itsensä kuuntelu

Ruoka, milloin siitä tuli näin hankalaa.

Mikään ei ole yksinkertaista enää nykypäivänä. Vähiten ruoka ja syöminen. Välillä tuntuu oikeasti siltä. Olen kuullut, että aika monen muunkin mielestä. Ohjeita ja suosituksia tulee joka suunnasta, usein ristikkäisiä ja päällekkäisiä. Ei saa syödä maitotuotteita, gluteenia, mitään viljoja, kananmunia, lihaa, e-koodeja, voita, eikä margariinia, lisäaineita, rasvattomia tai rasvallisia tuotteita, eettisesti epäilyttäviä tai oikeastaan edes sitä porkkanaa, koska hiilareita on liiaksi. Tai ainakin se voi olla geenimuunneltu. Parempi olisi olla laittamatta mitään suuhun. Paastoa hyvä ihminen! Se lienee pinnallakin näin joulunalla.
 
Ihmisen tulee olla aikamoisen vahva selviytyäkseen tästä ruokaviidakosta. Pystyäkseen koostamaan itselleen sopivimman ruokavalion ja sivuuttamaan kahvipöydän pätkäpaastolaisen vinkit nälän sietämiseen. En ihan oikeasti välillä tiedä, tukkiako korvat vai alkaako paasata järjettömyydestä, kun työkaveri vieressä selittää suu vaahdoten nutrauksesta tai 5:2 -dieetistä. Toisaalta se on hänen valintansa. Tietoa kyllä löytyy, jos sitä haluaa. Järkevästäkin ruokapelleilystä.
 
Kuinka paljon on soveliasta puuttua toisen ruokavalioon? Vanhoina päivinä oli sopimatonta miehelle kysyä naisen ikää. Hyh, sietäisit saada korvillesi! Kai se nykyäänkin vielä on, muttei samassa määrin. Sen sijaan sen voisi rinnastaa tänäpäivänä toisen ruokavalion uteluun ja sen kommentoimiseen. Ainakin itse koen, että kaiken maailman miljoonien dieettien myötä ihmisen omasta ruokavaliosta on tullut kovin henkilökohtainen ja herkkä asia, jota ei sovi arvostella tai ainakaan kyseenalaistaa. Jos vieras ei suostu koskemaan pullaan, on parasta tyytyä siihen ilman lisäuteluita.
 
Liika uteliaisuus on hyvä pitää aisoissa. Usein toisen ruokavaliosta keskusteleminen on kuin ampiaispesän sohimista. Aika riskialtista. Varsinkin, jos keskustelijoina sattuu olemaan vanhemman polven suurustettua-lihakastiketta-ja-pottumuusia-väestöä. Ymmärrän, että etenkin vanhempien ihmisten on hankala käsittää nykypäivän monimutkaisuutta. Enää kaupasta ei vain haeta perunapussia, vaan ennemminkin Van goghia, Nicolaa, Lady Clairea tai Blue Congoa. Jugurttejakin on bulgarialaista, kreikkalaista, turkkilaista ja venäläistä. Kermahylly on nykyisin yksi kasvisrasvasekoiterivistö. Nuorempikin pää menee sekaisin. Monimutkaista. Vai monimutkaista? Teemmekö syömisestä itse vain monimutkaista?
 
Vähintäänkin työlästä. Sen olen huomannut nyt puhtaamman ruokavalion myötä. Jokainen purnukka on syynättävä ja tarkistettava sisältö. Mitä en näe kylläkään ainoastaan huonona asiana.  Uskon vakaasti, että esimerkiksi syöpämäärien kasvulla on  jonkinlainen yhteys nykypäivän elintarvikkeisiin, jotka ovat täynnä kaikenlaista ylimääräistä. Taito lukea ravintosisältö ja ainesosaluettelo pitäisi sisältyä yleiseen opetussuunnitelmaan. Kärjistettynä. 😀 Yhäkin olen sitä mieltä, että jokaisella on täysi valta päättää, mitä kurkustaan alas laskee – ja se jokaiselle suotakoon – mutta väitän, että aika moni ei tiedä, mitä suuhunsa laittaa. Se on vähän pelottavaa.

Oli ruoka ja syöminen sitten kuinka vaikeaa, hankalaa tai monimutkaista tahansa, silti se jaksaa kiinnostaa ihmisiä loputtomasti. Bloggaajien ruokapäiväkirjapostaukset ovat taattuja tunteiden nostattajia ja kommenttimagneetteja, ruoka-aiheiset telkkariohjelmat lisääntyvät koko ajan, lehdet tursuavat kaikenlaisia ohjeistuksia ”ravintoneuvojilta” ja kyllä, mielestäni mielenkiintoisin kohta kerran Vain elämää -ohjelmaa vilkuillessani oli, kun mainittiin ohimennen illan menu. Heh.

