huumori · Yliopiston diversiteetti

Yliopiston diversiteetti osa 1: Paikanvalloittajat


 [Huomioithan, että teksti ei sisällä pahansuopaisuutta, vaan on kirjoitettu hymy huulilla. Luethan siis letkeällä mielellä ja pilke silmäkulmassa. Teksti on suurelta osin mielikuvituksen tuotetta ja yleistää karkeasti, eikä osoita sormella yksittäistä henkilöä tai tapahtumaa. Sisältää toisinaan myös itseironiaa.]

Ei hemmetti. Oikeesti. Älä edes pilaile istuvas siihen, jos välität yhtään hengestäs. 
Lähivuosina on tieteellisesti kyetty todentamaan, että Paikanvalloittajat on yliopistoympäristössä esiintyvistä ryhmistä yksi harvinaisimmista, ellei jopa se kaikkein harvimmin tavattu. Levinneisyys on hyvin kapea-alainen ja havaintoja tehdään toistuvasti samoissa ympäristöissä: luentosalien toiseksi viimeiseltä riviltä, auditorion ovea lähinnä olevalta penkiltä sekä tiettyjen opiskelijaravintoloiden palautuslinjastojen läheisyydestä. Paikanvalloittajien populaatiota kartoittavissa tutkimuksissa on lisäksi erityisesti kiinnitetty huomiota hyvin pieneen yksilömäärään. Yksilömäärä asettuu haarukkaan 2-4 per kampus. Tämä ja siltikin suhteessa suuret havaintolukumäärät kertovat jotakin lajityypillisestä ominaisuudesta: perinteikkyys istuu tiukasti yksilöissä. Ja yksilöt istuvat tiukasti itselle valtaamillaan penkeillä. Paikanvaltaajien elämänsykli seurailee yliopistovuoden lukujärjestystä: uusi periodi on uusi alku ja siten aina uusi mahdollisuus valtaukselle. 

Tyypillisesti nämä etuajassa elävät istuvat jo omalla paikallaan luennon vasta lähestyessä alkuaan. Oiva tunnusmerkki onkin hyvin nopea askellus ja määrätietoinen eteneminen – kohti luentosalia ja ennalta määritettyä paikkaa. Saapumisajankohtaa on yritetty monin eri menetelmin selvittää, mikä on ollut suhteellisen haastavaa harvan populaation vuoksi. On kuitenkin selvää, että eräät yksilöt saattavat jopa edellisiltana aloitella paikkansa valtaamista luentosalissa. Aamun ensimmäiset luennot eivät estä istumasta vallatulla paikalla omaa luentoa odotellessa. Oikeastaan toisten luennoilla istuminen on lajin sisäinen varotoimenpide heitä vastaan, jotka eivät ole Paikanvaltaajien reviirikäyttäytymisestä täysin tietoisia.
Puolustusmekanismit tunkeilijoita vastaan ovat vähintäänkin pistäviä ja omasta turvallisuudesta välittävä välttää vallatuille paikoille istumista. Pikainen, pistävä katse on ensimmäinen merkki ulkopuoliselle liian lähellä reviiriä oleilemisesta. Toisaalta harvemmin nämä oman-paikkansa-tuntevat ovat erityisen oman arvonsa tuntevia: luovutusvoittoja paikanvalloittajilta on todistettavasti nähty. Paikanvalloittajat panostavat ennemminkin ajoissa saapumiseen kuin vihamieliseen reviiritaistoon, mikä on osoitus lajityypillisestä luonteen lauhkeudesta.

Paikanvalloittajista käytetään usein tieteellisessä tekstissä latinalaista nimeä Perä-Perä
(mikä ilmeisesti juontaa juurensa käyttäytymistä kuvaavasta sanonnasta perä peräpenkissä as always)

Haastava aspekti on, etteivät Paikanvalloittajat juurikaan kommunikoi. Edes lajitovereidensa kanssa kemiallisin kaavoin tai aminohapposekvenssejä morsettaen. Koska reviiri käsittää oman penkin lisäksi vähintäänkin viereisten penkkien puolikkaat, ovat Paikanvalloittajat suhteellisen erakoituneita ulkopuolisen silmin: opiskelutovereita ei päästetä kovinkaan lähelle omaa elämää, ei etenkään luentomuistiinpanoja. Reviireitä ei myöskään rajata näkyvillä merkeillä, joten lajiin perehtymättömän on hankala yrittää välttää ristiriitatilanteita.
Huhu kertoo, että tiettyjen metapopulaatioiden jälkeläiset jatkavat suvun penkinvaltausperinnettä. Toisin sanoen luentosalin tietty penkki ikään kuin peritään vanhemmilta. Tätä ei ole kuitenkaan vielä pystytty lukuisista yrityksistä huolimatta todistamaan luotettavin keinoin.

