ajatuksia · elämänasenne

Kohtaan mahdollisuutena ihan kaikelle.

Täällä on asioita, joissa elämä esiintyy auttamatta liian lyhyenä. Yksi on se, ettei elämän aikana ehdi elää kahtasataa vuotta – senkin tosin voi kiertää elämällä ainakin kahdensadan vuoden edestä. Toinen on se, ettei elämä luovuta lisäaikaa kaartelusta.

Onks sulla aikaa luoda ensin omat – villit, hullut, ehkä väärät – mielikuvat omaan päähän ja sen jälkeen lähteä oikomaan kiekuroista? Ja rundi alusta jokaikisen kohdalla? Ei mulla.

Itse asiassa elämä on sopivan pitkä suoraan asiaan menemiseen.

Toisen voi kohdata jo valmiiksi ennakkoluuloilla ja mielikuvilla täyteen töhrättynä tai toiselle voi kohtaamisessa antaa vapaat kädet pensselin kanssa. Sanotaanpa näin: säästää kaikilta kaikkea kohdata lähtökohtaisesti toinen mahdollisuutena ihan kaikelle.

Sillä eteni toista ihmistä kohti kuinka vain, suoraan tai kaarrellen, kaiken lopuksi ihminen on juuri sitä, mitä itsestään maalaa. Ei yhtään helakampi, ärtsympi tai kohahduttavampi kuin oma tuotos.

Voi olla jopa tyynnyttävää ajatella katselevansa toisen piirtymistä valkealle kankaalle. Jokainen sutii itse itsestään taulun toiselle eikä siihen tutustumista enempää voi kukaan toinen tehdä.

blogi183.jpg

Mulla on pari omaa pykälää. Omia, vaikkakaan ei täysin itsestä temmattuja; kokemuksien, eteen sattuneiden ihmisten ja myös omien ajatuskoukeroiden kasaamia. Omien pykälien mukaan ei tule elää, vaikka niiden mukaan elääkin. Pakottavuuden sijaan omien pykälien kanssa tulee eläneeksi hyvän olon vuoksi. 

ajatuksia · elämänasenne · oma elämä · vähän runoo

Elä ihme nyt elä peläten.

Elä ihme nyt elä peläten.

Elä, elä, elä. Helppo se on kieltää ja kertoa, miten elää.
Mutta elää tahdon eläen, en hilliten. Selättää haluan eniten.

Ihmehän olet, eläkin siten. En muuta neuvo kuin elä tee sitä peläten.

Elän, elän, ihan eniten. Tästä lähtien ja kaikkea muuta kuin hilliten.

Eläköön peloton eläminen. Levoton olen enää hitusen.

IMG_20180824_063323_291.jpg

aamuajatukset · elämänasenne · oivallukset · onnellisuus · vähän runoo

Missä viipyy säteeni.

Laiturilla kuun kajossa
pelottaa,
aamu odotuttaa.

Myöhemmin kuin tahtoisi,
aikaisemmin eilistä,
varpaat vedessä tässä hetkessä.

Liplatus, viserrys.
Missä viipyy säteeni.
Ensimmäinen alkaen aamusta.

Nousee.
Nouseeko.
Nousee, jos nousee.
Tai ei nouse.

Ihminen itse tekee elämässä valinnan, mitä ja kuinka odottaa ja kohtaa.

IMG_20180701_114701.jpg

Elämä on suurelta osin odottamista; kotiinlähtöä, vapaapäivää, suurta tapahtumaa tai vaikka ihmettä voi odottaa. Aika usein odottaa saa kauemmin kuin tahtoisi. Aika usein odotus tuntuu edellistä pidemmältä, joskus kohtuuttoman pitkältä. Kun jokin odotuttaa, se helposti myös irrottaa kuluvasta hetkestä. Ja vaikka kosketus nykyhetkeen helpottaisi, varpaiden dippaus veteen tai pieni nipistys, lienee hyvän elämän kannalta tärkeintä se, kuinka odottaa ja kohtaa odotuksen; uskooko, että tapahtuu, kyseleekö, tapahtuuko, toteaako, että tapahtuu jos tapahtuu vai päättääkö, ettei kuitenkaan tapahdu.

Sillä joka tapauksessa ihminen kuitenkin odottaa.

aamuajatukset · aitous · elämänasenne · itsetutkiskelu · vähän runoo

Rinkeli.

Ja tää olis tää.
Jokaisen edessä ja joka säällä
tää ja vaan tää.

Ja joka hetki olis ihan tän elämää:
tää on tää,
vaikka joku tahtoisi enempää tai vähempää.

Olis tälle ihan unelmaa:
ihan vaan olemalla tää
sais jonkun tälleen kysymään
olisinks mäkin vaan mää.

Tää olis tää.
Vähän herkkää järkee,
pää joskus pilven pääl.
Ja vaikka tulis niskaan lehmää,
tää nyt olis tää.

blogi170.jpg

Sillä tää ajatteli pötkiä pitkälle.

aamuajatukset · elämänasenne · oma elämä · onnellisuus · tavoitteet

Intohimosta ja mielekkäästä elämästä.

Hittolainen soikoon, all-in elämälle.