Mielestäni ruoka on kiva juttu, se kiinnostaa minua ja voisin keskustella siitä lähes loputtomasti. Hyvässä hengessä ja iloisin mielin, tosin. Toisaalta tämä kaikki ruokakeskeisyys ahdistaa, sillä olen kerran jo elänyt aivan riittävän syvällä siinä maailmassa ja en takaisin halua. Koska nykyisin käsitän jokaisen ruokavalion ja syömiskäyttäytymisen aika henkilökohtaisena asiana, mielestäni on enemmän kuin epäsopivaa tyrkyttää toiselle omia mallejaan ja kertoa toisen ruokavalion virheistä. Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät sulkemaan korvansa kaikelta ruokahössötykseltä ja kuuntelemaan vain ja ainoastaan omaa kehoaan.

Usein törmään kuitenkin ajatuksieni kanssa pyöriessäni dilemmaan: tulisiko minun kuunnella omaa kehoani vai omaa mieltäni? Missä määrin on ”oikein” antaa  periksi mieliteoille? Vai ovatko mieliteot loppujen lopuksi lähtöisin keholta? Suklaapatukkaa kenenkään keho tuskin tarvitsee, mutta joinakin päivinä tunnen selvästi muunkin kuin vain mieleni vaativan riisiä ja ruisleipää.

Ainoa asia, josta olen täysin varma: liiallinen pähkäily ja stressailu sekoittavat kaiken luonnollisen.

Minulle arkiruoka on pääosin polttoainetta. Sillä yhäkin rakastan tunnetta, että jaksan syömisen ansiosta, en palele tai tunne itseäni tyhmäksi ja ulkopuoliseksi maailmasta. Siitäkin huolimatta pidän todella jokaisesta kiireessä väsätystä lounaskyhäelmästäni. En ole sisimmiltäni mikään kokkailija, sen vuoksi ruoanlaitosta innostuminen on kausittaista. Nyt on menossa se seesteinen jakso…heh.
 
Minulle ruoan esteettinen puoli ei ole juurikaan arvokas. Mielestäni ruoka on hyvää, jos se maistuu hyvältä – kaunis asettelu ei tee sitä herkullisemmaksi. Toki arvostan, jos joku on nähnyt vaivaa kauniin kattauksen eteen, mutta en itse jaksa alkaa etenkään arkisin asettelemaan salaatinlehtiä ja kurkkuviipaleita rivistöön – edes blogin vuoksi. Kuten voitte kuvista havaita. 😀 Entäs sinä?

11 vastausta artikkeliin “Ruoka, milloin siitä tuli näin hankalaa.

  1. tää teksti kiteytti mun (ja varmasti monen muunkin) ajatukset aina täydellisesti. ja varmasti tääkin teksti tulee täyttymään kommenteista, niin kuin nää ruoka-aiheiset nyt yleensä 😉 oli se sitten niitä ruokapäikkyjä tai tämmösiä kyseenalaistavimpia mielipidekirjotuksia, ruoka-aihe kiinnostaa!

    siis onhan tää aika järjetöntä tää nykyinen meno. mä oon ottanut tän kaiken keskellä sen linjan, etten millään lailla itse tuo keskusteluissa esiin aihetta ruoka, jos joku sen tuo esiin, en kommentoi, en pahemmin omia ruokafilosofioitani muille jaa, enkä utele myöskään muiden. carlo on ainoa, joka tietää miten mä syön ja tietää, miksi niin syön ja tietää myös sen, että miksi mulle on tärkeää syödä niin kuin syön. mihin tästä tullaan. siihen, että aihe ”ruoka” on nykyään monelle jostain syystä aika hemmetin yksityinen ja arka asia. no, mulla on syyni miksi se on näin, monella muulla varmaan eri, mutta kaikella yhteistä on se, että jotenkin kun se aiheena on niin pinnalla, että lopulta se kaikki on kääntynyt itseään vastaan ja moni ihminen haluaa siitä ihan oman juttunsa eikä jakaa omia ajatuksiaan ruokaan liittyen muiden kanssa. itsesuojelua? en tiiä, mutta mä en kestä keskutella aiheesta ruoka.