15 vastausta artikkeliin “Yliopiston diversiteetti osa 1: Paikanvalloittajat

  1. Hah hauska postausidea! Ehdotuksia yliopiston diversiteetistä: samat aina myöhässä ja pihalla olevat (ai siis mikä luento tää on? onks nää prujut jossai? oliks jossain ennakkotehtäviä? mitä meil on tän jälkee?), hajuraon jättävät (miksi?? meillä on siis aika tiivis kurssi runsaan pakollisen opetuksen vuoksi ja kaikki tuntevat toisensa aika hyvin, joten vaikea ymmärtää…), arvostettavat aidosti kiinnostuneet ja uteliaat ihmiset, jotka luennon jälkeen jäävät kyselemään kaukana tenttiosaamisen ulkopuolella oelvista asioista aiheesta riippumatta, kun muut jo kirmaavat lounaalle (nostan hattua!), luennoille pelkästään facebookkaamaan ja juoruamaan tulleet (”ei jaksa keskittyy, väsyttää, paska luennoitsija”; tuleeko ne sinne hakemaan vaan hyvän omatunnon ja pilaamaan muidenkin mahdollisuuden oppia?)… Näitähän riittää 😀

    Tykkää

  2. Ja lisäksi eräs harvinainen havainto: eräs luennoilla uskomattoman raskaasti hengittävä kurssitoveri. Välillä pitää aina tarkastaa, että eikö se oikeasti muka nuku (ei koskaan). Meillä on nyt hengityselimistön jakso, niin pitää selvittää, mikä tämmöstä aiheuttaa.. 😀

    Tykkää

  3. Haha ja vielä yksi tuli mieleen!! ”You gotta catch them all”-luentorakastaja, joka ei jätä yhtään luentoa väliin. Ei koskaan. Vaikka luennoitsija olisi todettu jo 10 kertaa puhuvan erittäin monotonisesti aivan asian vierestä. Vaikka aihe koskisi jotain aivan ihmeellistä tentin ulkopuolista diipadaapaa. Vaikka sama henkilö nurisee näiden luennon jälkeen ”eipä ollu paljon hyötyä tästäkään luennosta”, well, you don't say??

    Kuulostanpa siltä, että mulla ois kovat vihat mun kurssikavereita kohtaan 😀 Nää on kaikki rakkaudella kirjotettu, meillä on ihan huippu kurssi, hauskoja havaintoja vaan voi tehdä. 🙂

    Tykkää

  4. Haha, eikä, ihana Elina! :'D Ihan mahtavia! Kiitos näistä. Varmasti kirjotan lisää piakkoin. 😀

    Ja tosiaan siis hyvällä nämä kaikki vaan – osin sitä mielikuvitustakin. Tosi kivoja tyyppejä meillä Viikissäkin on. Kiva myös miettiä, mihin kaikkiin ryhmiin itse kuuluu (toisten silmissä). Ihmisten havainnointi on mun lempparipuuhaa, hihi. 🙂

    Tykkää

  5. Tuli tästä jotenkin omat opiskeluajat mieleen vaikka en yliopisto elämässä ookkaan ollut. Mutta meillä oli luokka aika kahtia jakautunut; ne kunnon opiskelijat, jotka vain opiskeli ja sit me, jotka tosiaan joskus häiritsi muita. Mutta me tosiaan mentiin aina istumaan tiettyihin paikkoihin just tän jakauman mukaan 😀 Ja jotkut katso meitä paheksuvasti! Vaikka oikeesti meillä oli ihan mahtava luokka ja kaikki tuli kyllä toimeen keskenään 🙂 Oi että kun aloinkin kaipaa opiskelija elämää! Terkuin Mia

    Tykkää

  6. Hehe. Aika samanlaista se opiskelijaelämä on varmasti kaikkialla. 🙂 Hassua, että sulla on jo takanapäin ja mulla vasta edessä. 😀

    Tykkää

  7. Voihan se olla. 😀 Innokkaita jumppareita, innokkaita opiskelijoita, sama kai se on, heh. Itse asiassa mä muistan kyllä itse zumbaamassa käydessäni, että halusin aina mahdolllsimman hyvän paikan. :'D

    Tykkää

  8. Hih, mää voisin toimia samaan malliin, mutta aina valiten etupaikan. Jumpass, tunneilla, missä vaan 😀 Näkee paremmin tälläinen vähän innokkaampi kaverikin 😉

    Tykkää

  9. Hahah, musta tää paikanvalloitusilmiö on aika huvittava! Meillä on melkein kaikki luennot samassa pienehkössä luokassa, ja sielläkin kaikilla on selkeästi omat vakipaikat. Tässä melko vasta päätin itse istua kerrankin vähän eri paikkaan, ja sekin näytti saavan muissa aikaan vähän hämmentyneitä reaktioita 😀 Tosin eturivistä en luovu, takapenkissä on todella vaikea keskittyä mihinkään (samoin jumpassa takarivissä).

    Tykkää

  10. Hehe. 😀 Se on kyllä hassua, miten ihmiset turtuvat siihen samaan paikkaan ihan huomaamattaankin. Mä huomasin sen syksyllä jopa bussissa. Hyvä Nanna, kaavoista irti vaan. Ole sä se rohkea, mutta varo pistäviä katseita. :'D Ja jumpassa seuraavaksi sitten eturiviin!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s