Onnen voi löytää vahingossa. Löydettyään sen olemassaolon oikeastaan vasta tajuaa. Hups, miten tässä näin kävikään? Kaikki vinksahti oikeille paikoilleen. Kuin itsestään.
Siltikään. En usko sattumaan. Vaan kohtaloon. Suljen sen suureen syleilyyn. Haluan, haluan, haluan pitää sitä totena. Vähän kuin pienenä tyttönä valkopartaa. Halusin, vaikka tiesin. Ajatus lämmitti kylmän keskellä.
Tänä päivänä kun kohtaan kylmää, haluan, haluan, haluan edelleen. Uskoa, että asiat kulkevat sitten kuitenkin onnen suuntaan. Syrjäpolkujenkin kautta, mahdollisesti.
Ei onni siltikään ole vahinkoa. Ei sattumaa. Mutta ei täysin kohtalon aikaansaamaakaan.
Onni on rohkeutta ja omia askeleita. Omia päätöksiä ja hyppyjä tuntemattomaan. Onnen etsiminen on myös riskinottoa. Samaan aikaan arpapeliä ja harkittuja päätöksiä.
Jos vain keho saisi päättää, se raahustaisi lenkillä kaikkein matalimmalla askeleella. Tai ehkä se konttaisi maassa, kenties ei liikahtaisi hiventäkään. Ei koskaan nostaisi kättään, roikuttaisi vuodesta toiseen velttona sivulla maata jo viistäen. Jos keho edelleen päättäisi, se ei edes harkitsisi lisäpainoilla leikkimistä, ylimääräisiä voimainkoetuksia. Ei se kuin olisi ja möllöttäisi. Hiljaa, huomaamattomasti paikoillaan.
Jos vain helppous hallitsisi elämää, ei koskaan kokisi uutta. Ei tuntisi pelkoa uutta kohtaan, ei ehkä löytäisi onnea milloinkaan. Helppous on yksinkertaista, kyllä. Yksinkertaisin ei kuitenkaan aina ole palkitsevinta. Se ei välttämättä ole paras reittivalinta, jos tavoittelee jotain muuta kuin tasaisen harmaata. Jos rohkeutta ei olisi olemassa, pyörisi koko elämän samaa ympyrää vailla alkua ja loppua. Ilman tavoitteita ja unelmia. Liian tasaisesti kierroksesta toiseen.
Ihmisellä saattaa olla taipumus kulkea helpoimman kautta. Rohkeus on ponnistus, samalla tavoin kuin kädenheilautus. Vastoin sitä tilaa, jossa vain ollaan. Joka vaatii tahtoa, enemmän energiaa kuin oleminen.
Kannattaa. Ehdottomasti kannattaa. Rohkeus on usein palkitsevaa, se kädenheilautus. Ne voivat johtaa johonkin uuteen ja ihanaan, ennenkokemattomaan. Sellaiseen, joka ei ole olemassa vain ollessa.
Ainoastaan eläessä.
Ensin ajattelin minulla käyneen tajuton tuuri. Muikea munkki ja mahtava mäihä. Hetken ja toisen samamoisen jälkeen kuitenkin mieleeni putkahti, ettei koulupaikan saaminen välttämättä mikään koputusasia (koputan kolme kertaa otsaan, jotta tuuri olisi matkassani) olekaan. Vaan palkinto valtavasta työmäärästä. Palkinto myös suuresta rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta.
Tokaluokkalainen Rinkeli pelkäsi kasvamista. Etukäteishuolestui. Yläaste tuntui mahdottomalta muurilta. Lukio ja ylioppilaskirjoitukset käsittämättömiltä. Yliopisto, se tuntui suorastaan utopistiselta – aina viime maanantaihin asti.
Asiasta toiseen olen selvinnyt. Olen selvinnyt haasteista, joita eteeni on elämässäni heitelty. Joko kohta olisi aika edes hivenen uskaltaa luottaa elämään? Aluksi vaikka hajoitella ajatusta siitä, että minulla on mahdollisuus selviytyä tulevista tilanteista.
