Uncategorized

Jospa ne haaveet ei aina kaatuisikaan.

Olen aina ollut vähän huono haaveilemaan.

Iltaisin oli ihan parasta suikahtaa peiton alle ja sulkea silmät. Kuvitella ylle vaaleansininen juhlaleninki, valkoiset käsineet ja hiuspanta. Tanssiaisten keinuvat askeleet ja hiiriystävät. Tuhkimo oli ihana.
Mutta ei sekään silloin pikkutyttönä ollut kummoista haaveilua. Enemmänkin mukavaa ajatusleikkiä.
Minulla on ollut elämässäni toiveita ja tavoitteita, ensisijaisesti tavoitteita. Niitä olen asetellut itselleni pitkin elämääni; nyt, enemmän ja paremmin kuvaavat aika hyvin. Pehmoiset haaveet, joihin oikeasti olisin uskonut ja joita oikeasti olisin hellinyt suurella rakkaudella ovat jääneet kovin vähäisiksi. Olen leikitellyt ajatuksilla ja leikkinyt pääni sisällä, mutta en oikeasti haaveillut. Koska haaveita lyttäävät toiset, et sinä itse. Jos olen kovasti toivonut jotakin, olen samaa aikaa yrittänyt päästä siitä irti. Pelon vuoksi.

Pelkään enemmän kuin mitään epäonnistumista ja pettymistä. Sitä, että olen toivonut, halunnut, ollut jo melkein varma, kunnes mätkähdän karusti maanpinnalle. Jos joskus olen yrittänyt kulkea pää pilvissä hetken aikaa, olen silloinkin koko ajan kuunnellut kolkutusta takaraivossa; realismia, tyttö! Pelkään niin paljon, että ulkopuoliselle se saattaa näyttäytyä jopa pessimistisyytenä; vähän toivoa, pliis. Sitähän se ei ole. Vain puhdasta pelkoa.
Haluaisin osata haaveilla paremmin. Uskoa omiin unelmiin ja antaa itselleni luvan miettiä niitä. Edes hetken aikaa makoilla pehmoisessa tietämättömänä terävistä kulmista ja piilotetuista sahalaidoista.
On minulla unelmia ja haaveita. Ne liittyvät lähinnä tulevaisuuteen, tosin olen tajunnut viime päivinä, että myös ihan lähitulevaan. Tai no. Ajankohta riippuu tietysti aika paljolti itsestäni; lähdenkö tavoittelemaan niitä – koskaan – vai tartunko niihin rohkeasti jo piankin.
Olen kuullut, että monesti huono itseluottamus on peruja jostakin koetusta, ehkä puhtaasti siitä, että tuntee itsensä alempiarvoiseksi. Minä olen huono luottamaan itseeni. Siitäkin huolimatta, että olen kuullut kehuja ja kannustusta pikkuisesta asti. Aina on tsempattu. Huono itseluottamukseni, se on luultavasti syntynyt aivan toista kautta, eri reittiä, ikään kuin lähtenyt rakentumaan toisesta suunnasta. Se on rakentunut pelon päälle. Järjetön pelko epäonnistumisesta ja pettymyksestä, siis pelkkä tunne, ei niinkään usein  todeksi koettu ja todella tapahtunut, on sysännyt minut kuilun partaalle, jonka reunalla en uskalla hievahtaakaan suuntaan tai toiseen. Vain horjun. Osaamatta tehdä päätöksiä itse. Pelko epäonnistumisesta – ja siihen sekoittunut liiallinen realismi – on lamauttanut, estänyt suloisten haaveiden itämisen ja kasvamisen. 
Viikko aikaa pääsykokeisiin. Olen alkanut pelätä kokeiden jälkeistä aikaa. Itsesyytöksiä ja jatkuvaa itseni sättimistä. Sitä, kuinka reagoin tunteeseen, joka kokeiden jälkeen syntyy sisälläni. Minulle vähintään yhtä tärkeää on valmistautua jo ennalta siihen kuin itse kokeeseen.

Ehkä pitäisi vain tajuta, että aina on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Minullekin. Myös se onnistuminen.

7 thoughts on “Jospa ne haaveet ei aina kaatuisikaan.

