Erityisherkkä. Highly sensitive person. HSP.
Määritelty, todettu ja tutkittu. Silti niin kokemuksellinen asia. Ensimmäisen kerran luettuani erityisherkkyydestä, en osannut olla vielä huojentunut, ainoastaan hämmentynyt. Kuinka joku latelikaan vastauksia toisensa perään juuri niihin kysymyksiin, joita lähes koko ikäni olin päässäni pyöritellyt? Vastauksia siihen, miksi olen liian sellainen ja tällainen. Vastauksia siihen, mikset Elina voi itkultasi ryhdistäytyä tai peloiltasi uskaltautua. Vastauksia siihen, miksi elämä tuntuu toisinaan aivan liian suurelta ja käsittämättömältä. Varmuuden, ettei kenenkään, minun itsenikään, tule vähätellä tai epäillä enää sitä, miten koen kaiken ympäröivän.
Sen kyllä tuntee sisällä. Tee testi, jos yhtään mietityttää.
Testin tehtyäni ajatukseni olivat kuin iso mylläkkä. Aivan liikaa mieleen palanneita muistoja, tuntemuksia ja oivalluksia. Jälleen. Niin käy aina, kun palaan lukemaan erityisherkkyydestä.
Testin kohdat 1. ja 15. En useinkaan osaa vastata kysymykseen, millaisesta musiikista pidän. Millainen musiikki on hyvää. Kerron kuuntelevani kaikenlaista musiikkia; mitä nyt radiosta sattuu soimaan. Hoksasin taannoin, että kyllä minäkin pidän tietynlaisesta musiikista, sitä vain on hieman hankala kategorisoida. Se ei ole sidonnainen genreihin tai ulkomaalaisuuteen – vaan johonkin aivan muuhun. Pidän musiikista, joka liikauttaa sisintäni, saa minut samanlaiseen tilaan kuin itselleni tärkeää tekstiä kirjoittaessani. Flow’hun, transsiin, miksi sitä haluaakaan kutsua. Kuulostaa kovin kliseiseltä. Tosin tuon liikautuksen sisällä tuntiessani se on kaikkea muuta kuin klisee; se on aina ainutkertainen kokemus. Pidän musiikin synnyttämästä pehmoisen voimakkaasta tunteesta sisälläni ja ihaninta on, ettei sen saavuttaminen vaadi isoja lavoja tai mahtipontisia esityksiä. Viimeksi kotona siivotessani koin liikautuksen sisälläni kuunnellessani kappaletta Annie’s song. Se hetki imurin kanssa oli mahtava. :’)
2. Kaikki eivät vain ymmärrä. Halua tai vain yksinkertaisesti osaa. En pidä itseäni pessimistinä, käännän mieluummin aina kasvot kohti aurinkoa ja katseen eteenpäin. Tavoitteeni on olla kaunis ihminen sisältä – ja kaunis ihminen mielestäni on erityisen valoisa. Minulla on kuitenkin vahvasti sisälläni tarve turvata tulevaisuutta, tarve varautua pahempaan, pahimpaankin. Erilaisin keinoin. Joku sekoittaa ne joskus pessimistisyyteen ja huonoon elämänasenteeseen; ” koita nyt hei vähän tsempata, nauttia ja olla toiveikas.” Aiemmin pidin piirrettäni vähän kuin realismina, ylihuolehtivaisuutenakin. Saamieni palautteiden myötä ehdottoman huonona seikkana itsessäni. En ole tullut ajatelleeksi, että HSP saattaa selittää tätäkin piirrettä.
