Olen onnellinen, että toteutan juuri tällaista elämää. Treenaan salilla, käyn juoksemassa, katson, mitä suuhuni laitan, en juurikaan käytä alkoholia, perusruokavaliooni ei kuulu sokerijutut tai suolapommit, menen nukkumaan aikaisin (jep, Salkkareiden jälkeen), herään innokkaana aamukuudelta, riemastun itsetehdyistä protskupatukoista ja tarjouksessa olevista riisikakuista, harvoin juhlin aamuyöhön, rakastan kölliä kotisohvalla ja touhuta juttuja äidin kanssa.
Toisaalta olen iloinen, että voin halutessani syödä tavallisen suklaapatukan, tilata ravintolassa muutakin kuin kanaa ja vihanneksia, tanssia jalat kipeiksi yökerhossa, ehkä maistella Snickers-drinkin tai jättää hauistreenin väliin väsymyksen vuoksi.
Ainoa asia, jota en osaa, on yli kahdeksaan nukkuminen. 🙂
Ei minusta oikeastaan tunnu, että toteuttaisin tietynlaista elämää. Saatika muotivillitystä. Ainakaan suunnitellusti. Olen kai vain ajautunut tällaiseen elämäntapaan etsiessäni tasapainoa. Parasta mahdollista tällä hetkellä, sitä tämä kai on. Näin voin hyvin, paremmin kuin moneen vuoteen. Ihan jo henkisestikin. Fyysisestikin tietysti. Ennen olin hyvin tasapainoton. Lähinnä sen vuoksi, että annoin ulkoisten seikkojen vaikuttaa liiaksi itseeni. Tasapainottelin, mutten koskaan kuitenkaan löytänyt tasapainoa. Horjahdin aina, kun hihasta nykäistiin johonkin suuntaan. Tai nykäisin. Varmaan ihan itse.
Valinta. Minun valintani. Tekisi mieli huokaista joskus. Tiedän joidenkin ihmettelevän, kun Mäkkäri ei maistu, eivätkä tequilashotit joka viikonloppu. Heidän ihmettelevän, kun mieluummin herään aamulla puuronkeittoon toisten vasta raahautuessa kotiin. Pyörittelevät silmiä treenikuville ja kaupasta kannetuille maitorahkoille. Yritätkö olla jotain. En oikeastaan, ihan vain elää sellaista elämää, joka tuntuu hyvältä.
Tasapainon löytäminen on ollut kasvua. En haluaisi sanoa ihmisenä. Ennemminkin Elinana. Jokainen rohkea teko on tuonut lisäsentin pituuteen. Kyyristynyt olemus on enää häivähdys. Olen löytänyt monien erheiden kautta oman tapani urheilla, syödä ja elää. Eikä se välttämättä ole nykyisessä tasapainotilassakaan muuttumaton paketti. Ei saa ollakaan.
Alkutalvesta olo oli tukkoinen ja tönkkö. Tunsin, että jonkinlainen muutos on tarpeen. Aloin taas juosta enemmän, pari lenkkiä viikossa. Rakastan tunnetta viimeisellä suoralla ennen kotikadulle kääntymistä: joka kerta olen voittaja. Juokseminen tekee keveän olon – ja mielen. Samalla tipautin salitreenimäärät neljästä kerrasta kolmeen: kolmijakoisella koko kroppa läpi viikossa. Ymmärsin, että elämä on suhteutettava senhetkiseen tilanteeseen ja oloon. Ei ollut helppoa vähentää siitä, joka on ollut ihan ykkönen elämässä. Kuitenkin tajusin, että aikaa ja jaksamista on tällä hetkellä riitettävä niin moneen muuhunkin asiaan. Ja mistään kun en haluaisi todella karsia. Mitään kun en haluaisi puoliteholla tehdä. Vähensin myös viljatuotteita päivittäisestä ruokavaliostani – vaikka yhä syönkin ruisleipäpalasen iltapalalla ja puurolla aloitan aamuni – ihan vain vatsani vuoksi. Päätin, että jotakin tehdessäni teen sen täysillä. Lepään, urheilen tai opiskelen. Pätee ihan kaikkeen.
Itse asiassa kaikki aluksi hankalilta tuntuneet muutokset arjessa osoittautuivatkin hyvinkin toimiviksi. Niin onnistuneiksi, että tunnen saavuttaneeni tähän hetkeen sopivan tasapainotilan. Keho on selvästi mielissään kolmesta tiukasta treenistä viikossa, myös palauttavista lenkeistä. Tulokset salilla eivät liiemmin ole kärsineet, olo vain koko kropassa on paljon kepeämpi. Jalat eivät tunnu puupökkelöiltä, niin, muuten kuin ohjelmistoon ottamieni bulgarialaisten jälkeen. Ja silloinkin oikeastaan vain pakarat, heh.
