Uncategorized

Raakakakkua ja raakaa toimintaa.

Olen nyt useasti törmännyt.

Mitä enemmän sitä miettii, sitä vaikeammalta se tuntuu. Tai. Mitä enemmän sitä suunnittelee, sitä epätodennäköisemmin se toteutuu.
Olen minä aina ollut kova suunnittelemaan. Erona tähän päivään on kuitenkin se, että pienempänä suunnittelu johti johonkin. Vähintäänkin yritykseen. Niin kuin kuuluukin. Se kai suunnittelun idea on; kaikki ei aina elämässä toteudu, mutta mikään ei voi toteutua yrittämättä. Harva asia tapahtuu itsestään.
Yllättäen nyt aikuisiällä kaikki on kääntynyt vinksinvonksin ja heikunkeikun. Ainakin mitä ideointiin tulee. Ideoita riittää, mutta suunnittelu ei useinkaan johda kuin jossitteluun. Tai ennemminkin kun-sanan yltiömäiseen viljelyyn. Kun me pidetään kekkerit. Ja. Kun me nähdään seuraavan kerran. Tarkoitus on hyvä; kun viittaa ensi viikkoon, lähitulevaisuuteen, ainakin ennen jouluun. Mutta ne realiteetit. Käytännössä kun-alkuiset virkkeet venyvät pitkiksi, puolivuotisista pariin vuoteen. Ai kauhea, ollaanko me nähty viimeksi siellä sukujuhlissa.
On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kovasti suunniteltu peruuntuu. Ehkei sitä saada koskaan edes kunnolla aluille. Mikä siinä on, että vuosien lisääntyessä spontaanisuus vähenee? Iän karttuessa kaikki tuntuu vain yksinkertaisesti – pikemminkin monimutkaisesti – niin paljon hankalammalta. Siis niin vaikealta, että kahville lähtöäkin tulee suunnitella viikko tolkulla.
Okei. Tehdään asialle jotakin, Rinkeli. On opeteltava tarttumaan sekunnin ajatuksissa viivähtävään ideaan. Ilman suunnittelua, pohtimista ja ennakointia. Olen itse harjoitellut jo vähän – on tuottanut tulostakin. On seitsemäs päivä elokuuta ja olen saanut jo hirveästi irti tästä kuukaudesta. Heinäkuukin oli aika hyvä. Ystäväni tokaisi osuvasti aika hyvin meiltä, ollaan saatu neljän viikon aikana tyttöporukka kokoon joku kolme kertaa, vai neljä. Ja ennen sitä? Joskus vuodenvaihteessa. Kai. En muista. Tyypillistä.
Tiistaina aamupäivällä. Neljän tytön brunssi. Minun kolossani. Onnistui täydellisesti! Yksi heitti idean ilmoille – ja me toimimme. Helppoa. Kuinka yksinkertaista! Onkaan. 
Olin innoissani. Ehkä vähän ylikin. Eniten ehkä sen vuoksi, että valmistin tarjolle ensimmäisen raakakakkuni. Raparperitortun. Joka oli mielettömän hyvää. Minun mielestäni. Ja hyvää. Muiden mielestä. 
Vaikkakaan mikään koskaan ei voita karjalanpiirakoita munavoilla.

Paina mieleen, Rinkeli. Aikuisena on siis vain raa’asti toimittava. Jotta saisi jotakin aikaiseksi jahkailun sijaan. Onneksi tässä vaiheessa, alkutaipaleella aikuisikää, alkaa selvitä elämän pelisäännöt. Tai no. Kikkakonstit, joiden avulla elää kuin nuorempana.

Ja kuin huomaamatta se suora toiminta on avannut aivan uuden ikkunan elämään. Haluttaisi rohmuta kokemuksia kaksin käsin. Kouraista pienikin idea itselle ja tarttua siihen kuin takiainen. Ikkunasta näen järjettömän moniulotteisen maailman, jossa ääretön on vasta alkuviiva. Tuntuu, että olen vasta tajunnut maailman monet mahdollisuudet. Minulle ei riitä, että näen ne. Haluan kokea ne. Haluan olla omassa elämässäni toimija, en katselija.
Mahdollisuus. Minulle se merkitsee sitä, että voin lähteä tiistaina kello neljä käppäilemään rannalle ennen kellonsoittoa. Sunnuntaina voin nuokkua koko päivän. Niin halutessani. Mahdollisuus on sitä, että voin kävellä koko kauppamatkan kävelytien reunakiveyksellä tai astua suojatiellä vain valkoisten viivojen päälle. Että voin tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat hyviltä. Pieniä ja suurempia. Mahdollisuus ei itsessään ehkä sisällä rohkeutta; se on vasta tarjotin, jolla vaihtoehdot esitellään. Mutta valinnan voi tehdä rohkeasti; maustaa itse mahdollisuudet rohkeudella. Aika usein se kannattaa. 
Maistuu paljon paremmalta. Raaemmalta. Todemmalta. Enemmän elämältä. 

4 vastausta artikkeliin “Raakakakkua ja raakaa toimintaa.

  1. Miulla on (TAAS) toi sama: lapsena menin pää kolmantena jalkana mukaan kaikkeen, mutta nykyään hyvin helposti saan itseni kiinni ”entäs jos” -ajattelusta. Spekuloin vaihtoehtoja, mietin ja vatkaan kunnes huomaan, että ”oho” mahdollisuus meni jo.
    Nyt reippaasti Elinan innoittamana taisteluun liikaa spekulointia vastaan…
    Se joku on MINÄ ja se joskus on NYT!
    Kiitti Elina herättelevästä tekstistä!

    Tykkää

  2. Teidän brunssi näyttää niin hyvältä! 🙂 Ja todella, pitäisi aina vaan sopia et tehdään eikä miettiä ”sitten vois tehdä sitä ja sitä”, koska nykymaailmassa kaikki vaan jostain syystä jää ja se on harmi 😦

    Tykkää

  3. Oli kyllä herkullinen brunssi. 🙂 Niin totta. Mä en itse asiassa edes tiedä, miksi se on niin. Että kaikki kuitenkin aina jää. Saamattomuus? 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s