3. Testin tekeminen oli haastavaa osin. En ole hyvä kehumaan itseäni tai myöntämään edes itselleni, missä olen hyvä. Rehellinen yritän kuitenkin aina olla. Objektiivisesti ajateltuna minä mielestäni olen suhteellisen hyvä näkemään ja huomaamaan uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuus, se on aika laaja käsite. Ja joissakin tapauksissa mahdollisuuksien löytäminen on sidonnainen mielentilaan ja hetkeen. Yleisesti ottaen osaan mielestäni etsiä erilaisia reittejä kulkea ja epäonnistumisen kaataessa minut polvilleni maahan mielessäni on usein jo uusi mahdollisuus. Toisaalta uusien mahdollisuuksien löytäminen on eri asia kuin niihin tarttuminen.
Ilta-Rinkeli ja sali-Rinkeli, eli minä itse.
4. Mitä leikittäis? Pieni Rinkeli oli aika haka keksimään tekemistä. Milloin keksi lähteä ostamaan Siwasta suklaapatukoita perustamaansa kauppaa varten (myi tietysti kalliimmalla, heh) tai innostui lautamajan rakentamisesta kotimetsään (mikä tyssäsi puuttuviin lautoihin, joten oli pakko päätyä havumajaan). Toisinaan Rinkeli touhusi omaa radio-ohjelmaa nauhurilla takkahuoneessa tai kehitteli kirjaa kahdesta, raidallisesta kissanpoikasesta. Joskus juoksi pitkin metsiä ihan heppana.
Nykyäänkin lähimmäiset ehkä tuntevat minut lennokkaista ideoistani, joiden toteutus on toisinaan haastavampaa. Inspiraatiota en oikeastaan koskaan metsästä, vaan vain nappailen – luotan sen ilmestyvän, kun on tullakseen, niin kuin tähänkin asti. Pakko, stressi ja kiire kuolettavat sen täysin, mutta huuman saavutettuani elämä sanojen keskellä tuntuu rajattomalta. Melkein. En osaa laulaa tai ilmaista itseäni puhumalla, kanteleellakin osaan enää soittaa tiku-tiku-pom-potin. Koen nimenomaan kirjoittamisen olevan itseilmaisukeinoni ja yritän parhaani mukaan olla tekemättä sitä väkisin sekä olla arvostelematta tuotoksiani. Kun joku asia elämässäni muuttuu väkinäiseksi ja nihkeän tuntuiseksi, alan karttaa sitä tiedostamattakin. Sen ääreen palaaminen myöhemmin saa minussa aikaan konkreettisen oksennusrefleksin.
5. Tiedän, että maailmassa on enemmän kuin voimme nähdä ja kuulla. Luulen, ettei tähän tarvita eriteltyjä selityksiä. Oikeastaan koko blogini sisältää samaisen lauseen. Minä en ajattele yksinkertaisesti, esimerkiksi, että tyttö on Enni, punahiuksinen, hiljaisempi ja virnistää kivasti. Minulle Enni on myös jotain aistittavaa, väreilevä kokonaisuus. En erityisemmin myöskään pidä sanonnasta elämän on tässä ja nyt. Sillä se sisältää mielestäni liikaa konkretiaa. Elämä on jotain niin paljon enemmän, sellaista, joka täytyy tuntea elämällä.
6. ja 32. Kuudes väittämä oli oikeastaan ainoa, jossa jouduin oikeasti harkitsemaan matalampaa pisteytystä. Olen todella herkkä aistiärsykkeille, etenkin äänille. Muistan jo pienenä valittaneeni, kuinka korviini sattuu autossa musiikin soidessa. Sellaisina hetkinä tunnen ikään kuin tukehtuvani, en pääse karkuun massiivista voimaa. Nykyisin töissä vilkkaat – ja siten meluisat – päivät ovat tuskaa. Samoin kuin autojen ääneet sillan alla. Jollain tapaa ajateltuna minulla on siis matala kipukynnys. Fyysinen kipu, kuten vatsakipu, päänjomotus tai lihassärky, vaikuttavat minuun voimakkaasti, eivät kuitenkaan siten, etten pystyisi useissa tilanteissa niitä sietämään. Tavallaan koen kipukynnykseni suhteellisen korkeana. Toisaalta taas edellä lueteltujen kaltainen fyysinen kipu tuntuu sietämättömältä sen vuoksi, että suhteellisen heikkonakin se täyttää koko tajuntani, eikä jätä sijaa muulle.
