Mitä kauneus on? Kertoisitko ainakin yhden piirteen täydellisestä ihmisestä? Millainen on arvokas? Millaisista ihmisistä pidetään? Päällimmäinen tavoite? Mikä tekee onnelliseksi?
Kaikkiin kysymyksiin olisin silloin – onneksi jo aika monta vuotta sitten – vastannut yhdellä sanalla. Laihuus. Ei olisi riittänyt edes hoikka, koska miksi jättää jotain puolitiehen, kun voi saavuttaa jotain vielä vähän enemmän. Edellisen kymmenluvun. Ajattelin sen olevan ratkaisu. No, oikeastaan kaikkeen. Tosiasiassa tavoittelulla, edes tavoitteen saavuttamisella, en kahminut itselleni mitään. Ainakaan onnea. Päinvastoin. Menetin hirveästi. Monta vuotta, näin jälkeenpäin ajateltuna. Hiukseni, ystäväni, tunteeni, terveyteni, itseni. Eli koko elämän oikeastaan. Jäljelle jäi? Jugurttipurkkien selailu netistä.
Miten reagoit, kun kaadat maitoa yli lasin? Oho, hups. Aika moni, luulen. Kuinka suhtaudut hivenen pingottavaan housunnappiin? Siis kuinka sinä suhtautuisit, jos et ajattelisi seuraavan päivän kokousta töissä ja jalkaan mahtumattomia jakkupuvun housuja.
Laihduttaminen ei ole kuin elämän aikamoista tuhlausta. Uskallan väittää, että ihan joka tilanteessa. Vaikka nykypäivänä se tuntuu olevan jonkinlainen kansalaisvelvollisuus. On oltava laihdutuskuurilla tai ainakin puhuttava isoon ääneen sen aloittamisesta. Vähintäänkin arvosteltava viereisen päärynän viineriä. Ehkä toiminta herättää joissakuissa hyväksynnän tunteita. Ehkä sillä yritetään kertoa sanattomasti toisille jotakin itsestä. Hyvä kansalainen. Ei se keuhkoaminen – omasta tai toisen ulkomuodosta – loppupeleissä ole kuitenkaan kuin epävarmuuden viestittämistä muille epäsuorasti.
Toivon, että sen muistaisi seuraava nuori tyttö, joka on perustamassa kuuriaan toisten puheiden tai vaikutuksen varaan.
Mutta koska kieltäminen ei ole ratkaisu mihinkään tai koskaan, on oltava mieluummin realisti ja etenkin objektiivinen. Mikä on toisinaan vähän hankalaa. Siis pitää oma minä erossa toisen omasta. Vaikka liikakiloista. Edelleenkin olen sitä mieltä, ettei laihduttaminen yksissään ole avain mihinkään. Se on vain hetkellinen pakokeino. Sairaalloisen ylipainoisellekin. On niin kulunutta kirjoittaa elämäntapamuutoksesta. Vaikka ei se sitä sisäistettynä ole.
Lähti kehää kiertämään mihin suuntaan tahansa, anorektisesta normaalimpaan tai liikakiloista alaspäin, törmätään aina kuitenkin samaan päätepisteeseen. Onneen. Ihminen haluaa olla onnellinen ja tyytyväinen, terve ja elinvoimainen. Eikä niitä tavoiteta vain kiloja karistamalla, aivan kuin ei terveyttä pelkästään painoa seuraavalle kymmenluvulle hilaamalla. Halu tehdä pysyvä muutos. Halu oivaltaa jotain sellaista, jonka jälkeen ei tarvitse enää taistella. Repsahtaa syömiseen tai syömättömyyteen. Sillä aina on lupa syödä. Pätee ihan täysin molempiin tapauksiin.
”Mulle elämä näyttäytyy parhaimmillaan juuri tällaisena; ei-aina-ihan-justiinsa, epätäydellistäkin, mutta sitäkin aidompaa.”
