Kasvua mulle on rohkaistua tekemään päätöksiä, jotka tuovat hyvää oloa. Sellaisiakin, joissa tuon hyvän olon hinta on samalla jonkin sellaisen menettäminen, josta ei tohtisi luopua. Uskallus luottaa siihen, että oma kokemus hyvästä olosta on riittävä perustelu itselleni tehdä valinta, ei ole ollut mulle itsestäänselvyys – ei ole sitä vieläkään. Mutta sellaisella ajatuksella edes leikittely saa aina aikaan päällimmäisenä yhden tunteen: hei tervetuloa sun hyvään elämään, Elina.

Kasvu merkitsee mulle siten myös vapautta. Kuin mä olisin juuri siipensä hoksannut lintunen. Oman elämän avautuminen kasvun myötä tapahtuu kai sitä hanakammin, mitä rohkeammin teen just mulle hyvältä tuntuvia päätöksiä. Kuin uusia ilmansuuntia, jonne liidellä, ilmaantuisi aina päätöksien seurauksena – saan suunnan per päätös. Vaikka lähteminen on usein vaikeinta ja vaatii rohkeaa asennetta, harvoin ilman jollakin tasolla tapahtuvaa lähtöä uutta, vapaata hyvää oloa voi saavuttaa.

Ehkä mä olen aiemmin lähestynyt päätöksen tekoa näkökulmasta ”kunpa voisin tämän jälkeen huokaista paras päätös pitkään aikaan”. Ikävästihän se jättää paineen päätöksen onnistumisesta ja vastaavasti tuo pelon väärän tekemisestä. Lähiaikoina mä olen kuitenkin tutustunut uudenlaiseen näkökantaan: se oli parhaalta tuntuva päätös juuri sillä hetkellä. Eli oikea, joku uskalias voisi ajatusta jatkaa.

Mun lopputulema on viime päivinä ollut yksi ja sama. Elämä on liian lyhyt säästelläkseni päätöksien tekemistä. Ja koska elämän huipulle ei pääse kiipeämättä, mä tarvitsen päätöksistä sinne portaita.