Ohi on jalkatreeni, joten sapuskan kimppuun.
8. ja 9. ja 33. sekä kakkososan 3. Olen miettinyt usein, mikä minussa on vikana, kun en innostu viikonlopun yli kestävästä mökkireissusta ystäväporukan kanssa. Tai kun en rakasta yökyläilyjä ja osaa tarjota yösijaa kanssajuhlijoille. Kuitenkin paremmin asioihin tutustuttani olen saanut vastauksia. Siihenkin, miksi uuvun töissä helposti, lyhyinäkin päivinä, vaikka vain istun kassan takana piippaamassa. Sen hyväksyminen, että tarvitsen jokaiseen päivääni riittävän suuren annoksen rauhaa ja hiljaisuutta, on auttanut. Joskus koen ristiriitaa halujeni ja tuntemuksieni keskellä; tunnen itseni ja tiedän, etten viihdy pitkiä aikoja porukassa tai ”ydinelämän” ulkopuolella olevan ihmisen kanssa, saan vain vatsan kipeäksi, olon epämukavaksi ja väsyneeksi. Niin, siitäkin huolimatta, että haluaisin joskus ehkä osata olla tavallisempi, rennompi sosiaalisissa tilanteissa.
25. Taidosta, että pystyn näkemään useimpien ihmisten kuoren alle, osaan löytää ytimen, eli aitouden, olen varmasti kaikkein iloisin koko yliherkkyydessä. Olen oikeasti pohtinut asiaa jo hyvin nuorena, mutta tavallaan tietämättäni. En ole osannut eritellä ja analysoida samalla tavoin, mutta muistan joskus miettineeni, miten joku ei voi hoksata toisen oikeaa, minulle niin selkeää, luontoa. En ymmärtänyt, etteivät kaikki välttämättä osaa katsoa samoin kuin minä itse.
Yksi kaikkein huojentavimmista asioista on ollut tajuta kohta 34. Olen pitkään ajatellut näläntunteen ja kylmyyden sietämättömyyden olevan jonkinlaisia jäännöksiä sairailta vuosilta. En vain kestä. Nälkäisenä tai kylmissäni olen kuin laastia, jähmeäliikkeinen ja aika kykenemätön ajattelemaan muuta kuin itse tunnetta. En nykyisin tietenkään palele samoissa määrin kuin sairaana tai tunne kuvottavaa nälkää muuten kuin satunnaisissa tilanteissa, mutta jo pienikin nälkä tai kylmyys riittää. Kun kelaan ajassa taaksepäin, en voi kuin ihmetellä sitä kärsimyksen määrää aliravittuna. Oikeasti, enää vain ihmetellä sitä sitkeyttä.
Muutamia ajatuksiani. Olisi riittänyt vaikka kuinka. Nyt kuulisin mielelläni teidän mietteitänne. 🙂
Elina Heidi Rinkeli 
hmm. täähän olin mielenkiintoinen! oli ihan pakko tehdä itsekin tuo testi. En oo siihen aikaisemmin missään törmännyt. Sain tuloksena 72, eli ei paljoakaan. Mutta jotenkin kolahti erityisesti noi kohdat, että ”tykkään yllätysvieraista” ”voin viettää useita tunteja porukassa” ”Mökkiviikonloput” ”kylmä ja nälkä” ”extreme -retket” – Joo, eiiiii oo mun juttuni yhtään 😀 haha. Välillä mietin, että olisko siistiä olla semmonen kyläluuta, joka jaksaa koko ajan olla menossa ja näkemässä kavereita ja reissaamassa porukalla ympäriinsä? Ehkä. En tiedä. Kotona hengailu ja yksinoleminen on vaa mulle niin voimauttavia, että en käsitä, miten jotkut saakin energiansa sellasesta… Kai me vaan ollaan niin erilaisia.
