia hetkiäsi. Ei siihen tarvita kuin joitakin hassuja minuutteja. Minä, treenin jälkeiset tunnelmat, rahkapurkki ja aamun Keskari. En liioittele, kun käytän kuvailuun sanaa taivaallinen. Työpaikan taukotilan häly, ohi kulkevat ihmiset. Ei merkitystä. Olen omassa kuplassani, en huomaa heitä omana hetkenäni.
 

Neuvo 7: Delegoi. Kaikkea ei tarvitse jaksaa tai ehtiä tehdä itse. Avun pyytäminen on sallittavaa, jopa suotavaa. Tietysti tähän vaikuttaa sekin, jos sinua on kotona odottamassa pitkän päiväsi jälkeen maailman paras poikaystävä, joka on siivonnut, pessyt vessan ja laittanut ruoan valmiiksi pöytään. Hihi.
 
 

Neuvo 8: Älä anna kiireen viedä mukanaan. Vaikka touhuamista olisi paljon ja aikaa siihen nähden aivan liian vähän, muista kuitenkin rauha sisälläsi. Älä panikoi, älä ainakaan ala häslätä. Istuudu hetkeksi alas ja sulje silmäsi. Noin. Kaikki tuntuu taas kevyemmältä. Siitä huolimatta, että takana olisi jo pitkä päivä, edessä leipomisurakka ja vieraiden kestitsiminen. 🙂
 

Neuvo 9: Anna periksi ja tee myönnytyksiä. Jos onnistuneen pannukakun uhalla ulkonäön ehostaminen jää, anna sen jäädä.  Hyväksy, ettei aika välttämättä riitä kaikkeen – hyvin laadituista aikatauluista huolimatta. Älä unohda hetkessä elämistä kaiken kellontarkkuuden keskellä. Sitaise hiukset nutturalle ja vetäise mukavat housut jalkaan. Ainoa asia, jota enää tarvitset on se hymy kasvoillasi.

 
 
Neuvo 10 ? Unohdinko jotakin? 🙂

4 vastausta artikkeliin “Avaimet onnistuneempaan päivään.

  1. Kullanarvoisia neuvoja! ❤ Niin monen asian pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta toisinaan jonkun pitää sanoa ne ääneen, jotta muistaa taas... Oon yrittänyt elää kiireethömästi, mutta luonteeltani oon sähläävä stressaaja 😀 Kiitos, Elina 🙂 Paransit juuri päiväni laatua, useamman päivän! ❤

    Tykkää

  2. Varsinkin toi kohta 7. kolahti!
    Olen itse nimittäin äärimmäisen huono jakamaan hommia muille… Pitää harjoitella vielä 🙂
    Rauhalliset aamut on kyllä parhaita! Olen kyllä yleensä aamuisin erityisen toimelias, eli jos jotain pitää saada aikaan niin se on tehtävä aamulla.
    Kiitos tästä(kin) postauksesta 🙂

    Tykkää

  3. Oi, niin mahtia kuulla!:) Ja niinhän se on. En minäkään näitä aina muista. Sitten pitää muistutella. Vaikkapa lukemalla näitä tekstejä. Tai kuuntelemalla muita. Heh.

    Onnistunutta viikonalkua!<3
    t. toinen sählästressiheikki

    Tykkää

  4. Hehe, harjoittelu tekee mestarin, vai miten se meni. 😉

    Hei, itsekin olen ihan samanlainen! Aamut on jotain parasta, mutta myös minä itse olen silloin parhaimmillani. 😀

    Onnistunutta viikonalkua myös Hillalle!<3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s