Gimme some more, please.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Elina Heidi Rinkeli 
”Onni on rohkeutta ja omia askeleita. Omia päätöksiä ja hyppyjä tuntemattomaan. Onnen etsiminen on myös riskinottoa. Samaan aikaan arpapeliä ja harkittuja päätöksiä. ”
Kuinka upeasti sanottu. Olen kyllä samaa mieltä. MM-futista katsellessani eräs huippuvalmentaja totesi, että menestyvällä joukkueella on myös onnea matkassaan, mutta se onni ei ole sattumalta saatua vaan ANSAITTUA. Minä allekirjoitan tuonkin täysin. Uskon, että haluamalla, tekemällä ja uskomalla on mahdollista houkutella onni mukaan omaan joukkueeseen.
TykkääTykkää
Voi että, jälleen viisaita ja upeita sanoja.
Näitä juuri tarvitsinkin. <3
Olen viimeaikoina pohtinut paljon onnea ja uskallusta.
Edessäni nimittäin siintää muutto Kuopioon, ”vanhan elämän” jättäminen tänne Helsinkiin ja uuden aloittaminen. Olen kauhulla miettinyt, että pystynkö siihen, pystynkö jättämään kaiken tämän nykyisen taakseni, tämän kaiken niin tasaisen, varman ja yksinkertaisen.
Voisinko syksyllä löytää lisää onnenmurusia, jotka välillä tuntuvat olleen vähän kadoksissa.
Luettuani tekstitsi olen aivan varma, että kaikki järjestyy. Turha murehtia.
Kiitos. 🙂
Ihanaa kesää, Elina!
-Katri
TykkääTykkää
Sä olet itse omalla työlläsi opiskelupaikan ansainnut, älä unohda sitä! 😉 ❤
TykkääTykkää
Jep, allekirjoitan myös. Onni sekä onnellisuus. Tuuri on vivahteeltaan ehkä enemmänkin ”sattumalta” saatua, mutta ei sen vaikutus useinkaan ole ratkaiseva tai kovinkaan merkittävä, ajattelen itse. 🙂 Kun tekee kovasti töitä, uskon, että se palkitaan – jollain tapaa ja jossakin vaiheessa.
TykkääTykkää
Hei, vau, pääsit siis sisälle? 🙂
Olen aivan varma, että pystyt ja voit. Vaatiihan se uskallusta ja tuntuu aluksi pelottavalta. Mutta kyllä pystyt siihen. Ihan varmasti. Eikä muutto välttämättä tarkoita kaiken jättämistä taakse, ainoastaan vähän isompia kilometrejä vanhan tutun ja uuden välillä. 🙂
Onnenmuruset löytyvät varmasti. Kaikki järjestyy varmasti.
Ihanaa kesää myös sinulle, Katri! Ja tsemppiä uuteen, ihanaan syksyyn! Sitähän se on, vai mitä? 🙂
TykkääTykkää
Ehdin jo oikeasti unohtaa, hehe. Mutta niinhän se taitaa olla, teinhän aika ison työn ja uhrauksiakin.
<3
TykkääTykkää
Jep, itselleni kävi päinvastoin kuin sinulle: Helsinkiin jäin varasijalle ja Kuopioon yllättäen pääsinkin sisälle.
Niinhän se on, että ei ne vanhat ja tärkeät asiat ja muistot täältä mihinkään katoa uuden tieltä; niinkuin sanoit, kilometrin niiden välissä vain vähän kasvavat.
Oi että. Sanoitasi tuli niin hyvä mieli. Suupielet nousi leveään hymyyn ja jonkinlainen rauha laskeutui mieleen. Kiitos, jälleen! 🙂
Olen oikeastaan ihan varma, että vaikka syksy tuo meille paljon uutta mukanaan, on se taatusti täynnä iloa ja onnea. <3
-Katri
TykkääTykkää
Tuntuu, että itselläni asiat järjestyivät loppujen lopuksi juuri niin kuin pitikin. Vaikka Kuopiossa olisi odottanutkin ihana, tärkeä ihminen ja kiinnostava koulu, luulen tämän olleen sitten kuitenkin paras vaihtoehto, että nyt pääsin Helsinkiin.
Se, että muutat Kuopioon, on varmasti sinulle oikea vaihtoehto. Jos nyt ei tunnu siltä, niin tajuat sen ehkä myöhemmin.
Ei kiittämistä, Katri. Ihanaa, jos sanat edes vähän auttoivat. 🙂
TykkääTykkää