Liikunta + ruoka + lepo ⇌ hyvä olo + jaksaminen
Vähän kuin kemiallinen tasapainotila. Rinkelin tasapainotila. Sopiva määrä oikeanlaista liikuntaa, sapuskaa ja lepoa tuottaa tietyssä suhteessa hyvää oloa ja jaksamista. Itsestään selvää, mutta onko käytännössä kuitenkaan? Sama reaktio toimii myös toiseen suuntaan kaksinuolimerkinnän mukaisesti: hyvä olo ja jaksaminen tukevat ruokavalintoja, herkuttelujakin, sekä ovat tietysti miltei välttämättömiä tekijöitä liikkujalle. Rauhallinen, hyvä olo tuottaa järkeviä valintoja, kuten riittävästi lepoa. Liikunta ei aina ole vain tie hyvään ja virkeään oloon, vaan voi olla seuraus sellaisesta, vähän kuin mukava palkinto, josta seuraa vuorostaan taas lisää loistavaa mieltä. Tasapainotilassa molemmat reaktiot tapahtuvat samalla nopeudella ja muutoksen, kuten jaksamisen vähenemisen, seurauksena systeemi pyrkii kumoamaan tapahtuneen, hyvän olon vähentyminen lisää lepoa, ruokaa ja liikuntaa – Rinkelin systeemissä tietenkin aina tilanteen mukaan.
Mietinkin, millaiset kertoimet asettaisin lähtöaineiden ja lopputuotteiden eteen. Millainen suhde lepoa ja liikuntaa tuottaa jaksamista? Ja kuinka paljon? Mitä mieltä olet?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Elina Heidi Rinkeli 
I hear you! Välillä tuntuu, että tuota tasapainoa saa hakea aina uudelleen. Mutta helpottavinta on tosiaan tajuta, ettei omia valintojaan tarvitse joka päivä selitellä tai puolustella muille. Tärkeintä on olla itse onnellinen.
Vielä neljä sydäntä: Snickers-drinkki, bulgarialaiset, kirjainmukit ja Elina ❤ ❤ ❤ ❤
TykkääTykkää
Täällä vaan nyökyttelin koko tekstille! Tuli sellainen fiilis että ”Jooo just näin sen kuuluu mennä, jes!” Ihanaa Elina että olet löytänyt tasapainosi kaavan 🙂 jokaisen täytyy vaan määrittää sellainen itselle sopiva yhtälö. Hauska myös tämä analyyttinen malli, itselläni on hyvinkin samanlainen ajattelutapa 😉
Jännää että sullekin on tullut parempi fiilis kun vähän vähensit punttia. Sama nimittäin täällä! 3 kovaa punttia viikossa, plus vähän tankoilua ja akrobatiaa = onnellinen Hilla 🙂
Aluksi oli kyllä vähän sellainen olo ett onkos se kolme salitreeniä liian vähän? Pyhpah, alkaa itsekin olla vähän fitnesskuplan sokaisema, tulokset on vaan nousseet treeniä vähentäessä 🙂
Tuokin on kyllä hyvä pointti, monet eivät ymmärrä että joku haluaa oikeasti vapaaehtoisesti elää kuvailemallasi tavalla. Vaikka toisille se on ainoa oikea tapa elää ja olla, se tulee luonnostaan 🙂 kuten sinulla!
TykkääTykkää
Suuuuri sydän serkulle takaisin. <3 :*
Juon joka aamu eestä kahvia. 😉
TykkääTykkää
Hihii, mä nyökyttelin sun kommentille – ja hymyilin. <3 Ollaan varmaan aika samanlaisia ajattelutavoilta, olen aiemminkin huomannut. :3
Jep, en olisi kyllä itse aluksi uskonut! Mietin ihan samaa, onko liian vähän. Mutta tosiaan itsellänikin tuntuu, että tulokset ovat miltei parantuneet vähennyksen myötä. Tietysti, jos voisin käydä vain salilla, ei olisi töitä ja pänttäämistä, olisi tilanne taas erilainen – saattaisin kaivata sitä neljättä punttia viikkoon.
Pidän ihan hirveästi onnellisen Hillan kaavasta. 🙂 Onnellinen Elinakin haluaisi joskus kokeilla tankoilua, heh.
