Pienet, iloiset asiat tulevat päivään vähän kuin itsestään. Tupsahtavat eteen. Ai vitsit, että mulla on kivaa, sitä vain yhtäkkiä huomaa. Kun vaikkapa löytää sattumalta vanhan valokuvalaatikon vaatehuoneen kätköistä tai hörppii aamupäivän kahvikupillista kaikessa – ja omassa – rauhassa. Hiukan isommat hymyn aiheuttajat ovat taas usein enemmän tai vähemmän pitkäjänteisen suunnittelun tulosta; reissut, illanistujaiset, juhlat ja sen sellaiset. Niissä kulminoituu toki kaikki tärkeä – alkaen mahtavasta seurasta aina korkealla keikkuvaan tunnelmaan saakka.

Toisinaan on päiviä, kun kaipaa piristystä. Ihan todella. Mutta vaikka kuinka keskittyneesti odottaisi niitä elämän special minimomentteja, missään suunnassa ei näy hymyn häivähdystäkään. Sen enempää kuin isoja eventtejäkään. Ja jostain pitäisi saada. Ilonläikähdyksiä elämään.

Jos kokeilisikin. Suunnitella pikkuruisia ja kivoja juttuja päiviin. Eikä vain odottaa niitä – tai haaveilla suuresti ja suuresta. On enemmän kuin okei haluta piristystä. Ja sen ilon voi luoda ihan itse – maistuu se sellaisessakin muodossa. Maanantaina voisi keräytyä sohvannurkkaan maapähkinävoipurkin kanssa. Tiistaina ehkä istahtaa puistonpenkille ja nauttia kiireettömyydestä minuutin jos toisenkin. Keskiviikkona, silloin voisi kipaista lähikaupasta neljän euron Quest barin – keskiviikko on kumminkin vain kerran viikossa. Tai voi tehdä kuten minä. Kruunata keskiviikkoillan muffineilla.

Sitten. Toinen askel. Kun ilo on käsissä. Miksi ei kuorruttaisi sitä ennen haukkaamista vielä vähän? Ilon maksimointi. Vähän kuin purkkihernekeiton tuunaus; hyvää, mutta pienellä vaivalla vieläkin parempaa. Maksimaalinen ilo pienestä. Ihan hirveän yksinkertaista. Ja ihan hirveän kivaa.

Kas näin tuunataan pientä iloa.

Leipominen. Se on aika hauskaa puuhaa. Saa luoda itse, kuitenkin tarvittaessa uppoutua ohjeisiin. Saa suun makeaksi – tai täyteen tuoreita sämpylöitä. Onnistumisella ei niinkään ole väliä, mutta toisaalta onnistuminen tuo iloa niin päästessä käymään.

Millä tavoin ilosta ottaisi kaiken irti? Vaivaa taikinaa yhdessä. Ei välttämättä tarvitse puhua, kunhan vatkaa vaahdot yhdessä tuumin ja lukee reseptit nelin silmin. Tuplasti käsiä ja tuplasti iloa. Väitän. Ja kokeilin.

Vieläkö voisi nyhtää irti lisää iloa? Maistele mahdollisimman monin suin. Muffineja tai muita tuotoksia. Heitä naapurustossa lenkki ja levitä iloa leivoksien muodossa. Maksimaalinen ilo. Varmasti monelle. Hyvin makeaa, mutta ei todellakaan liian imelää.