Mitä tekisit, jos aikaa olisi enemmän? Mihin ryhtyisit, jos ehtisit?
Älä odota,
mutta ole varma.
Koittaa päivä,
jolloin tarvitsee jokainen.
Minäkin.
Samaan tapaan kuin kadunvarren
Marja,
tänäänkin.
Ja silloin mielellään
on kiitollinen
saadessaan,
ei
vaatiessaan.
Ennen auringon painumista
taivaanrannan taa.
Ennen kokonaisia päiviä
pitkällään.
Voi tarve saapua
ennen aikojaan.
Keppi on apu,
mutta ihmisen tulisi olla toiselle
tuki.
Kävin eilen ensimmäistä kertaa tutustumassa vapaaehtoistyöhön. Tai oikeastaan. Luovan välittämisen yhteisöön. Siskoihin ja Simoihin, Järvenpäässä toimivaan matalan kynnyksen vapaaehtoistyöhön perustuvaan järjestöön.
Kuulostaa varmasti tutulta; olen monesti miettinyt – koskaan kuitenkaan saamatta mitään aikaiseksi. Eilenkin olin vain mukana nuuskimassa, nostelemassa tuoleja ja pikkuisen auttelemassa. Siltikin siitä syntyi hyvä mieli sisälle. Kai pienestäkin saa tulla?
Mutta tärkeintä kuitenkin oli syttynyt kipinä – ja se ensimmäinen askel.
Aika taas. Se toivottavasti on ainoastaan järjestelykysymys.
Vähän hieno juttu 🙂 millaista vapaaehtoistyötä tuo järjestö tekee?
TykkääTykkää
Hyvä Elina! 🙂 Mä oon miettinyt vastaavaa, mutta päättäny auttaa omia isovanhempia ensin 😉 Katson sitten, mitä teen, kun heistä aika jättää…
TykkääTykkää
Jep, on kyllä hienoa, että on tällaisia mahdollisuuksia. Että mukaan voi mennä kuka vaan, täysin ensikertalainenkin. Voit vaikka käydä lukaisemassa nettisivuilta tarkemmin – tekstissä on linkki. 🙂
TykkääTykkää
Heh. Oli kyllä kiva käydä tutustumassa tähän juttuun. Toivon, että seuraavalla kerralla pääsen kunnolla mukaan – ja tekemään. 🙂 Isovanhemmista on ehdottomasti hyvä aloittaa ja tärkeää keskittyä heihin niin kauan kuin vain voi.
Ps. Siskot ja Simot aloittaa Tuusulassa toiminnan…. ;D
TykkääTykkää