    ja se mun ruokafilosofia on todella tavallinen. pyrin päivittäin, että syön kuunnellen kehoa, mieltä ja mahdollisimman ”normaalisti”. ja jos mä kertoisin siitä muille, niin saisin varmasti vinkkejä ja ohjeita, neuvoja kuinka tehdä paremmin. enkä mä haluu niitä. tän kaiken keskellä on tosiaan vaikea kuunnella itseään ja löytää se raja, milloin mieli haluaa ja milloin keho haluaa. mä haluan kuunnella molempia. haluun antaa mielelle ja keholle. meijän yhteiskunnassa se vaan on jotenkin väärin antaa sille mielelle. jos mieli haluaa suklaapatukan, mieli on heikko, hyihyi. ihan sama, mun mieli tulee iloiseksi jos se saa patukan, olkoon heikko tai ei. :-))))

    tulipa epäselvä teksti, en jaksanut enää edes oikolukea, mutta pointti on se, että tää aihe herättää ajatuksia ja paljon. oma tyyli on se, että muiden ruokajuttuja ei kommentoida eikä omia anneta kommentoitaviksi. easier way to live :)))

    oot elina niin fiksu ja ihana, tiesithän sen ❤

    Tykkää

  2. !! :)) Tässä lyhyehkö ja ytimekäs kommenttini tähän kirjoitukseen. Oletettavasti, jos lähtisin tähän kommentoimaan oikein kunnolla, olisi tiedossa vähintäänkin illalliskeskustelun mittainen kirjoitelma ;D Kuvista sen verran, että kaksi ensimmäistä kolahti ja kovasti: NAMS! 😛 Ja jostain syystä tuo kananmuna – asetelma on pakostikin hieman koominen ja pisti hymyilyttämään, miksiköhän näin? 😀 Ei pähkäillä ja stressata liikaa, jolloin niin mieli kuin kehokin voivat taatusti parhaiten ja saavat sen, mitä kaipaavat! ❤

    Tykkää

  3. itsekään en kestä keskustella aiheesta ruoka jossain kahvipöydässä! Ainoastaan mieheni tietää myös mitä ja miten syön. Jos joku yrittää aloittaa aiheesta keskustelua pyrin mieluusti vaihtamaan aihetta.. Pääasia, että itse tiedän mikä itselle käy. Mutta ihmeen tarkkaan toisten ruokailuita katsotaan; yksikin työkaveri julisti kerran, että hän on oikein kiinnittänyt huomiota, kun en ota yleensä pullaa, argh. Sit tuntuu, et joutuu selittämään, et kyl syön pullaa joo mut en tota lisäainepitkoa vaan sit joskus vaikka anopin tekemää kunnon raaka-aineista, jos oikeesti tekee sitä mieli.. (ups nythän mää avauduinkin vahingossa ruokafilosofiastani) 😀 kiitos Elina hyvästä tekstistä!

    Tykkää

  4. Asiapuhetta niin kovin pinnalla olevasta aiheesta. Puhe ruuasta (vai ruoasta muuten?) kiinnostaa mua valtavasti, mutta seuraan sitä vaihtelevasti juurikin siksi, että se aiheuttaa niin sekavia tunteita. Oma ruokafilosofiani on vielä vähän hakusessa vaikka tiedän kyllä perusteet, minkä mukaan suurinpiirtein haluan syödä. Käytännössä niitä on kuitenkin vaikeaa toteuttaa tasapainoisesti ilman stressiä. Joskus lihattoman lokakuu -tempauksen tienoilla taisin täälläkin todeta, että mieluusti söisin vain kotimaista luomua. Opiskelijana se ei kuitenkaan käytännössä ole usein mahdollista: jos opiskelijaravintolassa niuhottaa ja vaatii moista, jää ruuatta. Kaupan hyllylläkin kotimainen luomu on valitettavan hintavaa.

    Oikea unelmatilanne olisi kasvattaa itse omat kasviksensa, lihansa ja kanansa munineen maalla. Tietenkään se ei ole mahdollista, (ainakaan lähivuosikymmeniin, mutta en luovu toivosta:D) joten on tyydyttävä muuhun. Minua huolettaa kovin se, mitä ruokaamme tungetaan. Mutta olen yhtälailla huolissani kehnosta ilmanlaadusta (niin sisä- kuin ulkoilmankin), melusta, kiirearvoista ja tehokkuusihanteista ja niin edelleen. On niin paljon huolestuttavia asioita, että huolestuttavinta alkaa olla huolestuminen. Ensin stressaa ja sitten stressaa stressistä ja niin edelleen. Eli jotenkin pitäisi löytää tasapaino, itselle paras ja toimivin ruokapolitiikka. Olen sen osin jo löytänyt: luotan ite metästä poimittuihin marjoihin, makeuttajana hunajaan tai agavesiirappiin, proteiininlähteenä kotikylän luomulihaan ja….Fazerin siniseen + tummaan suklaaseen. 😀

    Tiivistysyritys: ruoka on minulle sekä energianlähde että nautinto. Niiden pohjalta keittelen pikkuhiljaa omaa soppaani – kokeillen, maustellen ja maistellen. Ja vielä, ruuan esteettinen puoli on tärkeää niin kauan, kuin se ei vie pääosaa tärkeimmältä: maulta ja ravitsevuudelta. Eli kyllä, löydän itseni usein asettelemasta kurkkusiivuja nätimmin leivän päälle ennen ensimmäistä haukkua. 😀

    – myymi myymelsson.

