Vuoden viimeisenä päivänä ihmettelen aina kulunutta. Ihan aina vuoden mieltää niin kovin lyhyeksi, ihan pieneksi osaksi elämää, kelatessa aikaa taaksepäin. Nytkin, vain yksi kahdestakymmenestäyhdestä. Silti samalla se voi olla niin hurjan muhkea, täysinäinen ja kokemusrikas, että mennyt vuosi tuntuu miltei puolikkaalta elämältä.
Vuonna 2013
* Luulin vuoden olevan vain typerä väli elämässäni, opiskelemaan pääsemisen odottelua, mutta loppupuolella sainkin huomata sen olleen yksi elämäni merkittävimmistä ja tärkeimmistä vuosista.
* Olen oppinut itsestäni valtavasti. Kuten esimerkiksi sen, etten ole pelkkä maanmatonen. Toisinaan olen itsestäni jo ylpeäkin.
* Opin myös letittämään itse hiukseni – kheh – sekä nauttimaan oikeasti ihmisten seurasta. Pelkäsin pitkään, että olen menettänyt taidon kokonaan. En onneksi, sen todisti vuosi 2013.
*Sain monta uutta, ihanaa ystävää. Ymmärsin vanhojen ystävien merkityksen.
* Opin lisäksi aikuisten työelämästä kaikenlaista ja päädyin loppujen lopuksi ihanaan työpaikkaan mahtavien työkavereiden keskelle. Ei tarvitse pelätä työpäivää. Se on ihanaa.
* Kehityin. Juu, salilla tietysti, mutta myös pääkoppani sisällä. Minulle on tärkeää, että pystyn hallitsemaan omia ajatuksia ja tuntemuksiani. En halua olla jatkuvasti niiden armoilla, vaan ennemminkin haluan ammentaa niistä asioita elämääni – aina halutessani.
* Kasvoin. Joka suuntaan ja kaikella tapaa. Ja näen ne vain positiivisina muutoksina, vaikeimmatkin.
* Tajusin jotakin hetkessä elämisestä. Ja tulevaisuudesta.
* Pidän itsestäni jälleen hivenen enemmän.
* Elämästä taas aivan hirvittävä paljon enemmän.
* Oivalsin, että Rinkelin on oltava sellainen kuin sen kuuluukin olla. Pyöreä, maistuva ja hivenen vaniljainen. Ei kuivakka ja hauras.
Vuosi sitten ajattelin, että olen onnellisempi kuin edellisvuonna. Nyt olen varmasti onnellisempi kuin viime vuonna. Kehitys jatkukoon.
Yhä voimakkaampi ja onnellisempi. Sitä toivon tulevalta vuodelta.
Myös teille kaikille siellä. ❤
Hyvää uutta vuotta sinnekin!:)
Karkki;)
TykkääTykkää
Hurjan hienoja muutoksia! Hyvää ja vieläkin onnellisempaa uutta vuotta!
TykkääTykkää
ihana olet. mä niin tykkään sun blogista, kun jaat avoimesti paloja itsestäsi ja kasvutarinastasi <3
moni varmasti saa tästä kaikesta pohdinnasta paljon irti, minäkin!
ihanaa uutta vuotta sulle elina ❤ ja ihana kuulla, että olet onnellinen ❤
TykkääTykkää
Ihanaa uutta vuotta myös sulle! 🙂
TykkääTykkää
Ihana ja suloinen pieni koonti menneestä vuodesta. Erityisesti kohta Rinkelin kuvaus jotenkin todella koskettava ja erittäin oivallisesti kuvaava! :`) Ihanaa, että olet saanut myös lisää uusia ystäviä vuoden aikana. Onnen lisäksi toivon itselleni ja sinulle lisäksi myös hieman niitä vastoinkäymisiä, haasteita ja mutkia vuoden varrelle, joita jo kasvaneilla voimilla päihitetään ja sitä kautta yhä edelleen vahvistutaan! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos ❤
TykkääTykkää
Kiitos!<3
TykkääTykkää
Eikä, ihana, ihana Senja. :') Kiitos, sitä ihan samaa. ❤
TykkääTykkää
Kiitos! :')
TykkääTykkää
Hihi, sellainen se Rinkeli on. 🙂 Olet kyllä ihan oikeassa, vastoinkäymisten jälkeen onni maistuu entistä paremmalta, joten haasteita meille myös suotakoon! Sopivissa määrin. 😉
TykkääTykkää