Minä tiedän, mihin laihduttaminen voi johtaa. Helvetin kehä on koettava ennen sen täyttä ymmärtämistä. Toivon kuitenkin, ettei kukaan koskaan joutuisi siihen pyöritykseen. Se, ettei tunne enää itseään, eikä oikeastaan edes tiedä, onko olemassa, on melkein pahinta.
Joskus joku kuitenkin joutuu käymään läpi tuon kaiken. Sellaisia ihmisiä haluaisin pystyä auttamaan. On surullista, ettei nykyään oikeastaan voi käyttää enää sanaa joskus. Erilaiset syömishäiriöt ovat niin yleisiä, etten oikeastaan edes ylläty uuden tuttavan kertoessa taustastaan. Ainoastaan ymmärrän häntä paremmin.
Toisaalta, siten on myös paljon sankareita, jotka ovat selvinneet lieskoista voittajina.
Naisilla on paineita olla tietyn mallisia ja muotoisia. En oikeastaan tiedä, kuinka paljon miehet loppupeleissä asettavat vaatimuksia. Enkä välitäkään tietää. Monet naiset silti kokevat vähäisetkin valtavina. Mitä jos Elinasta tulee sellanen skrode tuolla salilla? Sinänsä hassu kysymys esitettiin Santulle. Mitä siihen nyt yleisesti vastaisi. Haha, no täytyy itse sitten vaan käydä vähän ahkerammin. Minä tiedän kuitenkin kysymättäkin, ettei Santun mielessä pyöri kuin terve tyttöystävä. Jos joku kysyisikin mieluummin, millaisen tyttöystävän haluaisit? Luulen, että vastaus olisi jotain sen tyyppistä kuin sellaisen, jonka kanssa voi käydä treffeillä ravintolassa ja jäätelöllä rullistelulenkin jälkeen. Pyöreän pyllyn ja hoikan uuman sijaan.
Jospa jokainen poikaystävä, avomies, aviomies ja kumppani osaisi arvostaa tervettä toista puoliskoa rinnallaan. Vaatisi vain ja ainoastaan terveyttä. Se olisi minusta hienoa.
Kulttuuri vaikuttaa meihin. Kunpa kulttuurievoluutio harppaisi vähän samanmoisen kehitysaskeleen kuin evoluutio kokiessaan ”prekambrisen räjähdyksen” aika pitkän aikaa sitten. Tai vastoin luonnonlakeja palaisi kulttuurin evoluutiossa taaksepäin Marilynin aikaan. Miten vain, kunhan monimuotoisuus ja sen varjeleminen alkaisi koskea myös kehojamme.
6.5 vietetään syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivää.
Elina Heidi Rinkeli 
No just näin! Hyvin kirjoitettu (taas)! Tämä on aihe, josta mulla olisi hirveesti mielipiteitä. Mutta uskon, että ollaan aika samoilla linjoilla asioista, joten jätän ne nyt tässä lausumatta. 🙂
Olen mukana viettämässä kyseistä päivää!
TykkääTykkää
Voi ihana Elina ja ihana Santtu ja aivan paras kirjoitus! Niin totta joka sana allekirjoitan. On myös kamalaa kuinka paljon voi syömishäiriöllään satuttaa läheisiään. Enää en jaksa välittää vaikka peppu pyöreä, koska paljon mielummin pidän pyöreän pepun ja istun illalla poikaystävän kainalossa mutustamassa suklaata, sillä tiedän kuinka onnelliseksi sillä teen myös hänet. Kuten myös sillä, että voi käydä salilla vääntämässä rautaa voimalla, koska tekee mieli eikä juoksemassa viidettäkymmenettä kilsaa samalla viikolla porkkanan voimalla. Voimallista, ihanaa, ruokaisaa ja ahkeraa viikonloppua Elina! Ja tsemppiä pääsykoerutistuksiin 🙂
Vilkku
TykkääTykkää
Marilyninkin aikaan oli omat kauneusihanteet joihin tuli pyrkiä. En nostaisi häntä esimerkiksi terveellisestä elämästä. Tai ajasta.
