itsetutkiskelu · NLP · oivallukset · opiskelu · True Hearts

Sanoillasi rajoittamattomaksi.

Joskus ajattelin: enhän voi ripustautua toisten sanoista. Nikkaroida tukikeppiä toisten kehuista, mitä siitäkin tulisi – kai vain tutiseva ja jatkuvasti uusien puutteessa.

Rakentelin kättä ja itsetuntoa. Osia kaivelin sisältä, pikkuisen peilikuvasta ja sattumalta kuulluista sanoista. Olin minä hanakka kertomaan: rakentava kritiikki nimensä mukaisesti auttaa kulmien höyläyksessä. Sellaisen suoranainen pyytäminen tuntui niin, niin yhteisöihin istuvalta.

Kunnostelin itseäni useammissa paikoissa. Mallailin uusia kulmia palautteiden mukaisesti. Ja vähemmän rakentavien huomautusten ajattelin vain vankistavan jalustaa entisestään. Osia nakutellessani kai opin hiljaisuuden merkitsevän naputtamisen aiheen uupumista.

Huomasin näin: loppujen lopuksi näillä aloilla, joilla elämä tuppaa pyörimään, ei kovin varovainen tutisevan tukikepin kanssa tarvitse olla. Harvemmassa paikassa  kehuilla ja kiitoksilla edes tilkitään.

On tämäkin päivä, totesin asian hoksattuani. Että millä muulla saat ihmisen niin loistamaan ja koko komean kapasiteetin levittäytymään kuin hiljaisuuden sijaan kertomalla sanoilla hyvää.

Kuitenkin kai aika moni kasvaa siitä itsestään: innostus innostuksesta, hyvä yhä enemmän hyvästä ja ihminen toisesta. Miksi siis niin pelätä kehujen kertomista – saati kuulemista?

blogi132

Kivojen sanojen ja palautteen vastaanottamisen vaikeus, niiden merkitys ja toisaalta antamisen suuri voima. Sellaisiin ajatuksiin mä uppouduin tämän viikonlopun koulutuskerran jälkimainingeissa True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksessa. 

 

aamuajatukset · oivallukset · oma elämä

Liian kirkkaiden kenkien ongelma.

Pelkää en päätä myöden liiskautuvia hiuksia. En rankkasateen pieksemää vasten kasvoja. Pelkää en säätä, joka saa häätkin peruuntumaan. En edes pimeyttä täällä ikkunattomassa maassa.

Pelkää en räkättirastaan rääkyä. Ja vain joskus ihmisenalun nälkähätää. Pelkää en peikkometsän kääpiä. En epämääräistä osaa ihmisessä edessäni. Pelkää en kyyneliin kääriytyä. En sääliä kokea.

Mutta auringossa minä voin kauhistua; liian onnellisessa olotilassa suoranaisesti panikoitua. Liian hyvältä tuntuvan tiedostamattani puolittaa ajatuksella liian hyvästä tunteesta.

Hetkeksi märät sukat jalkaani silloin vedän.

IMG_20171114_164020_737.jpg

Oletko koskaan kuullut liian kirkkaiden kenkien ongelmasta.

aamuajatukset · oivallukset · oma elämä · onnellisuus

Kuule Ellu näitä.

Kuule Ellu tätä. Maailma on sulle just niin avoin kuin pystyt sen näkemään; päätä kääntää päätä, laittaa kädet ulottumaan. Laajuus on läsnä katsomalla.

Sen verran vielä Ellu. Älä turhaan peittele punaisia poskia tai pidättele palavaa katsetta. Ethän säästele sanoja seuraavaan päivään, joka tuppaa aina vain jatkamaan matkaa huomiseen.

Sillä Elluseni. Elämässä kaikki karkaa, jos sä et kiinni nappaa. Paidan helmasta tai mahdollisuuden reunasta. Tarttumatta sattumakin livistää.

blogi120.jpg

Aamuyöllä melkein kello  puoli neljä. Kerroin itselleni valvotun yön ajatussatoa. Nousin ylös parin tunnin päästä helpottuneena ja aika lailla onnellisena.

haaveet · itsetutkiskelu · NLP · oivallukset · opiskelu · True Hearts

Haave, joka tahtoisi tavoitteeksi.

Se on tärkeä. Samalla se on niin kaukana. Kai mielikuvien peitossa, sillä näkisin sen paljaana kyllä vaikka pimeässä.

Sun tavoite?

