Mennään näillä mitä on.
Riittää kaipuu korkemmalle.
Ylletään sille oksalle, joka taipuu.
Annetaan periksi sen periksiantamiselle.
Kasvetaan ja kurotetaan
sen sijaan, että jo oksalla ollaan.
Eikä mennä vasta täydellisyyden kera.

Mä olen aina kantanut repussa tätä: olisitsä pikkasen vielä jotain suurempaa, no ethänsä ole. Siksi mä olen ollut huono vastaamaan tähän: kerro pystytsä vähän. Koska mä en ole koskaan mennyt näillä mitä mulla on. Vaan se on aina mennyt tähän: siihen vähään yritän yrityksellä olla enempi. Tähän päähän kun ei ole koskaan mennyt tämä: valjastetaan tämä mitä mulla on ja loput vähän oksaa taivuttamalla. Vaikka siitähän seuraa eittämättä tähän riittävä mä.