Uncategorized

Onni on toimia.

Tuntuu, että nyt minua muistutellaan. Erilaisin keinoin ja erilaisissa tilanteissa, kuitenkin täysin samasta asiasta. Hämmentää. Todellako elämä yrittää kertoa minulle jotakin? Siltä se nimittäin tuntuu. Ja kyllä, olen koettanut ottaa kaiken vastaan. Soveltaa omaan elämiseeni. Toisin sanoen yrittänyt olla onnellinen askelista ja rajattomasta liikkumisvapaudesta, mahdollisuudesta pinkaista juoksuun ja selviytyä aivan itse askareista.
 
Se ei ole vain kassa ja turhan tylsää työtä. Se on ihmisten kohtaamispaikka, jossa näkee oikeasti elämän koko kirjon, pienen läpileikkauksen erilaisiin elämiin. Olen kohdannut hyvin vaikeasti vammaisia, jotka eivät kykene itse huolehtimaan mistään. Jotka eivät osaa kävellä. Joilla ei ole minkäänlaista kommunikointikeinoa. Joita kaikki kääntyvät tuijottamaan huudon, heidän kenties ainoan itseilmaisukeinonsa, vuoksi. Olen avustanut veteraania, joka taisteli isänmaan puolesta. Jota kukaan tai mikään tuki ei siitä huolimatta auta. Joka itse kärrää joka viikko kauppakassinsa pyörätuolissaan kotiin. Joka kuitenkin tarvitsisi enemmän apua kuin vain kassien noston tuoliin. Olen vastaanottanut kolikkokasan tärisevältä kädeltä, joka ei vain pysty itse laskemaan niitä, nainen, joka sinähetkenä vielä pysyi itse tuen avustuksella pystyssä. Joka ei pian siihen enää kykene. Joka on vasta kolmekymmentä ja kahden lapsen äiti. Olen kuunnellut surullista, joka vuosia sitten menetti vaimonsa. Joka silti yhä osti tarvikkeita kahdelle. Joka osti vain valmisaterioita. Joka ei osannut laittaa itse ruokaa. Joka ehkä selvisi elämässään ainoastaan muistojen kannattelemana.
 
Kävin viikolla pääsykokeissa. Ironista ehkä hivenen, toimintaterapian sellaisissa. En toimi itse optimaalisesti tai oikein paineen ja kiireen alla. En osaa olla täysin oma itseni toisten tuijottaessa ja vieraiden keskellä. En koe pystyväni näyttämään välillisesti turhanpäiväisiä kuvia analysoimalla, kuinka sopiva alalle olisin. Rehellisesti osaan kuitenkin kirjoittaa ja vastata. Viidessä minuutissakin ja hirveällä kiireellä. Oman elämän oivallus? Ymmärsin, kuinka tärkeää ihmiselle on oman kehon toimiminen, itse fyysistä suoritteista selviytyminen ja liikkumisenvapaus, kun seurasin sivusta jokaikinen aamu eläkeläisten kokoontumista kuntosalilla, ohjeistaessani heitä, keskustellessani heidän kanssaan. Mutta kun pelkät kirjoitetut sanat eivät riitä. Kuka vain voi kirjoittaa samoin kuitenkaan tarkoittamatta.
 
Fight back. Tapahtui mitä tahansa, niin kauan kuin elämä henkii kehossa, aina on mahdollisuus olla antamatta periksi, taistella takaisin. Toivottavasti olet kuullut jo Pekka Hyysalosta, uudesta esikuvastani. Kyyninen, kiittämätön, häpeä. Sanoja, jotka kuvasivat olotilaani lukiessani selviytymistarinaa. Miksi ihminen ymmärtää asioita vasta sitten, kun jollekin on tapahtunut kauheaa? Miksi vasta sellainen herättää? Miksi en voi vain jokaikinen aamu muistaa olla onnellinen, kun kykenen itse ilman apuja nousemaan sängystä. Se, että pystyn tuntemaan tuulenvireen kasvoillani juostessani pitkin katuja, ei ole itsestäänselvyys – ainakaan pitäisi olla.

Eilenkin, sen enempää ajattelematta, keitin itse aamupuuron, söin suunkautta, pyöräilin sateessa salille, tein treenin, pyöräilin takaisin, kävin kaupassa, käytin hauvaa ulkona, pitelin lukemaani kirjaa omissa käsissäni, ymmärsin, mitä opiskelin, heitin lenkin, kävelin leffaan, valitsin irtokarkkeja, valmistin iltapalan, pesin hampaat ja heräsin tänäaamuna. Itse ja täysin muista tai mistään riippumatta. Aika hitsin monta hienoa asiaa.

Koska ei tarvita kuin sekunti tai kaksi ja kaikki on otettu pois. Silloin enää edes fight back ei auta.

Yksi vastaus artikkeliiin “Onni on toimia.

  1. Eikä, tää on ollut mun mietteissäni paljon kuluneella viikolla, ja kaiken kruunasi eilinen käynti apuvälinemessuilla. Ja nyt kun vielä sä kirjoitit tästä, en tiiä mitä sanoa… Äh, veti niin hiljaseks.

    Karkki;)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s