Olihan se kova pala, kun hiuksia alkoi lähteä; poninhäntä vaihtui lyhkäiseen hamppuun. Muistan eräs kevät auton ikkunasta ulos katsellessani toiveeni olleen, että joku päivä hölkkäisin vielä se letti puolelta toiselle heiluen pitkin katuja. Mutta en silloinkaan toivonut hiuksia ulkonäkösyistä. Kun istuin sisällä hieromassa kaiken maailman öljyjä päähäni ja napsin ylikalliita biotiinitabuja pelastaakseni jäljellä olevat suortuvat, halusin vain olla terve. Jokunen aika sitten työkaverini sanoi niin ihanasti, etten varmaan unohda sitä koskaan; kun ei se Elina kulje nokka pystyssä kutrejaan heilautellen, kuten joskus pitkähiuksiset tuppaa tekemään. Niin. Pidän hiuksistani. Ihan kivat. Mutta ne ovat aina edustaneet minulle kuitenkin pääasiassa terveyttä. On sama, ovatko ne lyhyet vai pitkät, kunhan vain terveet – terveessä päässä.

Joskus joku kysyy, miten hiukseni kasvavat. Aika usein olen heittänyt vitsilläni, että varmaan maitorahkalla ja Kesolla. Tästä eteenpäin taidan kuitenkin vastata sanoilla, jotka lausuin viime viikolla kampaajalleni; tuntuu, että mun hiusten kasvu on suoraan verrannollinen siihen, kuinka onnellinen oon.