TykkääTykkää
Hitsit, ensin aattelin, että WAU kunpa tuollaisia Elinoita ois enemmän – tasapainoisia ja onnellisia, jotka levittävät ympärilleen valoaa ja iloaan kuin miellyttävä parfyymi. Mutta sitten ajattelin, että EI tuollaisia Elinoita ei pidä olla kuin yksi, sillä kutakin meitä on täällä vain yksi laatuaan, yksi Elina, yksi Viivi… ja se riittää. Silloin olemme, silloin olet korvaamaton, upea, tärkeä ja merkityksellinen juuri sellaisena. Uniikkiuden kääntöpuolena on pelko, että hieno ainutkertainen ihminen jää näkymättömiin häpeän ja miellyttämisen varjoon. Toisella puolella sitä ainutkertaisuutta on kuitenkin rohkeus olla minä itse ja hehkua sitä ainutkertaisuutta muilla. Elina, sinä olet tuota jälkimmäistä. Jatka tuota säteilyä ❤
TykkääTykkää
Hihii <3
Toisinaan kaavasta täytyy vähentää tavaraa pois että saa sen toimimaan! Kyllähän tykkäisin käydä puntilla enemmänkin, mutta näissä olosuhteissa ja terveydentilassa se ei vain ole realistista palautumisen kannalta. Ehkä taas jonain päivänä 🙂
Ja suosittelen kyllä tankoilua myös Onnellisen Elinan kaavaan! Se voi olla juuri se puuttuva tekijä 😉
TykkääTykkää
Täälläkin yksi nyökyttelijä! 🙂 Näinhän sen kuuluisi mennä, kaikilla. Siis että jokainen löytäisi sen oman tasapainotilansa. Ihanaa, että sinä olet löytänyt omasi! <3
Sen lisäksi, että tasapainotilaan vaadittava yhtälö vaihtelee eri ihmisten välillä, vaihtelee se myös samalla ihmisellä elämäntilanteen mukaan. Siis esimerkiksi se levon ja treenin suhde, mikä on tällä hetkellä optimaalisin, ei välttämättä ole sitä enää puolen vuoden kuluttua. Se on sellaista jatkuvaa itsensä kuuntelua. Muutoksethan ovat välillä vaikeita, mutta voivat palkita myöhemmin. Ihanaa, että uusi treenitapasi on tuonut paremman olon!
Tasapainoista viikonloppua! ❤
TykkääTykkää
Viisaita sanoja Rinkeliltä! 🙂 Mä en jotenkin pääse yli siitä, miten kauniisti nää sanat vaan soljuu yhteen ja teksti kulkee eteenpäin… Aikamoista tasapainottelua tää välillä on, mutta mitä paremmin oppii ymmärtämään kehon viestejä ja toteuttamaan niitä, sitä vakaampi olo on 🙂 Mä ajattelin pitää ekstralepoa, kun kroppa tuntuu niin väsyneeltä…
TykkääTykkää
En voi edes kertoa, miten ihanalta tuntuu lukea tällaista – ja kuinka PALJON arvostan, että joku tulee tänne kirjoittamaan tällaista. :') Kiitos, oikeasti. <3
WAU, Viivi, olet mahtava, korvaamaton, ihana, upea, tärkeä ja merkityksellinen. Minulle ja monelle muulle. 🙂
TykkääTykkää
Että rakastan teitä nyökyttelijöitä! :')
Juuri niin! Se, mille puolelle tai mihin kohtaan tasapainotila asettuu, vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Ja se liikkumavara sille on suotavakin.
Sitä ihan samaa sinne, Suvi! ❤
TykkääTykkää
Oi, Petranen. :* Mun mielestä soljuvat jutut on kauniita, heh, ehkä mun tekstitkin yrittää sitten soljua. Kiitos. <3
Niinpä, aikamoista tasapainottelua toisinaan, onneksi se vakaus löytyy kuitenkin aina jossain vaiheessa. Ekstralepo, kuulostaa, mmm, mahtavalta. 🙂
TykkääTykkää
Nyt on hyvä juuri näin, tulevaisuudessa ehkä jotenkin toisin. Sali on edelleen mun yksi ykkösistä elämässä, tällä hetkellä panostan siihen laadullisesti. 😉 Mun mielestä on hienoa, että ajattelet noin. Realistisesti. Sitäkin tarvitaan.
Ja, sun olkapäät oli huikeet kuules! 😉
TykkääTykkää
Jälleen kerran ihan loistava teksti! Mitä näistä sun kirjoituksista voi oikein muuta sanoa? ❤
TykkääTykkää
Ihana Marissaaa!<3 Kiitos!
TykkääTykkää