Niin monesti moni meni jo;
tämä hetki on nyt jo ohi.

Ottaisi oleellisimman olalle,
silti kantaa seuraavaan kaunankin.

Ei mitä, vaan millä.
Sillä kaikki tulee mukana kuitenkin.

Kolme tuntia kun mä perjantaina juoksin putkeen, ehdin pilkkoa elämääni aika pieniin osiin; mittayksiköissä lyhyimpiin, hetkiin. Hetki elämästä on hassu, koska pääsääntöisesti se meni jo. Vaikka se jättääkin jälkeensä paljon kaikenlaista – muistoja, ajatuksia, tunteita ja niiden mielettömimpiä yhdistelmiä. Kaikenlaisista sellaisista ihminen kai ottaisi mielellään mukaansa seuraavaan itselleen vain kaikkein oleellisimmat: kauneimmat sävelet linnunlaulusta ja pehmeimmät vilkaisut väkijoukosta. Mutta en usko, että sitä niin pystyy valita. Että mitä mukaansa edellisestä seuraavaan kuljettaa. Kun kulkeutuu. Luoja, kun kaikki vaan kulkeutuu.

Siksipä oleellisimman erottelun sijaan oleellisinta on kai pohtia tätä: millä sitä kaikkea edellisestä seuraavaan kantaa. Ja ylipäätään raahaako vai kantaa.