”Täysin uudessa ympäristössä tuntee aluksi lähes poikkeuksetta olevansa eksyksissä – helposti pidemmänkin ajan kuluttua. Itse koen kyseisenlaisessa tilanteissa usein olevani ns. väärässä paikassa. Kaikki on vierasta, eikä mistään saa oikein kiinni. Yrittämisestä huolimatta. Orientoivalla jaksolla on siten mielestäni yliopisto-opintojen aloittamisessa suuri merkitys. Ja kovin haastava sellainen. Se luo pohjan alkavalle taipaleelle. –”
Ei se ole vielä ihan valmis. Raporttini yliopisto-opintojen alkamisesta. Aion tottakai sen yhdenkin opintopisteen tehtävästä napsaista ja palauttaa ajallaan. Mutta vielä ei ole kiire. Eihän? Yksi. Kaksi. Kolme. No, jokunen päivä vielä aikaa. Viime tinkaan. Jää, jos oikein keskityn.
Olen yrittänyt lähestyä opiskeluitani uudesta näkökulmasta. Okei. Ei se suoranaisesti tarkoita asioiden tekemättä jättämistä, edes viime tinkaan. Lähempää se liippaa kuitenkin niitä kuin vanhaa suhtautumistapaani, PSV:tä eli pingotusta, stressaamista ja vaikertamista. Toivon pystyväni kanavoimaan vapautuvan energian motivaatioon, innostukseen ja aitoon kiinnostukseen. Kunhan vain saan pakolliset fysiikan kurssit ensin alta pois..
Matkaan luennoille Viikkiin junalla sekä bussilla. Ja vaikka lähiaikoina on tuntunutkin monesti jaa taas täällä sitä körötellään, suhteellisen kivuttomasti matka aina kuitenkin taittuu. Reitin rutinoituminen laskee matkustamisen väsyttävyyttä – ja oikeastaan jo nautin bussilla kolistellessani pitkin Helsinkiä. Etenkin, jos vuoroon sattuu se tietty, jossa on tosi pehmeät penkit. Heh.
#Voimaa päivään!
#Viimeviikonperjantaifiilis
#Ootamäoonmelkeinkartallataisittenen
#Tääonseparasvessaviikissä
#Ilmaiseksikunsai
Elämän fokus oli pari ensimmäistä viikkoa vahvasti Viikissä. Kursseissa ja luennoissa. Nyt sitä uskaltaa jo irroittaa katsettaan kampuskartasta ja pohtia vaihteeksi yliopisto-opintojen ulkopuolista elämää. Kesä on vaihtunut syksyyn, mutta tunne elämän ihanuudesta ei ole lakastunut onneksi lehtien mukana; on paljon kivoja juttuja tuloillaan. Kuten blogin ja ystävien saralla.
Olen aina ajatellut, ettei edes lähitulevaisuuden asioita kannata joka päivä odottaa kuin kuuta nousevaa. Jää muuten niin monta päivää välistä elämättä. On siltikin myönnettävä, että pohdin jo marraskuuta, erityisesti kuukauden loppua. Olen jo valmiiksi innoissani, että saan luultavasti viettää syntymäpäiviäni ihan parhaiden ihmisten seurassa.
Mitä muuta kuuluu Rinkelin arkeen? Olen iloinen pystyessäni vastaamaan, että ihan tavallista. Leffailua, ystävien kanssa kahvittelua, vapaita viikonloppuja, satunnaisia suunnitelmia, sunnuntaiaterioita ja kemian laskuja. Sopivan kovia salitreenejä, aamu kuuden HIIT-vetoja ja Tuusulan järven ympäri pyöräilemistä. Paljon hymyä. Jos nyt vielä syysauringon helliessä saa oikein hyvän positiivisuusboostin päälle, sillä jaksaa varmasti hienosti läpi pimeän talven.
”– On ollut helpottavaa huomata, että lähes jokainen kysymys ja mieltä painanut asia on selkeytynyt. Jakson edetessä. Kysymään on kannustettu, mikä on mielestäni hyvä asia. Se on osaltaan ollut luomassa tunnetta, että todella olen tervetullut tähän tiedeyhteisöön. Ja mitä enemmän olen esimerkiksi kurssilaisteni kanssa vaihtanut ajatuksia, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että jokaiselle löytyy oma paikkansa. Olemme erilaisia ja tulemme erilaisista lähtökodista, vaikka elintarviketieteitä pääaineena kaikki luemmekin.”
Elina Heidi Rinkeli 
Minusta tulevaisuudesta pitää olla innoissaan. Minusta siellä pitää aina olla jotain jännää, jota odottaa. Se ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö osaisi silti elää hetkessä. Ei ainakaan mulla. Tulevaisuudessa on jotain ihan tajuttoman siistiä odottamassa, mutta silti on tämä nykyhetkikin yhtä jännä, ja tästä nauttii. Ehkä jopa enemmän nyt, kun tietää, ettei tämä kestä ikuisesti.
Tästä on muuten ihan tutkimuskin. Että ne ihmiset, joilla on jotain tulevaisuuden suunnitelmia ja/tai jotain kivaa odotettavaa, ovat onnellisempia kuin ne, joilla ei siellä ole mitään ihmeellistä odotettavaa. Itsekin olen huomannut tämän. Olen elänyt myös sitä toista vaihetta, kun se oli sitä samaa joka päivä, eikä mitään muutosta ollut tulossa. Ikinä. Silloin piti lopettaa sekä silloinen ihmissuhde, että silloiset työt. Siitä eteenpäin alkoi elämä maistua taas. Ja silloin se arkikin on ihanaa. Se ihan tavallinen arki. Se voi yhtäkkiä olla luksusta. 🙂
TykkääTykkää
Totta turiset. Kyllä tulevaisuudessa pitää olla jotakin, joka saa mahan kipristelemään tai hymyn kasvoille. Muuten turtuu saman jyystämiseen. Itselläni vaan saattaa mennä se odottaminen helposti yli. Sitä ehkä tarkoitin. Että elän päivät vain odottamalla tulevaa. Että en osaa keskittyä muuhun kuin siihen mahan (suloiseen) kipristelyyn.
On kyllä helppo uskoa tutkimusta. Saman olen minäkin todennut. Ja ehkä siihen jollain tapaa liittyy pyrkimykseni selkeisiin päämääriin? Tai siis siihen, että ihan tavallisetkaan päivät eivät ole vain irrallisia elämässä, vaan ne muodostavat selkeän jatkumon, esimerkiksi onnellisuusketjun. 🙂
Olen niin onnellinen, että elämä maistuu Heidille ja tulevaisuudessa on vaikka mitä odotettavaa. ❤
TykkääTykkää