    Tykkää

  5. Tiedätkö, musta on todella tärkeää, että välillä antaa mielitekojen ottaa vallan – ja antaa niiden viedä ilman, että siitä kokee syyllisyyttä. Koska liika kontrolli ei voi olla pääkopalle terveellistä. Ehkä jollekin, mutta itselleni sattuneista syistä kaikkein terveellisin ruokavalio on sellainen, etten joudu miettimään syömistä lainkaan 🙂

    Tykkää

  6. Huh, Senja, kiitos. <3
    Hieno, kattava kommentti, johon yhdyn. Ja tosiaan tuo, sekä mielen että kehon ruokkiminen. Kyllä musta tuntuu, että se taitaa olla munkin linjaus. Tosin mieliteot kehon ehdoilla: en söisi mitään, mihin keho reagoisi jollain tavoin huonosti, esimerkiksi vatsakipuna, vaikka mieli sitä haluaisikin. Tosin joskus tuntuu, että tänäpäivänä on jotenkin muodikasta kertoa, että ei, mun maha ei kestä suklaapatukoita tai hedelmiä tai sitä tai tätä (no okei, mun oma vatsa on alkanut oikeasti kiukuttelemaan raa'alle omenalle). 😀

    Ei ollut epäselvä yhtään, käsitin pointtisi hyvin. 🙂

    Kiitos. ❤

    Tykkää

  7. Heheh! :))

    Ja joo, kaksi ensimmäistä ovat erityisen nams! Ne ovat synttäripäivältäni. Kananmunavälipala on tosiaan aika hassu, nyt kun tarkemmin katselee. :'D

    Tykkää

  8. Huh, tuollaiset työpaikkatilanteet ovat kyllä inhottavia. Ei oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua. Ärsyttää toki, mutta ei sitä voi kovin selvästi näyttää, jos työkavereista on kyse. Heidän kanssaan kun on kiva olla kaveri, päivät pitkät kuitenkin tekee yhdessä töitä.
    Ehkä toiset eivät vain ymmärrä, kuinka tahdittomia ovat tuollaisissa tilanteissa.

    Ruokafilosofiasi kuulostaa hyvältä. ;D Kiitos, kiva kun pidit! 🙂

    Tykkää

  9. Jep, nykyään oikeasti huolestumiseenkin on helppo sairastua. Kaikki huolestuttaa ja huolestuminenkin alkaa huolestuttaa. Jotenkin joskus tekisi mieli vain kaventaa koko maailmankuvaa ja rajoittaa kaikki omaan elämään, valintoihin ja tuntemuksiin. Laajasti ajatteleminen vain stressaa lisää, kuten sanoit, on niin paljon asioita, joista huolestua – eikä se rajoitu vain ruokaan. Toisaalta ainoastaan omaan elämäänsä keskittyminen tuntuu kamalan itsekkäältä, koska niitä huolestuttavia asioita ON. Oliko tässä päätä tai häntää? Ei tainnut olla. 😀

    Pieni lisäys omaani: toki ruoka on minulle myös nautinto, herkutteluhetket mukaan lukien. Arkiruoka on sitten enemmänkin (maukas) energianlähde ja tankkaustta, johtuen usein kiireestä jne. 🙂

    Kurkkusiivujen asettelu. ❤ Ihailen sellaisia myymejä, joilla riittää kärsivällisyyttä sellaiseen, hihi.

    Tykkää

  10. On, tärkeää minunkin mielestäni! Joskus sekin vain alkaa epäilyttämään tässä ruokaviidakossa.
    En usko, että liika kontrolli on kenellekään hyväksi. Se tappaa aika monia asioita.
    Aika hyvä määritelmä tuo, että terveellisin ruokavalio on sellainen, jota ei tarvitse sen suuremmin pohdiskella (negatiivisessa vinkkelistä ainakaan), stressailla tai josta ei tarvitse ottaa paineita. Mielestäni on ihan hyvä pohtia sitä, kuinka oikeasti haluaa syödä, periaatteitaan, ihan vain sen vuoksi, että se lisää itsensä tuntemista.

    Syyllisyys ja pakko. Inhoan niitä sekä sanoina että tunteina. Luonnollisuus. Siitä pidän. 🙂

    Tykkää

  11. Todella hyvää pohdintaa, jälleen kerran! 🙂 Ihan jo opintojeni vuoksikin ruokakeskustelut ovat kauhean mielenkiintoisia. Mielestäni on kiva kuulla ihmisten perustelut omalle ruokavaliolle, kuitenkaan asiaan sen kummemmin puuttumatta.

    Niuhottamatta paras, puhdasta ruokaa ja paljon, sekä joskus vähän överisti kaikkea hyvää 😉 siinä mun filosofia!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s