Tänään mä tahtoisin ainakin itselleni kertoa tämän:
vaikeimmankin voi hei oppia,
vasta mahdottomassa menee raja.
Itsenäisyys on aina välillä yksinäisyyttä. Toisaalta itsenäisyys on kai se syy, miksi yliopistossa opiskelu on tuntunut omalta jutulta – käytännössä se on ollut mun oma juttu, johon mä itse olen vain puuttunut. Paradoksaalisesti kuitenkin juuri se on osoittautunut haastavimmaksi näinä vuosina; aika yksin sitä kohtaa kaiken muun lisäksi myös epätoivon täyttämät hetket.
Haastavinta mulle ei kai ole ollut oppia sitä, mitä luennoilla kerrotaan. Ennemminkin mä olen joutunut kamppailemaan aika ajoin hiipuvan uskon kanssa. Tiedäthän, itselle lähetetyissä uskoa valavissa tsemppiviesteissä ei ole sellaista samankaltaista hohtoa kuin toisaalta saaduissa. Tentityt vitoset eivät helpota oloa, kun tietää – henkisen – työn niiden takana.
Pienen ihmisen paniikiksi mä sitä olen kutsunut. Yksi pieni opiskelija lukuisten samanmoisten keskellä voi aika huomaamattomasti muksahtaa kyydistä. Ja kun kaikkien yllä leijailee ihana itsenäisyys, mä luulen, ettei tarjokkaita ole kovin monia kertomaan muksahtaneelle, että tehdään tämä kyytiin takaisinkampeaminen yhdessä. Että tipahduksia tapahtuu kaikille, älä välitä, seuraava kurssi on jo helpompi.
Kai mä jostakin syystä pelkään, että itsenäisyys on joku kerta liian yksinäistä. Etten mä ole riittävä kertomaan itselleni epävarmuuden turhuudesta. Että mä päädynkin pohtimaan luovuttamista. Suuren suuresta tahdosta ja innostuksesta huolimatta.
Yksi opiskelijanumero isosta liudasta. Enää se ei tunnukaan helpottavalta. Kertoisipa joku tälle yhdelle opiskelijanumerolle itseensä uskomisesta jotakin.
Elina Heidi Rinkeli 
Usko ja luota vain itseesi! Sä jos kuka pärjäät missä vain. Ja kunhan sen aina muistat että hyväkin riittää, paras ei aina tarvitse olla. Saattoi mennä ohi aiheen mutta tätä mieltä mä olen 🙂 Jotenkin kolahti toi kuinka itsenäisiä yliopistossa pitää olla. Mä en siellä varmaankaan olisi selviytynyt kun kaikki tehdään niin itsenäisesti. Siksi toi ammattikorkeakoulu oli mulla sopiva vaihtoehto kun siellä oli tutut luokkakaverit joka päivä, lukkari jonka mukaan elit ja samat opettajatkin lähes koko opintojen ajan. Lukio oli jo tarpeeks itsenäinen paikka mulle. Olisin varmaa ahdistunut yliopistossa. Mutta sun paikalta se vaikuttaa ja niin hyvin ootkin siellä pärjännyt että ylpeä susta saa olla 🙂
TykkääTykkää
Hehe, ihana sä! ❤ Oot varmasti oikeassa, kai tää tästä. Ehkä mä ajattelen näitä tällaisia asioita sitten, kun ihan oikeasti oon niin umpikujassa, etten pääse eteenpäin. Turha vissiin kauhistella etukäteen. Ja kyllähän mä tästä myös nautin, kiva oppia uusia asioita ja haasta itseä. Ja hei, onneksi voi opiskella erilaisia juttuja! Mä en ikinä pärjäisi sun työssä! 🙂
TykkääTykkää