Uncategorized

Ne oli kassaneidin hyvästit.

Suuret muutokset ovat aina olleet minulle vaikeita. En ole koskaan osannut oikein käsitellä niitä. Tai luulen, että muutoksen tuomat suuret tunteet ovat olleet niin valtavan voimakkaita, että niiden käsitteleminen on ollut haastavaa.
Tänä syksynä elämäni harppaa uuteen suuntaan. Oikeastaan aivan vastakkaiseen pariin viime vuoteen verrattuna. Olen ottanut jo ensimmäisen askeleen muutosta kohti; lopettanut kassaneidin työt. Eli siirtynyt täysipäiväiseksi opiskelijaksi – ainakin jo mielessäni, sillä kouluhan ei ole vielä edes alkanut ja tärkein, eli juna-alennuksiin oikeuttava opiskelijakortti, uupuu edelleen.
Kun viime torstaina toivotin viimeistä kertaa asiakkaalle mukavaa päivän jatkoa, olo oli hivenen haikea. Aika paljonkin. Ihmisen ollessa sisällä jossakin tilanteessa ei välttämättä tajua kunnolla tilanteen kokonaisuutta. Minulle ainakin käy usein niin. Tajuaminen, etten oikeasti enää koskaan, ainakaan vähään aikaan, kiipeä portaita kaupan yläkertaan henkilökunnan tiloihin, vaan lompsin kuin muutkin asiakkaat pitkin marketin käytäviä, oli pienoinen järkytys. En enää kävele kuin omassa kaupassani, vaan olen pelkkä asiakas muiden joukossa. Ja joku muu oikeasti saa seiskaseiskani. Sehän on mun! Olen hyvä totuttautumaan, omistautumaan. Sen ehti tehdä mainiosti puolessatoista vuodessa. Rutiineista ja tottumuksista irrottautuminen on kuin omasta lapsesta gerbiilistä luopuminen. Tosi, tosi vaikeaa.
Tällä hetkellä elän kuitenkin jo nostalgiavaihetta. Se tulee ennen ajan kultaamia muistoja. Erona näen sen, että nostalgiavaihe sisältää vielä kaikenmoiset tunteet ja muistot, toisin sanoen ne ärsyttävämmätkin asiakkaat. Kultamuistothan ovat luonnollisesti pelkkää vaaleanpunaista höttöä. Mutta niiden aika tulee vasta paljon myöhemmin.
Kassaneitinä hymyillessäni opin;
Että. Silmiin katsominen merkitsee paljon. Silloin ei välttämättä tarvita edes hymyä. Tai hyvää päivänjatkoa.
Että. Esimies on voi olla myös korkeammasta asemastaan huolimatta samalla tasolla kuin rivityöläinen. Ja kaikesta reiluudestaan huolimatta loistava leaderi.
Että. En välttämättä ole pelkkä ET131 työpaikallani. Vaan olen myös muun muassa Ellukka-Nallukka ja osa työporukkaa.
Että. Ensin ollaan työtuttuja. Sitten työkavereita. Sen jälkeen työystäviä. Lopulta ehkä jopa ystäviä. Ja heitä tulee kova ikävä.
Että. Vartija pääsee kassaneitien suosioon helposti; tarvitsee vain olla suhteellisen tehokas nappaamaan rosvoja ja vinkata minuuttia vaille kello 21 joo te kaks voitte kyl jo sulkee kassat.
Että. Iltavuoron jälkeistä tunnelmaa kassatoimistossa ei voita mikään; kylki kyljessä, väsymyksestä johtuva hurmio, hymy herkässä ja selkeä voittajafiilis. Joka ainoa ilta.
Että. Kahdessatoista minuutissa ehtii yllättävän paljon; käydä vessassa, letittää hiukset, täyttää juomapullon, ottaa kulauksen, syödä Keso-purkin, syödä protskupatukan, syödä omenan, tarkastaa hampaanvälit, tiskata ruokailuastiat ja vetäistä sumpit naamariin. Niin ja hetkeksi lösähtää nojatuoliin, sulkea silmät ja vaihtaa viimeisimmät kuulumiset työkamun kanssa.
Että. On vähän höhlää kassaneidiltä kysyä jokainen kerta Plussa-korttia asiakkaalta. Koska vastaukseksi luultavasti saa sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin eiku mulla on Miinus-kortti tai noei ollut viime viikolla tai sitä edelliselläkään, mutta oota mä mietin hetken – joo ei oo tänäänkään. (Selvennykseksi, sitä korttia on ihan aikuisten oikeasti pakkoa kysyä jokaiselta.)
Että. Työyhteisö voi omassa hommassaan menestyä positiivisella tsemppimeiningillä ilman hermoja raastavaa, itsetuntoa alentavaa ja toisinaan täysin turhaa jäkätystä.
Että. Asiakas ei aina ole oikeassa. Useinkaan. Melkein koskaan. Ikinä. Heh.
Että. Joskus on vähän nihkeätä mennä töihin, ei huvittaisi ja ei jaksaisi. Niin siltikin aina on samalla kiva mennä töihin.
Että. Töihin menemistä ei tarvitse pelätä. Eikä ilmeisesti kuulukaan.
Että. Hyvinkin erilaiset ihmiset voivat enemmän kuin sietää toisiaan – jopa hitsautua hienosti yhteen. 
Että. Maailmaan mahtuu niin monenmoista tallaajaa, ettei kaikkia vaan voi ymmärtää. Eikä ehkä tarvitsekaan.
Että. Joskus on parasta tehdä itse aloite. Esimerkiksi kun tapaat tutun ihmisen yli kymmen vuoden takaa.
Ja että. Toisinaan paras reagointitapa on vain olla tekemättä mitään. Tai sanomatta mitään. Mikä on allekirjoittaneelle edelleen hivenen haastavaa.
Että. Joskus on ok sanoa, ettei pysty ja purskahtaa itkuun.