Kyllä, mieluummin terveysihanne kuin kauneusihanne.
Mutta oli aika mikä tahansa, ihmisen käsitys kauneudesta on kulttuuriin, aikaan ja vertaisryhmään sidottu.
Just saying 🙂 Ei ”ennen aina ollut paremmin”.
T.Vakilukija. sinulla on Elina hyviä juttuja, mutta tuo Marilyn vähän särähti korvaan muutoin hyvässä tekstissä 🙂
TykkääTykkää
Uskon, että tästä aiheesta löytyy vaikka minkälaista mielipidettä, vastaan ja puolesta ja kaikkea. 😀 Kiitos (taas), Suvi. :')
Jes!
TykkääTykkää
Hih, ihana Vilkku! Ihan juuri noin. Ja sitä ihan samaa sinne, paljon, paljon tsemppejä! ❤
TykkääTykkää
Niin, kyllähän niitä kauneusihanteita ja ulkopuolisia paineita väistämättäkin esiintyy ihan aina. Ei siitä varmaan mihinkään pääse. Tuon nyt oli ennemminkin tarkoitus olla loppukeveä heitto, kun Marilynin aikana ihannenaisia nyt yleisesti ehkä vähän kurvikkaampina pidettiin ja pidetään kuin nykyisin. Ja laihduttamisesta tässä nyt tällä kertaa oli kyse. Olisi pitänyt miettiä ehkä tarkemmin.
Tosin kyllä mun mielestä hurjasti yleistyneet syömishäiriöt kertoo jotakin tämän päivän tilasta – verrattuna ehkä jopa siihen ”vanhaan aikaan” (jolloin tietysti oli myös sen ajan omia murheita).
Kyllä täällä on aina mielipiteille tilaa, kiitos vakkarilukija. 🙂
TykkääTykkää
Tärkeä aihe ja jälleen upea elinainen kirjoitus, josta loistaa kilometrien päähän, että aihetta on ajateltu ja omaa suhtautumispalapeliä on tarvinnut rakennella useamman kuin yhden kerran ennen tekstin kirjoittamista. Vastasin itsekin sylin haasteeseen ja kirjoitin aiheesta blogissani.
TykkääTykkää
Samoilla linjoilla mennään täälläkin, yllättäen! Olen tosiaan myös kokenut tuon laihuuden ihannoinnin, porkkanoiden voimalla juoksemisen ja jogurttipurkkien selailun. En voi kyllä suositella kenellekään. Nykyisin on mahtava liikkua siksi että voi ja jaksaa, ei siksi että olisi pakko 🙂
Laihtuminen on harvoin yksinään avain yhtään mihinkään. Henkisellä puolella on suurensuuri merkitys. Kummallisesti sitä ihminen vain yhdistää laihuuden onnellisuuteen. Oman kokemuksen mukaan elämä on sata kertaa onnellisempaa 20kg painavampana 🙂
ps. Ihaaaana vastaus Santulta! Olette suloinen pari 😉
TykkääTykkää
jälleen aivan mahtava teksti (kuten aina!). Huolestun aina kun näen nuorempia ja nuorempia tyttöjä puhumassa kaloreista ja laihdutuskuureista (ilman mitään tarvetta sellaisille).
TykkääTykkää
Kiitos, ihana! Toukokuun jälkeen on taas aikaa paneutua sinunkin teksteihisi paremmin, ne ovat hienoja. 🙂
TykkääTykkää
Hehe, ei yllätys, ei. 😀
Tosiaan, se on niin mahtava tunne se aito riemu liikunnasta! Ja toivon, ettei niin monen tarvitsisi kantapään kautta kokea ja todeta, ettei se laihuus ole mikään automaatio onneen. Onni tulee pääasiassa ihan jostain muualta.
Hihi. :')
TykkääTykkää
Voi kiitos! 🙂 Ihan sama juttu, niskavillat nousee aina – jostain syystä – pystyyn. Joskus ehkä vähän turhan herkästikin.
TykkääTykkää