Tärkeä ihminen.

Heittäytyisin polvilleni. En eleelläni anelisi, ainoastaan kertoisin. Mutta ehkä se on nähty liian monta kertaa historian aikana ollakseen enää riittävän vakuuttavaa.

Kuorisin perunat puolestasi. Kaikki viisi lautasella ja seitsemänä päivänä viikossa. En jättäisi yhtäkään kuoren palasta kahdeksantenakaan päivänä. Riittäisikö?

Kertaakaan en enää tuhahtaisi tekemättömyydestä. Kuuntelisin onnellisena lehden takaa sinun tuhahteluasi.

Juoksisin lumihangessa ilman kenkiä, kävelisin nastojen päällä ilman kipua, saapuisin kotiin ilman huolia. Sillä seurassasi leijailisin ja tuntisin vain lämpöä.

Olisin minkälainen vain. Olisin kaikenlainen. Mitä kuvitella saattaa. Sellainenkin, ettei se kävisikään mielessäsi.

Olisin aina valmis kuin pallo pyörimään. Olisin yhtä kulmikas kuin pallo sylissä.

Muuttuisin ja muuttaisin. Aina tarvittaessa asioita ja itseäni. Kunhan et luotani muuttaisi ja lähtisi. Voisin sinuakin vähän muuttaa, jos sitä toivoisit.

Uhrautuisin. Omat haaveeni hylkäisin. Antaisitko?

Houkuttelisin. Niitä sanoja kovasti maanittelisin. Harjoittelisin sanomalla sen sinulle ensin väärinpäin.

Yöllä heräisin ja salaa puuttuvat kohdat ristikostasi sinulle täyttäisin.

Kaikki arjen korret kantaisin, kunhan minut ikuisesti talteen korjaisit.

Millä todistaisin.