Laiturilla kuun kajossa
pelottaa,
aamu odotuttaa.

Myöhemmin kuin tahtoisi,
aikaisemmin eilistä,
varpaat vedessä tässä hetkessä.

Liplatus, viserrys.
Missä viipyy säteeni.
Ensimmäinen alkaen aamusta.

Nousee.
Nouseeko.
Nousee, jos nousee.
Tai ei nouse.

Ihminen itse tekee elämässä valinnan, mitä ja kuinka odottaa ja kohtaa.

Elämä on suurelta osin odottamista; kotiinlähtöä, vapaapäivää, suurta tapahtumaa tai vaikka ihmettä voi odottaa. Aika usein odottaa saa kauemmin kuin tahtoisi. Aika usein odotus tuntuu edellistä pidemmältä, joskus kohtuuttoman pitkältä. Kun jokin odotuttaa, se helposti myös irrottaa kuluvasta hetkestä. Ja vaikka kosketus nykyhetkeen helpottaisi, varpaiden dippaus veteen tai pieni nipistys, lienee hyvän elämän kannalta tärkeintä se, kuinka odottaa ja kohtaa odotuksen; uskooko, että tapahtuu, kyseleekö, tapahtuuko, toteaako, että tapahtuu jos tapahtuu vai päättääkö, ettei kuitenkaan tapahdu.

Sillä joka tapauksessa ihminen kuitenkin odottaa.