Tarkoitan siis myös puhtaana, pelkistettynä, prosessoimattomana. Ja jos ei täysin alkuperäisenä, niin vähintäänkin sen vivahteella. Ilman kääreitä ja pakkauksia ja kaikkea ylimääräistä. En välitä turhista lisukkeista – saatika litkuista. Pakollisen ketsupinkin opettelen pian tekemään itse. Varmasti. Haen ehkä jonkinasteista askeettisuutta. Riisuttua versiota. Todella yksinkertaista. Sillä olen hyvä lisäämään pippuria. Sekaan sitä särmää. Jonka tulee syntyä oman käden kautta. Haluan itse maustaa.

Elämäni. 

Toki myös usein ruokani. Erityisesti raakakakkuni.

Raakaelämä. Siinä on vähän sama idea kuin raakaruoassa. Tai no. Puhtaassa ruoassa yleisesti. Kaalisuikale maistuu kaalilta riippumatta siitä, onko se pilkottu suikaleiksi vai hakkelukseksi – tai onko siinä pieni ruususuolanvivahde vai ei. Itse pilkottu ja maustettu. Parasta. Samoin haluan tunnistaa joka ikisen tunteen itsessäni; erottaa kiukun surusta, väsymyksen masentuneisuudesta ja jännityksen innostuksesta. Turha niitä on piilotella ja sotkea soossin joukkoon. Muuten kaikki maistuu vain samalta mössöltä – siis elämä tuntuu tasaisen harmaalta. Kun elämän eri vivahteet, ne syntyvät puhtaista tuntemuksista sisälläni. Tietäessäni, että olen kateellisuuden sijaan vai hivenen pettynyt, voin halutessani yrittää kahta kovemmin ja onnistua. Ymmärtäessäni, että todellisuuden sijaan oloni on vain tunteiden synnyttämää, voin opetella vapauttamaan itseni ja siten  avaamaan silmäni – elämän mahdollisuuksille ja kaikelle sille kauniille ympärillä.

Raakaelämä opettaa tutustumaan minuuteen. Puhtaasta ruoasta on usein erotettavissa sen komponentit. Porkkana näyttää aikalailla porkkanalta, vaikka se olisi käynyt uunissa ja höyrykattilassa. Muussattunakin sen värin tunnistaa. Raakakakuissa ainakin maistaa hyvin sen ainekset; onko pohjassa mulperimarjoja vai taatelia. Ja jos jatkaa ajattelua samaan tapaan. Raakaelämässä, itsetutkiskeluksikin sitä kai kutsutaan, oppii erottamaan omia henkisiä komponenttejaan, myöhemmin kenties ulkoisia ääriviivojaankin. 

Raakakakkujen leipomista on vähän kuitenkin harjoiteltava. Olisitte nähneet ensimmäiseni. Ei oikein pysynyt kasassa koko torttu. Raakaelämääkin on opeteltava. Eihän sitä tosiaan muuten pysy kasassa. Lähtötilanne. Ensin sitä on hyvin riisuttu versio, oikeastaan tuntuu kuin olisi ilkosen alasti. Pelkistettyä versiota kakustakin on kannattavaa ensin kokeilla ihan varmuuden vuoksi. Ja kun on riisuutunut, kuorinut itsestään kaiken turhan pois, voi alkaa yksitellen, harkiten kokeilemaan sopivia vaatteita ylleen; lämpöä kaulahuivista, omaperäisyyttä ruutuhousuista, suvaitsevaisuutta turbaanista. Aina siihen asti kunnes on tyytyväinen. Kokonaisuuteen. Niin kai ne kakkureseptitkin syntyvät. Monien aineskokeiluiden tuloksena aluksi tyhjään torttuvuokaan. 

Ihminen haluaa hyötyä. Mikä puhtaassa ruoassa motivoi?

Siitä tulee hyvä olo. Mieli kiittää, maha kiittää. Kumpainenkin usein olemalla vain hiljakseen. Olo tuntuu tyyneltä. Juuri oikealta. Yksikertaisen rauhalliselta. Kyllä, juuri sellaiselta kliseiseltä, että tekisi mieli ottaa oma pää käsien väliin, silittää poskea ja sanoa ole vain raaka itsesi. 

Niin siis. Puhdas ja aito itsesi. Sellainen olo raakaelämästä tulee.