Voi olla, että mielekkään ja intohimoisen elämän esteenä on monesti turvaratkaisut; ihan kiva taitaa olla helpommin tavoitettavissa kuin aidosti mielekäs. Päteehän se monessakin: helpompi jäädä, helpompi olla kuin ennen, helpompi olla hakematta uutta. Kai mielekkyys on jollakin tapaa aina uskalluksen seurausta – intohimo ehkä sitten jopa uhkarohkeuden. Mulle on kerrottu, että päätöksen tekeminen on itse asiassa tärkeämpää kuin oikean vaihtoehdon valitseminen. Eikä kyse ole lopputuleman jälkeisestä tokaisusta paska reissu mutta tulipahan tehtyä, vaan aidosti siitä, että yleisesti ottaen päätöksentekokyvyttömyys on ihmistä vahvemmin alhoon vetävä kuin vääräksi todettu päätös ja sen mahdolliset seuraukset. Ehkä tätä mukaillen voisi ajatella, että intohimon perässä juokseva uhkarohkeus riskeineen kaikkineen on elämän mielekkyyden kannalta kuitenkin mielettömästi messevämpää kuin turvallisen tuntuinen ihan okei.

IMG_20180620_081204_498.jpg

Pidän ajatuksestani, että intohimoisilla ihmisillä ei ole aikaa ajatella järkeä kuin välttämättömyyden verran. Mä luulen, että hyvän ihmiselämän on pidettävä sisällään standardimäärä järkeä – ensiksikin jo siksi, ettei yhteiskunnassa vain pärjää ilman järjenhaiventakaan. Mutta että sen standardimäärän jälkeen järjen lisäämisestä saatu hyöty elämälle todellakin heikkenee – ja johtaa pitkällä tähtäimellä ihan kivaan. Kuten todettu, intohimoisen elämän eläneet ovat usein varmasti – ainakin jossakin kohtaa eloaan – ottaneet uhkarohkeitakin askelia.

Enkä tarkoita muuta kuin yksilöllistä uhkarohkeutta, oli se sitten ajatus, sen mukaan toimiminen, konkreettinen teko tai tunne. Yhteistä niille kai kuitenkin on kyseisessä hetkessä askeleen radikaalisuus.

Jos jokaisen ihmisen tulisi saada seurata vierestä edes hetken aikaa onnellista ihmistä, niin yhtä lailla ihmisen tulisi saada nähdä rohkean askeleen johtavan intohimon toteuttamiseen ja mielekkyyden toteutumiseen. Mä olen saanut läheltä seurata, kuinka ohjaksien välissä pidetty (uhka)rohkeus on johtanut mielettömään mielekkyyteen. Ja on myönnettävä, että ensin se laittoi mun ajatuksissa kaiken mullinmallin – mieletön kävi mielessä ensin – ja vain ensin – sanan varsinaisessa merkityksessä. Mahdollisuuksia on niin paljon kuin niitä jaksaa nähdä. Ja toisaalta tyytyminen on se, joka tosiasiassa uuvuttaa.

Äiti jo varhain opetti, että maksava asiakas saa vaatia uutta – hiusvapaata – lihapulla-annosta. Mutta mä taisin äidin sanoista oppia, että aivan vähintään oikeudenmukaisuus on riittävä peruste vaatia ja olla tyytymättä. Ehkä mä senkin voisin muistaa oman elämän mielekkyyttä ja sitä tukevia ratkaisuja miettiessäni.

aamuajatukset · elämänasenne · itsetutkiskelu · onnellisuus

Palosielu pieni.

Palosielu,

vedä elämä läpi intohimolla. Pidä sielun kytevä siemen matkassa yhtä tiukasti kuin onnen kehotti isoäiti pitämään takataskussa; tuskin ovat kaksi erillistä elämässä. Helposti sammuu intohimo yleisillä hyveillä. Kunnollisuus on joskus vettä hehkulle. Ihmekös ei, että elämä toisinaan on tukahduttaja. Vaan muista, intohimo on varjeltava. Puhalla, puhalla, usko ja puhalla, varjelija. Vaikka moni sanoisi saat vain sammumaan. Vastoin sanoja, uskon puolella palosielu usein roihahtaa.

Äläkä palosielu pieni anna itsesi koskaan unohtaa, minkä olet jo alkumetreillä päättänyt elämässä antaa johdattaa. Liekkiä ei pysty kukaan muu kuin sinä itse tukahduttamaan.

IMG_20180512_163209_876

aamuajatukset · elämänasenne · onnellisuus · vähän runoo

Anna elämän tuntua hyvältä.

Anna elämän tuntua hyvältä.

Salli vaikeus, salli haikeus.
Salli jättää joskus urheus.
Sallit pysyvyyden.
Salli jälkeen kaiken muutos.
Salli itsesi kulkea edes ja takas.

Salli enemmän.
Salli välillä vähemmän kuin riittävästi.
Salli antaa, salli luovuttaa.
Salli välillä suurella kädellä ottaa.

Salli aurinko käsivarsilla.
Salli lämmön hikipisara otsalla.
Salli jäätelö ja jäätelötön päivä.
Salli valinta;
anna sen aina olla puolesta parhaan,
ei vastaan.

33074615_1899381743407623_5845710859363418112_n.jpg

Anna elämän tuntua hyvältä. Antamatta jättäminen on kai suurin syy keskivertokaameaan eloon. Siinä ehkä yksi suurimmista oivalluksista, jossa voin mennä elämisessä vikaan. Vaikka puitteet olisivat kohdillaan ja itse asiassa elämä onnellista oikeasti, itse on annettava myös elämän tuntua hyvältä – muutoin selittämätön kaipaus johonkin – kenties onnellisempaan, parempaan – ei tunnu hellittävän. Näin mä luulen.