 Lähtiäisnamuja ja surkunaamaa.

Työelämästä opiskelijaelämään lähden kuitenkin hyvillä mielin. Rikkaampana. Jep, kokemuksista ja saamistani ystävistä. Paljon viisaampana. Kasvaneena. Ja siis. No, kouliintuneena. Enemmän elämää nähneenä. Etenkin aikuisten sellaista. Toisinaan sitä on tuntunut, että kassalla on ollut enemmän kuin koskaan kiinni todellisuudessa. Silmieni, korvieni ja käsienikin kautta on kulkenut niin paljon kaikkea. Ihanaa, ihmeellistä, outoa, surullista ja hassua. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia tarinoita.

Eilen aamulla lenkillä vastaani pyöräili mies, joka kävi aina kassallani. Hirveän leppoisa ja kiva siis. Vaistomaisesti moikkasin – samalla intonaatiolla kuin kassaneitinäkin. Tuntui vähän höpsöltä. Mutta sitä se kai on. Vielä vähän aikaa. Että mietin, koska seuraava työvuoro taas olikaan.

Juu. Tosiaanhan. Yksi kohta aivan unohtui.

Että ihmiset ympärille tekevät paljon. Tekisi mieli ennemminkin sanoa kaiken. Työpaikallakin.

5 thoughts on “Ne oli kassaneidin hyvästit.

  1. Olipas jälleen hyvä teksti! Ja hienot noi sun huomiot mitä opit. Itse en silloin kassaneitinä noira kaikkia asioita tullutnajatelleeksi. Paitsi ainakin sen, että työporukka siellä kaupassa on mitä mahtavin ja esimies myös. Paljon se lassaneitinä olo opetti ja voin vaa kuvitella kuinka haikea olo sulla on, koska mullakin sillon oli. Ja voin kertoa ettet sä tuu vielä pitkään aikaa olemaan se tavallinen asiakas. Mäkin puhun edelleen ”hei meillähän on toi nyt tarjouksessa” ja ”tuolla menee meijän kauppias”. Ja noin mä olen hokenut vielä kaheksan kuukauden jälkeen. Kyllänse kauppa tekee vaa ihmeitä ja ei siitä noin vaa eroon pääse. Mutta sulla on ihanat ja mielenkiintoiset uudet haasteet edessä. Nyt nautit sitten niistä 🙂 Terveisin se entinen työkaveri, nykyinen ystävä.

    Tykkää

  2. Ja anteeksi kirjoitusvirheet äskeisessä kommentissa. Puhelimella kirjoittaminen ei aina ole niin helppoa eikä lukihäiriö yhtään auta asiaa 😀

    Tykkää

  3. Todellakin opetti ja työelämä yleisestikin tässä välissä kasvatti. Kaikenlaista tuli nähtyä vähän eri paikoissa.
    Luulen, että tulen aina olemaan cittarilainen omissa ajatuksissani. 😀
    ja lupaan nauttia. Jotenkin odotan jo hirveästi sitä, että pääsen ”kasvamaan asiantuntijuuteen”, eli oppimaan omasta alasta mahdollisimman paljon. 🙂
    Leivotaan hei pian taas!

    Tykkää

  4. Hyviä oivalluksia, allekirjoitan! Niinhän se menee, että jostain täytyy luopua saadakseen uutta tilalle. Mukavaa loppukesää (meinasin jo kirjoittaa syksyä) ja tsemppiä opiskelujen aloitukseen! 🙂

    Tykkää

  5. Heh, kiitos! Mä miellän elokuun loppupuolen jo aina syksyksi – joten senkin toivottelut kelpaa. 😀
    Mutta siis sitä samaa sulle, Suvi! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s