Haave, joka haluaisi olla tavoite. Tahtoisi asettua määränpääksi. Jos rohkenisi olla määrätyn ajan päässä, eikä vain roiskaistuna ehkä vielä tässä elämässä.

Tunnustele?

Miltä ihmisestä tuntuu, kun tukehduttava tarve sisällä löytää tavan näkyä paperilla. Siltä se musta tuntuu.

Esteitä?

Ei mikään. Silti ihan kaikki. Aika kaikki itsessäni, loput käytännössä. Lähinnä se kaikki mielikuvissa; liikuskelen riittävyyden ja täydellisyyden rajamailla.

Lähemmäs?

Tällä. Ääneen sanomalla. Yhdelle pienelle ihmiselle paljastamalla. Yhden konkreettisen teon tekemällä.

Näitkö jo tämän?

Mun haave.

IMG_20171008_173332_933.jpg

”Sellainen ei voi olla mitään muuta kuin suurta, joka tekee huoneesta sellaisen, jonne astuessaan sitä välittömästi tajuaa, millä tavoin haluaa kohdata toiset ihmiset, oman itsensä ja ylipäätään elämän. Mutta että se sama oletettavan suuri saa paijaamaan omia haaveita tavoitteiksi ja vielä uskomaan kaiken voiman olevan itsestä lähtöisin. Hirvittävän suurta.”

Mun toinen koulutuskerta True Hearts NLP Practitioner -kurssilla on ohi. Enkä mä vieläkään ymmärrä, kuinka niin suuresti syvällä tuntuva voi olla niin järjellistä ja luonnollista. 

ajatuksia · ihmissuhteet · itsetutkiskelu · NLP · oivallukset · oma elämä · opiskelu · True Hearts

Polku nimeltä NLP.

Monellako polulla olet, Elina.

Joskus ehkä liiankin monella; kahdesta jalasta ei riitä välttämättä viittä suuremmalle lukumäärälle. Mieluummin kuitenkin ehkä siten päin. Että pitää jalat vikkelinä polkujen välissä puikkelehtimalla. Sillä olen elänyt sellaistakin aikaa, kun vaihtoehtoja ei ollut – yksi ainoa, aika pimeänpuoleinen. Se oli aikaa, jolloin en nähnyt itseäni minään. Luonnollisesti silloin en ollut myöskään kenellekään mitään. Oli vain ainokainen polku itseeni, jota en ollut oikeastaan sitäkään valmis kulkemaan.

Jäsennän elämääni poluilla. Nykyään olen polulla itseeni oikeinkin innokkaasti, ollut jo useampia vuosia. Sen lisäksi olen polulla ystävyyteen – ilokseni monella, monella sellaisella, joista jokainen on hitusen erilainen. Käyn polkua, jota tallustellessani olen opiskelija, yliopistokaveri. Sitten on polku, joka mutkittelee harrastusten parissa, sellaisellakin olen. Kesällä aloitin polkuni ammatillisen minäni löytämiseen – sillä polulla puolestani olen työkaveri, tulevaisuudessa ehkä tasavertainen kollega. Hurjaa. Kaiken päälle koetan parhaani mukaan taiteilla polulla yhdessä perheeni kanssa, mikä vaatii jotakin moniulotteisempaa kuin vain yhden roolin perheenjäsenenä.

IMG_20170908_172928_124.jpg

Kuluneen viikonlopun aikana astuin jälleen uudelle polulle. Niin jännittävälle, että jalat tutisivat ensiaskeleilla. Taisin nimittäin aavistella, että tämä polku NLP:n maailmaan tulee jollakin tapaa olemaan merkityksellinen myös muiden elämäni polkujen kannalta. En kai kuitenkaan ollut valmistautunut yhden ainoan lauseen saavan aikaan tunteen siitä, että yhtäkkiä omistankin kartan, joka soveltuu suunnannäyttäjäksi jokaikiselle elämäni polulle.

”Välimatka toiseen on suoraan verrannollinen siihen, kuinka lähellä olen itseäni.”