TykkääTykkää
Minusta on kaikista ihaninta, että juuri tässä, meille molemmille niin tärkeässä asiassa, ollaan aivan samanlaisia. ❤ Ehkä tämä olikin se mitä aistin silloin kun totesin joskus aikoja sitten, että tahtoisin olla sun ystävä. Voi, mihin se meidät veikään. ❤ Ja voi, mihin se meitä tuleekaan viemään!
TykkääTykkää
Ei erityisherkkyys ole mitenkään yksiselitteistä, että sitä joko olisi täysin tai ei ollenkaan, eikä yksi testi voi kertoa kaikkea. Joten ihan hyvin voi olla piirteitä, vaikkei vahvasti olisikaan. 🙂
Vai kyläluuta, hehe. Ei meidän tarvitse. 😀 Joskus ehkä, satunnaisesti, jos sille päälle sattuu.
Kiva, jos oli mielenkiintoista – nämä ovat vähän sellaisia juttuja, että eivät välttämättä kiinnosta ihmisiä, joita ei itseään asia niin koske. 🙂
TykkääTykkää
Ja ei ole mikään ihme, että aistit. :')
Kohta 35 – vähän alkaa nousta kyyneleet silmiin. Ihana, ihana, ihana ❤ Heidinen ❤
TykkääTykkää
Aivan mahtava kirjoitus! Todella mielenkiintoista, kun luin kuvailujasi siitä, miten sovit tuon testin kohtiin, pystyin kyllä samastumaan moneen… siksipä pitääkin mennä heti tekemään tuo testi!
TykkääTykkää
Mielenkiintoinen kirjoitus, kiva kuulla toistenkin kokemuksia erityisherkkyydestä! Itsekin innostuin kovasti, kun ekan kerran perehdyin aiheeseen, sillä olen itsekin hyvin herkkä, ja erityisherkkyys käsitteenä on auttanut ymmärtämään joitakin puolia itsessä 🙂 Olen käsitellyt aihetta omassa blogissani useammassakin postauksessa, tervetuloa lueskelemaan, jos kiinnostaa lukea pohdintojani herkkyydestä 🙂
http://positiivisuusprojekti.blogspot.com
TykkääTykkää
Oi, mahtavaa, että pidit! Tee ihmeessä, se voi olla silmiä avaavaa, vaikkei ehkä tuottaisikaan jättipisteitä. 🙂
TykkääTykkää
Ja mun mielestä on ihanaa kuulla toisistakin erityisherkistä! 🙂 Itsellenikin tieto on tuonut juurikin helpotusta sen vuoksi, että ymmärrän, mistä on kyse. Piirteeni olen tiennyt lapsesta asti. Käyn ehdottomasti lukemassa blogiasi, joskus olen siellä hätäisesti vieraillutkin. 🙂
TykkääTykkää
Ei tässä voi sanoa muuta kuin huhhuhuh. Nyt nimittäin aukesi moni lukko omassa päässä! Olen monesti miettinyt että miksi ihmeessä olen näin kummallinen? Enkö koe maailmaa samalla tavalla kuin muut? Ilmeisesti en. Testi laittoi todella miettimään. Minusta löytyi ihan hurjan paljon erityisherkille ihmisille tyypillisiä piirteitä (pisteitä tuli tuossa 109…). Tuntuu jotenkin helpottavalta tietää etten olekaan yksin 🙂
Kiitos kovasti Elina kun toit tämän(kin) asian esille! <3 en olisi varmaan koskaan törmännyt moiseen yksinäni, vaan olisin miettinyt olevani epäsosiaalinen, meluherkkä, kipuherkkä, luova, ylitunteikas ja outo hörhö. Olen tosin kyllä tiennyt olevani vähän erilainen aina, pienestä lähtien. Mutta jonkinasteisen ympyrä sulkeutuu -efektin tämä kyllä toi minulle! Joten vielä kerran kiitos :)
PS. Upeasti kuvailit omia tuntemuksiasi. Ei voi muuta kuin ihailla tuota sinun kykyäsi kirjoittaa! ❤
TykkääTykkää
kaunis ja herkkä Elina, kiitos linkistä ja tekstistä. kolahti. oon miettinyt niin kauan ku muistan, että oonko vaan erilainen, sellanen joka ei pääse sisään niin helposti muiden menoon. ympärilläni on aina ollut joku näkymätön verkko, vaikka olenkin sosiaalinen ja tarvitsen yhteisöä. silti on aina tuntunut että sellainen ”oma maailma” on aika vahva ja sitä on ollut vaikea limittää muiden omien maailmojen kanssa… eikä oo tarvinnu niin paljoa extremekokemuksia, kun sitä äärimmäisyyttä on maailma jo valmiiksi tulvillaan: musiikki, tarinat, luonto, tunteet…!!
