Havahduin tässä vasta aivan äskettäin siihen, että minä todella elän kevättä tyynesti ja odotan kesää levollisin mielin. Taas. Monen vuoden jälkeen. Tiedätkö, miltä helpotus tuntuu? Se, että kevät ja kesä saavat saapua rauhakeen ja ovatpa vielä tervetulleitakin, on kesäkuukausien jälkeen koittavan ajanjakson ansiota: syksy on empimätön. Joka vuosihan se saapuu. Tänä vuonna minä kuitenkin tiedän, missä tulen syksyllä olemaan ja minne tulen palaamaan. Mikään ei ole helpottavampaa kuin tietää oman paikan odottavan. Syksy tuntuu jo nyt mielessäni selvältä, epäröimättömältä ja luotettavalta, mikä antaa varmuutta nauttia aina toukokuusta elokuun loppuun saakka vapaammasta elämästä.
Kulunut lukuvuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Tuntuu kuin opiskelijaelämä vasta olisi rynninyt elämääni postin mukana. Muistan edelleen, miten tärisevin käsin revin kirjettä auki. Muistan, miltä yllätys tuntui sisälläni. Muistan, kuinka ylpeys valtasi minut. Minulle on varattu oma paikka. Siitä on kohta vuosi. Niin, ajatella! Ja edelleen olen tyytyväinen tekemääni valintaan. Perustelen tunteen kuluneen vuoden aikana syntyneellä mielihyvällä ja innostuksella.
Ensimmäisenä opiskeluvuotenani:
Olen eristänyt puhdasta kofeiinia teepusseista ja tanssinut hiki päässä turkooseissa haalareissa. Olen eksynyt luvattoman monta kertaa kampusalueella, mutta sittemmin onneksi oppinut suunnistamaan ilman karttaa. Olen minä palauttanut mieleeni, miltä tuntuu tajuta asioita ja kohdata rohkeasti täysin uusia – välillä myös outoja – juttuja. Luulen ajatteluni kääntyneen ehkä ihan vähän jo akateemisempaan suuntaan. Niin ja hei! Olen minä monet kerrat pistellyt neulalla sormeeni, enkä siltikään ole saanut ommeltua kiinni kaikkia haalarimerkkejäni. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut ystäviäkin – vähän kuin huomaamatta. Todella toivon näkeväni heitä myös kesälomalla. Olen ehtinyt olla mukana suunnittelemassa aivan uudenlaista kermaviilipurkkia ja olenpa myös leikkinyt toimittajaa. Olen kirjoittanut ensimmäisen lehtijuttuni! Ajoittain olen tuntenut itseni älykkääksi ratkoessani hankalia laskuja. Olen kirjoittanut mahdollisimman paljon käsin lyijykynällä ja palautellut vähän-vain-suttaantuneita esseevastauksia. Juu, olen ajatellut sisällön ratkaisevan. Olen ollut tyytyväinen vitosiin, mutta myös opetellut menemään tentteihin vähemmällä lukemisella. Myönnän toisinaan nuokkuneeni luennoilla ja tutustuneeni lähemmin akateemiseen vapauteen. Ja olenhan minä ajoittain myös kironnut koko touhua – useimmiten iltapäivisin fysikaalisen kemian luennoilla väsyneenä ja nälkäisenä. En kyllä vieläkään tiedä tarkalleen, mikä minusta tulee isona. Kuitenkin luulen minussa olevan ihan vähän kemistin vikaa.
”Haha, no mä sain ohjeeksi silloin, että älä vaan pänttää, vaan käy myös juhlimassa. Edes vähän. Pidä silmät ja korvat auki! Ei fuksivuotta kannata ottaa liian vakavasti, mutta toisaalta mun mielestä on ihan siistiä ajatella, että ekan vuoden jälkeen tulee joku 70 opintopistettä eli tavoitevauhdissa edetään. Kannattaa mennä rohkeasti mukaan juttuihin, jotka tuntuu itsestä hyvältä ja kiinnostaa. Ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä siitä, että pitäisi olla jotenkin äärettömän aktiivinen ja ehtiä kokeilemaan kaikkea ekana vuonna. Kun muutenkin tulee niin paljon uutta ihmeteltävää. Fuksivuodesta pitää nauttia – mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Ja olla ylpeä, että on selvittänyt tiensä yliopistoon. Niin ja haalarit kantsii tietysti heti hankkia. Ne on yllättävän mukavat päällä.”
Täältä lähtisi tsempit kaikille pääsykokeisiin pänttääville!
Elina Heidi Rinkeli 
Kiitoskiitos:) Kiva kuulla että olet oman paikkasi jo löytänyt.
-K;)
TykkääTykkää
Loistavaa, että olet viihtynyt! Ilmeisesti tekemäsi ratkaisu ja opiskelemasi ala on tuntunut oikealta. 🙂 Itse olen pitkästä aikaa siinä tilanteessa, etten tiedä, mitä teen syksyllä. Se on vähän pelottavaa ja toisaalta aika jännää. 🙂
TykkääTykkää
Kiva kirjoitus Elina, jotenkin hauska lukea muiden kokemuksia ja peilata niitä omiinsa 🙂 Pisti silmään teillä olevan pakkaustyönä kermaviilipurkki, meillä puolestaan rahka ;D Hauska nähdä huomenna millaisia ratkaisuja eri ryhmät on keksiny.
T: Kaisa, joka on jäänyt seuraamaan blogiasi
TykkääTykkää
Mitä alaa opiskelet ?
TykkääTykkää
Heh, viimeiset puristukset vissiin käynnissä. 🙂
Tällä hetkellä ainakin tuntuu oikein hyvältä!
TykkääTykkää
On tosiaan tuntunut ja hekteäkään en ole edes pelännyt katumuksen tulevan.
Suhtaudu tulevaan syksyyn ihmeessä seikkailuna! Niin kauan kun ei tunnut hukassa olevalta, pitää ehdottomasti nauttia uusista tuulista elämässä – siitä tietämättömyydestäkin. 🙂
TykkääTykkää
Haa, kiva, jos olet käynyt lukemassa tekstejä! Kiitos. :')
Ja joo, kermaviili meillä. Odotan teidän innovatiivista rahkaa! Kohta nähdään!
TykkääTykkää
Mä opiskelen elintarviketieteitä (ETM).
TykkääTykkää
Haalaritko mukavat päällä?! Oon aina ihmetellyt tätä, sillä itse en ole juuri hankalampaan vaatekappaleeseen törmännyt, eihän ne meinaa edes pysyä päällä, puhumattakaan siitä että mikään takki ei tunnu sopivan niiden kanssa 😀 (nimim. oon käyttänyt haalareitani huimat kaksi kertaa, enkä ihan äkkiä kyllä aio käyttääkään)
TykkääTykkää
Joo! Mukavat erityisesti silloin, kun alle ei tarvitse tunkea paksua takkia + osaa sitoa ne oikein vyötärölle, haha. ;D
TykkääTykkää
Kiva postaus ja ihanat haalarit, paljon makeemmat kun mun omistamat punaset !! 🙂
TykkääTykkää
Hei, kiva, jos pidit!
Ja punasethan on just siistit! 🙂 Kaikkein mieluiten mä tosin ottaisin vaaleanpunaiset, heh.
TykkääTykkää