Ajatus yhtä aikaa suoristi jokaisen polkuni ja toisaalta saattoi ne kulkemaan sopuisasti vierekkäin, jopa ristikkäin sotkeutumatta toisiinsa. Kai tuon lauseen kuullessani hoksasin, ettei elämä ole polkujen välissä taiteilua, vaan ihan jokaisella polulla pärjään aivan täysin samanlaisin keinoin; kuljen polkua aina vähintäänkin itseni kanssa, useasti toisten ihmisten vierellä, ja itse asiassa ihan juuri siitä polulla kulkemisessa on kyse – minun ja toisen välisestä vuorovaikutuksesta, meidän etäisyydestämme. Oli se sitten ammatillista tai henkilökohtaista tai mitä ikinä vain, niin olen poluillani aina kosketuksissa ihmisiin. Eikä välimatka heihin ole yhtään sen kauempi kuin kokemani metrit itseeni, omaan hyvään tilaani.

Huojentavaakin osin, taisin itselleni huoahtaa. Sillä tulee vielä se päivä, kun kaikki voimavarat, jotka olen sijoittanut itseni etsimiseen ja syvälle sisimpääni matkaamiseen, näkyvät hyvänä olona kohtaamissani ihmisissä. Pystyessäni olemaan lähellä ja läsnä.

Mun ensimmäinen koulutusviikonloppu on takana True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksessa. Vaikka en voi kuvitella ihmistä, jolle NLP tekniikkana ei tekisi hyvää, aivan erityisesti toivon uteliaisuutta sitä kohtaan heille, jotka esimerkiksi työnsä tai muun roolinsa puolesta ovat isona osana toisen ihmisen polkua.
aitous · ajatuksia · oivallukset

Sellainen mä en voi olla yksin.

Millainen mä olen. Sellainen mä en voi olla yksin.
Jollainen sä olet. Mä olen osasyyllinen siihen.
Tuuppaanhan sua suuntaan sunlainen.

Parikymppisen paras pohdinta. Se synnytti paniikin minussa. Vaikka en pakokauhunomaista tunnetta sisälläni kantanut sen vuoksi, että samassa tajusin osasyitä omakohtaisille kokemuksille, jotka menivät kuta kuinkin näin: en voi harjoitella itseni näyttämistä muille yksinäni hämärässä komerossa. Toisin sanoen sillä hetkellä ymmärsin, kuinka ympäristö ja siihen kuuluvat ihmiset täydentävät minut sellaiseksi, millainen oikeasti olen; omien voimavarojen käyttöönotto, kaiken sen annettavissa olevan tarjoaminen ja yksinkertaisesti oman minän aito olemus ovat asioita, jotka jonkun toisen on otettava vastaan. Ja vasta silloin kai koen todella olevani sellainen kuin oikeasti olen. Siis ajatuksissani kykenevä mihin vain.

Elinaa ei rakennetta yksin, ajatus toki olisi voinut saada aikaan paniikin.

IMG_20170902_115736.jpg

Sen sijaan pieni pakokauhunomainen valtasi mieleni yhtä aikaa tuntiessani vastuun laskeutuvan hiljalleen hartioilleni. Kuinka oikealla tavalla osaan itse kohdata ihmiset? Osaanko riittävällä tavalla osoittaa sen, että todella vastaanotan ja annan takaisin sen heistä vielä puuttuvan osasen? Se, ettei kukaan rakenna itseään yksin, on jo pelkästään ajatuksena vastuuta täynnä. Voin ryssiä itseni kanssa lukuisia kertoja ja jokaisella kerralla kuitenkin olla varma itsessäni siitä, että kyllä vielä nousen. Mutta että toisten kanssa – ei sellaista voi varmuudella sanoa.

Tahtoisin olla taitava tuuppaamaan. Tuuppaamaan omalta osaltani ihmistä suuntaan, jota hän itsestään tavoittelee. Koska tunnen heitä sellaisia, jotka ovat tehtävässä eteviä; varsin taitavia hellästi selästä ohjaamaan juuri sinne, minne omat jalat kyllä rohkeudenpuuskassaan kuljettaisivat.

ajatuksia · oivallukset · oma hyvinvointi · onnellisuus

Parasta balsamia.

Parasta balsamia haavoille sivelty.

Kun tekee kipeää tajuta jotain sisältä kärsineen. Suru puserossa silloin ymmärtää syvän jäljen jääneen. Älä heijastu mihinkään, unohdetaan, käskeä voi yrittää. Vaikka jo ilmentääkin syntynyttä arkaa.

Jos kokenut on sellaista. Sisälleen synnyttänyt arkuutta. Parasta balsamia on saada osoittaa heijastuksen hälvenneen.

blogi111.jpg

Paras tapa yrittää korjata itsestä kokemuksien rikkoma osa ehjäksi on uusilla kokemuksilla osoittaa edelliset vain poikkeuksiksi.