Niin siis mistä Elina valmistui?

No ei vielä yliopistosta. Tää oli tällainen toinen juttu. Sä voit vaikka googlettaa NLP.

Tai mitä jos mä vain kertoisin jotakin siitä.

Ensiksikin, luulin aluksi koko hommaa sellaiseksi vähän-liian-hihhuliksi itselleni. Olen aina ollut hyvin tunneherkkä ja koen kokemusmaailmani olevan aika rikas. Samaa aikaa rationaalinen ja tosiasioihin perustuva puoleni on kuitenkin kulkenut aina rinnalla hyvin vahvasti – ehkä tehnyt musta joskus turhan kyseenalaistavankin. Saatoin myös pelätä joutuvani törmäyskurssille ideologioiden ja uskomusten kanssa; arvostan ja ymmärrän tiedettä ja tutkimustietoa liian paljon pystyäkseni uskomaan mutuiluun. Paljastan: ihan oikeasti pelkäsin jopa kuulevani sentyyppisiä tuntein ja mielipitein virittyneitä väitteitä kuin teollisuuden värjätty maito tappaa. Ja mitä vielä!

Onneksi löysin itsestäni kuitenkin avoimuuden uudelle. Myös rohkeus oli suuresti mukana, kun aloitin True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksen viime elokuussa. Aika nopeasti nimittäin hoksasin yhden koulutuksen hienoimmista puolista: vastakkainasettelu – saati todistaminen tai todistelu – ei kuulu koulutuspäivinä, ei kuulu koko hommaan. Kaiken, siis aivan kaiken, on tarkoitus tukea jo elämän aikana opittua – oli se sitten peräisin yliopistolta tai omista kokemuksista. Esimerkiksi psykologian kanssa NLP kulkee rinta rinnan, ei sotien, välillä ehkä samoista asioista hieman eri käsitteillä puhuen. Ja kai oli NLP:n perimmäisen ajatuksen lisäksi suuresti kouluttajan erinomaisuutta osata vain tarjoilla asiat ihmisille; asioita saa lähestyä omista lähtökohdista ja niistä itselle parhaimmat voi poimia mukaan.

Itse asiassa totuuksien ja ajatuksien sijaan ihmisiä ohjattiin ainoastaan konkreettisesti harjoituksissa. Itse koin NLP:n ehkä hienoimmaksi puoleksi juuri sen tuoman konkretian hyvin abstrakteille, mielen sisäisille asioille. Käytännön harjoitusten avulla on toki mahdollista opetella esimerkiksi selviytymään esiintymisjännityksen kanssa paremmin, mutta toisaalta ne voivat tähdätä pitkälti vain itselle syystä tai toisesta merkittävien asioiden tarkasteluun. Toki harjoitukset ja eritoten niistä hyödyn saaminen vaativat tietynlaista avoimuutta ja heittäytymistä, muuta kuin faktojen tiskiin heittämistä. Mutta ei, ei taikatemppuja tai transsitiloja.

Monesti koulutuspäivien aikana mietin paljon tällaista kuin täähän on kuin peruskurssi elämään. Sellainen ihan jokaiselle ihmiselle sopiva ja suositeltava koulutus riippumatta siitä, oletko johtoportaassa työelämässä vai kotiäiti rivarinpätkässä, siten olen monelle taitanut kurssia kuvata. Kurssin viimeisenä päivänä kerroin, kuinka mukanaolo on alkanut murentamaan määrättyjä käsityksiä itsestäni ja elämästä – myös kanssaeläjistä. Että tämän rupeaman jälkeen en ole enää yhtä arka eläjä, vaan rohkeampi mahdollisuuksille ja elämään. Kaiken sen lisääntyneen tiedon ja ymmärryksen lisäksi. Ja näin muutama päivä päätöspäivän jälkeen olen edelleen samaa mieltä: jotain itsessäni on auennut.

Kiitos True Hearts ja Reetta siitä, että elämääni syntyi rohkeampi perspektiivi.

Tällä hetkellä elämässäni mä olen sellaisessa kohdassa, että päiväni kuluvat lähinnä oppiessa. Vuosien saatossa mä olen oppinut oppimaan; yritän, yritän, yritän kovasti ymmärtää ja muistaa. Toisina päivinä tuntuu, että saatan yrittää enemmän kuin oppia. Ja sellaiselle oppimisellekin on kai paikkansa; kutsun sitä itsekseni hyvin tavoitteelliseksi oppimiseksi. Sellaiseksi välietappiorientoituneeksi ja etenemishaluiseksi. Mutta syksyn ja talven mittaa mä olen alkanut opetella uudenlaista oppimista. Sellaista, että en yhtä kovasti huolehdi oppimisesta, vaan yrittämisen sijaan vain annan uusille ajatuksille vanhojen keskellä tilaa.

Sellaista oppimista mä olen käynyt läpi NLP-koulutuksessa. Ja ehkä kaikkein merkittävintä, mitä tähän asti olen uuden oppimistyylin lisäksi oppinut, on oma kykenevyys. Mä olen oppinut, mihin kaikkeen ennen liiankin suurelta – jopa suuruudenhullulta – tuntuvaan kykenen vain asettumalla keskelle itseäni ja kohtaamalla asiat ulkopuolellani sieltä käsin.

Jo ensimmäisinä koulutuskertoina mä opin, että parasta mitä toiselle voi antaa, on läsnäolo. Reagoimalla toisen tunteisiin ja sanoihin kannattelemalla niitä. Siis lempeästi osoittamalla, että kaikki se, mitä toinen on valmis luottamaan kahden ihmisen välille, tulee kuulluksi ja nähdyksi. Lisäksi mä olen oppinut ymmärtämään ihmisiä ja ennen kaikkea tilanteita, joissa en kenties itse tule kohdelluksi samalla tavoin.

Kuva: Elina Palvio

Mä olen myös oppinut esimerkiksi sen, että oikein itsensä ilmaisevalla palautteen, kritiikin ja kehitysehdotusten antaminen ei satuta, edes kirpaise, vaan ennemminkin rakentaa toista. Mä olen oppinut, kuinka kritiikin antaminen koostetaan, mihin se kohdistetaan ja minne missään nimessä ei sörkätä. Mä olen oppinut pienten sanojen suurimmat merkitykset. Ymmärryksestä haltioituneena mä opettelen parhaillani myös olemaan pelkäämättä virheiden tekemistä.

Mä olen oppinut aivan valtavasti erilaisista ihmisistä – motivointityyleistä aina tapaan hahmottaa ympäröivää. Erilaisuuteen, sellaiseen pelottavan erilaiseenkin, mä olen oppinut suhtautumaan heti ensikättelyssä itselleni vilpittömästi toteamalla mielenkiintoista.

Esiintymiskammoisena merkittävä oppi on ollut myös se, kuinka puhuja itse luo ympärilleen tilan, jonka kaikki kuulijat jakavat. Oli se sitten jännittynyt, epämukava tai rennon letkeä ja kaikille osapuolille helppo. Ja jälkimmäiseen päästäkseni en loppujen lopuksi tarvitse suuria puhelahjoja – joita uskomukseni mukaan itselleni ei ole suotu – vaan ainoastaan senhetkisen asiantuntijuuden esiteltävästä asiasta ja hitusen verran omaa hyvää tilaa.

Toiseksi viimeinen koulutuskerta hujahti viikonloppuna True Hearts NLP Practitioner -koulutuksessa. Ja jollakin tapaa vasta nyt tajuan, millaisella muutoksen matkalla sitä on koko syksyn ja talven ollutkaan.