Kyselen päivän tapahtumista, olen kiinnostunut toisen olotilasta ja ehdotan yhteistä tekemistä. Vaikka olenkin äärettömän väsähtänyt ja tahtoisin istua sohvannurkassa yksin suu supussa. Sillä tiedän tekeväni hyvää meille molemmille sivuuttaessani oman väsymykseni – edes jokatoinen kerta.
Pakotan katseeni aineistoon, suljen ulkomaailman tietoisuudestani ja etenen rivi riviltä yrittäen painaa asiat yhä uudelleen mieleeni. Vaikka tunnenkin toisinaan huonoa omaatuntoa liiallisesta omistautumisesta ja lähes ympärivuorokautisesta pänttäämisestä. Sillä tiedän onnistuttuani tyytyväisen olon olevan kaiken puurtamisen väärti ja näkyvän myös ulospäin.
Vinksautan hymyn naamalle, naurahdankin ehkä, nyökkään ja yritän näyttää nauttivani hetkestä. Vaikka todellisuudessa olenkin hieman alakuloinen, eivätkä silmäni todellakaan ole tuikkineet aamusta asti. Sillä tiedän mielialani aivan oikeasti siten pikkuhiljaa kohenevan ja ennen kaikkea ystäväni ansaitsevan enemmän kuin vain puolittaisen huomioni.
Myönnyn, sanon sen mainiosti sopivan ja olevan ideana loistava, aivan omaa luokkaansa. Vaikka mielessäni olenkin kaavaillut muuta, visioinut valmiiksi aivan toista. Sillä tiedän kaiken menevän sutjakkaammin näin ja kykeneväni olemaan onnellinen tässä hetkessä myös hivenen pettyneenä.
Ihan ehta ja aito Elina ilman mitään ehostuksia. #ehtaaitoitseni
Lyön vetoa, että joku ajattelee mikä feikki. Tosin lyön vetoa samalla myös siitä, että todella moni toimii kuten yllä: tekee toisin kuin syvällä omassa mielessä ehkä huvittaisi. Mietitäänpäs uudemman kerran, onko toiminta todellakin kaksinaamaista? Joku viisas osaisi kai kuvailla sen olevan toisen huomioonottamista ja omasta navasta irtautumista. Epäitsekkyyttä. Ja sitten yhtä lailla elämää, joka ei aina valitettavasti voi olla kivaa. Velvollisuudentuntoa. Minä olen ajatellut, että se voisi olla myös pidemmällä tähtäimellä (oman ja toisen) onnen eteen tehtävää työtä – onnikaan ei aina vain ilmesty tyhjästä. Koska uskon onnen kiertävän ja toisen syntyvän onnen väistämättä törmäävän myös sen aikaansaajaan, minuun. Vastaavasti uskon minun onneni leviävän toisiin. Lisäksi uskon onnea syntyvän myös positiivisten tunteiden vastakohdista, ihan tyhmästä ja inhottavasta.
Kuin investoisi ja sijoittaisi. Tiedättehän. Tiedätte varmaan, vaikka minä henkilökohtaisesti en niistä aivan hirveästi ymmärräkään.
Elina Heidi Rinkeli 
Ymmärrän mitä tarkotat!! Oon miettinyt taas kerran tätäkin juttua. 😀
TykkääTykkää
Hehe, ei yllätys, että sun ajatukset on kulkenut taas ihan samoja reittejä! :'D Ihanaa!
TykkääTykkää