Sekunti potenssiin miinus yhdeksän. Silmänräpäys, ei ehkä sitäkään. Ei kuitenkaan ohi ennen kuin alkoi, vaikka nanohetken kestääkin. Kymmenen potenssiin tsiljoona, kun sen sisältämästä energiasta puhutaan. Jos minulta kysytään. Huomaatko? Nappaatko? Ja mikä tärkeintä, tartutko? Sellaiseen ihan pikkuruiseen, nopeaan ohimenevään.
Kun tajuat, se on jo kadonnut. Mutta jättää silti jäljen, sellaisena lämpimänä olona. Sen tavoittaa aina katseesta. Se on hyvin hetkellinen, mutta sitäkin voimakkaampi. Sitä pidetään liian usein visusti sisällä, ei päästetä ulos valloilleen. Tosin juuri ohimenevänä sykähdyksenä se on kaikkein kiehtovin. Toisen onni.
Usein puhutaan lapsen vilpittömyydestä. Lapsen pyyteetön onni, kirkkaan sinisenä loistavat silmät. Voiko sen hienompaa ja puhtaampaa olla? Vastaan kyllä. Jokin vielä harvinaislaatuisempi. Ehtyvä luonnonvara.
Aikuisen ihmisen onnea säkenöivät silmät. Onnellinen on se, joka sellaisen katseen nappaa. Seuratessani aidosti onnellisen ihmisen toimintaa, tulen väistämättä itsekin hyvin onnelliseksi.
Mutta mikä on vielä hivenen kiehtovampaa? Ehkä myös hitusen katoavaisempaa. Intohimo. Syvä intohimo katseessa. Kohteella, sillä ei oikeastaan ole väliä. Vain valtavalla latauksella, jonka jo pelkkä sanakin sisältää. Passion. Pasión. Passione.
Intohimo on ihan oma juttu. Se on suurta, vaikka rajautuisikin vain yksilöön itseensä. Koen itse suhtautuvani elämän moneen juttuun intohimoisesti. Vanhat intohimon kohteet joskus sammuvat uusien tieltä. Se on luonnollista. Kiihkeys synnyttää energiaa, ympärillekin, mutta myös kuluttaa sitä. Intohimon avulla voin olla oman elämäni mikävain – ei vertailua, ei häpeää, ei ulkopuolisia paineita. Minulta vei pitkään tajuta, etteivät kaikki ihmiset koe samalla tavoin tunteita ja paloa. Tai eivät ainakaan näytä niitä. Haluaisin hirveästi auttaa sellaisia ihmisiä innostumaan ja löytämään sisäisen palonsa.
Järki on kiva juttu. Mutta sillä ei aina saavuta kaikkea. Järki voi tyrehdyttää jotakin kokemuksellista. Elämä on järjen ohjaamana aivan erilainen kuin tunteiden johdattelemana. Mielestäni elämää voi edetä menemällä tai maistelemalla. Niitä vaihtelemalla, myös.
Intohimo on yksi elämän hienoimmista asioista. Sen kokeminen on mahtavaa – täydellinen heittäytyminen – mutta sen näkeminenkin saa kylmät väreet aikaan. Palo silmissä jättää jäljen ulkopuoliseenkin. Intohimon valtaama ihminen on mielestäni kaunis. Kertoessaan kiihkeästi hymyillen omasta jutustaan. Voitko itse olla innostumatta? Sellainen tekee poikkeuksetta ihmisestä itsestään lumoavan. Sellaisen, josta on hankala saada katsetta irti.
Kun viime viikonloppuna katselin sellaista onnea, jota en ole toisen silmissä pitkään aikaan – jos koskaan – nähnyt, tulin hirveän onnelliseksi itsekin. Onnelliseksi toisen puolesta, mutta tunsin onnen kasvavan myös omassa elämässäni.
Nanohetki voi sisältää valtavasti. Kaikkea. Sekuntikin on pitkä aika sitä energiamäärää miettiessä. Kuinka paljon kokonaiseen elämään voikaan sisällyttää mahtavuutta, jos oikein osaa katsella. Ja maistella.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Elina Heidi Rinkeli 
Näytät niin elämäniloiselle noissa kuvissa. Intohimoiselta? 🙂 Kysyin silloin siitä kassatätien piirtelystä, niin kirjoitatteko te silloin ylös jotain, jos asiakas ostaa paljon jotain samaa tuotetta. Siis esim. 10 samanlaista lihapullapussia kerralla 😀
TykkääTykkää
Heh, kiitos. 🙂
Ymmärrät varmasti, että johonkin on vedettä raja työjutuissa. Ei täällä blogissa voi kaikkea kuulutella. Sen verran voin sanoa, että ei kassatädit tai kauppa asiakkaiden ostoksia kyttää tai pidä kirjaa yksittäisten henkilöiden ostoksista, älä pelkää. 😉
TykkääTykkää
Pakko hieman kehua, kun joka kirjoituksessa saa vaan ihailla sun tapaa kirjoittaa.. Kirjoitat niin mukavasti ja persoonallisesti! On oikein ilo lukea sun nokkelaa sanailua! *hatunnosto* 🙂
TykkääTykkää
Kenen silmissä näit onnen? 🙂 Omissa?
TykkääTykkää
Voi vitsit, kiitos hirveästi. Kiva, kun tykkäät tyylistä! Piristit aikaista aamuani niin paljon. 🙂
TykkääTykkää
Perheenjäsenen. 🙂
TykkääTykkää