kun sairastuin syömishäiriöön, ajattelin että se johtu siitä etten kestä elämää, että olen mieleltäni kovin heikko, mutta ehkä sitä ollaankin erityisen herkkiä 🙂 tuntuu lohdullisemmalta.
kiitos blogistasi, kirjoittaminen ja sanat ovat selvästi yksi suuri vahvuus (monista sellaisista) sinussa 🙂
TykkääTykkää
Ei liity postaukseen (josta muuten tykkäsin ihan hirveesti <3) mutta mitä te kassatädit aina joskus kirjoittelette/piirtelette sellaisiin pikkulappuihin tai johonkin sen jälkeen kun asiakas on maksanut? :') Aina joskus kun menen pakkaamaan ostoksia niin kassatädillä alkaa kynä sauhuta :')
TykkääTykkää
Siis niin mahtavaa. Tiedän itse, millainen helpotus kaiken ymmärtämisestä tulee ja todellakin toivon sitä ihan jokaiselle samassa tilanteessa olevalle. Ihan superihana juttu. :') HSP-käsitteen tultua omaan elämääni, en ole ehkä sättinyt itseäni enää niin hirmuisesti, se on tuonut hurjasti apua ja lohtua, oikeasti sen ymmärtäminen on aika suuri käännekohta elämässäni. Toivottavasti sitten sullekin, Hilla. ❤
TykkääTykkää
Voisin kirjoittaa samat sanat sinulle kuin yllä Hillalle. On niin superia, että olen voinut jollain tapaa auttaa teitä. :') Erityisherkkyyden käsittäminen itsessäni oli maailmaani mullistavaa ja ihan varmasti teille myös joltain osin ainakin.
Minusta tuntuu aivan samalta. ”Oma maailmani” on hyvin vahva, vaikken täyspainoisesti muita ihmisiä kartakaan. Oikeastaan tarvitsen.
”Etten kestä elämää”. Minusta tuntuu joskus yhäkin siltä, vaikka nyt ymmärrän itseäni paremmin monissa tilanteissa.
Kiitos, ilo on täysin tällä puolella. 🙂
TykkääTykkää
Hahah, ei ainakaan mitään asiakkaista. Ihana kysymys. :'D
Kaupoissa tietysti tehdään seurantaa erilaisista alennuksista ja muista – että mitä me kassatädit sinne kuitille lätkitään. Tietyistä jutuista, kuten vaikka virheistä, on otettava kopio ylemmälle taholle ja kirjoitettava selityksiä. Esimerkiksi. En sitten tiedä, mitä juuri sinun on kassasi ovat mahtaneet raapustella, hehe.
Minä nimittäin ainakin raapustan kuittipapereille hiljaisina päivinä luonnoksia uusista postauksista. Silloin sauhuaa kynä. 😀
Ja ihana kuulla, että pidit kirjoituksesta. 🙂
TykkääTykkää