  1. Tässähän ihan kyyneleet valuu! Olipa jälleen todella koskettava teksti.
    Epäonnistumisen pelko ja tietty riittämättömyyden tunne ovat olleet minullakin läsnä kovin usein. Niistä on todella vaikea päästä eroon. Ei auta vaikka kuinka kertoisi itselleen että on ok haaveilla, suunnitella suuria, unelmoida. Pitäisi vain vähän luottaa omiin kykyihin. Toisille se on helpompaa kuin toisille.
    Hirmuiset tsempit pääsykokeisiin Elina! 🙂

    P.s. Makee haba 😉

    Tykkää

  2. Voi Elinainen ihanainen. <3 Tahtoisin sanoa niin paljon lohduttavia ja tsemppaavia sanoja, mutta en osaa. Toistelen vain itseäni kun sanon, että se tapahtuu, mikä on tarkoitettu. Jos ei tapahdu, niin ehkä sua tarvitaan vuoden aikana muualla. Ehkä jotain huikeeta jäisi kokematta, jos olisitkin koulussa. Jotain, mitä ei vielä osaa nähdä laisinkaan. Tahdon siis sanoa, että älä huoli. Että elämä kantaa. Kaikki järjestyy.

    Ja että älä murehdi. Antaa hevosten murehtia, kun niillä on isompi pää.

    <3

    Tykkää

  3. Täällä kanssa yksi joka pelkää epäonnistumisia elämän jokaisella osa-alueella…välillä tulee jopa tunne, että helpompi luovuttaa, kun yrittää ja epäonnistua. Onko sinulla tuo epäonnistumisen pelko koskaan tullut esiin parisuhteessa? Ja noista pääsykokeista…Teet parhaasi ja katsot mihin se riittää. Et todellakaan ole epäonnistuja jos et ensi yrittämällä pääse sisään. Päinvastoin! Onnistunut oppimaan hirvittävästi uutta, vahvempana ensi vuotta varten ja uskaltanut yrittää!

    Tykkää

  4. Voi Hilla, sellaisia tunteita ei toivoisi toiselle, niin sitkeitä ja inhottavia. On totta, että ne täytyy vain itse päässä pähkäillä, ei auta vaikka toinen kuinka vakuuttelisi.
    Olet upea.
    Ja kiitos!<3

    Tykkää

  5. Heidinen, kiitos. Taas. <3 Valtaa aina rauha, kun luen sanojasi. Todellakin osaat, nämä merkitsevät paljon.
    Hihi. Antaa niiden murehtia. Niillä kun tosiaan on isompi pää. :')

    <3

    Tykkää

  6. Niin tuttua! Itsekin välillä mietin, että hyvin vaikeiden tilanteiden edessä olisi helpompi luovuttaa (välttäisi ainakin epäonnistumisen tunteen) – tosin en sitä useinkaan kyllä tee. Olen kai liian jääräpäinen. 😀
    Kyllähän se enemmän tai vähemmän heijastuu elämän kaikille osa-alueille, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Oma pelkoni epäonnistumisesta ovat kuitenkin lähinnä ”suorituksiin” liittyviä, kuten juurikin koulupaikka tai yksittäiset tilanteet. En tiedä, voiko elämässä laajemmin epäonnistua. Ehkä silloin jollain tapaa ainakin, kun huomaa vuosien jälkeen, ettei ole ollut laisinkaan tyytyväinen omaan elämään – eikä aio myöskään yrittää tehdä sille mitään.

    Kiitos ihan hirveästi tsempeistä!<3

    Tykkää

  7. Muista, Elina, että tärkeintä on olla rehellinen itselle. Älä mieti yhtään, mitä muut ajattelevat. Omat tavoitteesi ovat omiasi, ja ne ovat ainoastaan sinua varten. Ja tavoitteita voi myös ajan kuluessa muokata, se on ihan normaalia

    Mua auttaa aina ajatella, että kun tekee parhaansa, se riittää. Mihin se sitten vie, on eri asia. Mutta silloin ei ainakaan tarvitse jossitella eikä miettiä, olisiko vielä voinut tsempata enemmän. Kukaan ei pysty enempään kuin omaan parhaaseensa. Ja psst: Omasta mielestäni elämän suola on se, että tuttujen ja turvallisten juttujen tekemisen ohessa kokeilee asioita, joiden onnistumisesta ei ole etukäteen varma. Lopputuloksesta riippumatta kokemukset rikastuttavat hirveästi!

    :*

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s