Hei syyskuu,

menit ohi aika rivakasti. Huomasitko minua edes?  Järjestit niin mahtavan paljon hommia, että minä taisin jäädä niille kakkoseksi. Tosin ei tässä ole suurempaa hätää, tapaammehan ensi vuonna. Toivottavasti. Tiedän sinun olevan pysyvä osa elämääni. Jo pelkkään ajatukseenkin on mukava tarrautua. Vaikka joka vuosi sisältö on jollain tapaa uudehkoa, minä tunnen sinut silti läpikotaisin, metkusi ja parhaat puolesi: ensimmäiset alas leijailevat lehdet, sen ensimmäisen selvästi kylmemmän ja kuulaan aamun, syksyn maan tuoksun. 

Kaikesta toistuvuudesta huolimatta tästä päivästä ei taas tiedä. Lakkautetaan syyskuu – olen minä typerämpääkin kuullut. Toisten mielestä olet pelkkä riesa, ilonpilaaja suorastaan, kun riistät kesän ja rantasandaalikelit. Mutta eivät he silloin taida ymmärtää perimmäistä tarkoitustasi: koitapa suomalaisena elää vuosi kesää putkeen. Ei muuten maistu grillailu partsilla enää yhtä hyvältä. 

Ja hei. Minä olen aina pitänyt sinusta. Rehellisesti sanottuna sinä olet raikas tuulahdus – myös kuvainnollisesti – tunkkaisen elokuun jälkeen, yhtään häntä loukkaamatta. Pidän muhkeista huiveista ja pikkuhiljaa pimenevistä illoista, jotka sinä mahdollistat. Kiitos. 

Tämä kerta on ollut kyllä kovin ainutlaatuinen. Esittelit minulle toisaalta uusia, suuria asioita, mutta samalla sain jatkaa tutusta ja aika turvallisestakin jo. Ehkä se oli täysin suunniteltua ja ainoastaan minun parhaakseni, että tänä vuonna yhteiselomme ainakin tuntui kestävän aivan liian vähän aikaa? Luulen sinun tuntevan minut yhtä hyvin kuin minä sinut – olisin varmasti alkanut epäröidä ja pelätä useammassakin asiassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, miten pystyin kaikkeen – henkisestikin haastavampiin juttuihin.  Joten kyllä vain se minun paimentamiseni oli tarpeellista. Hyvin tehty.

Tiedätkö, minulla on nyt oma piha. Maalasin veljen kanssa terassin ruokapöydän valkoiseksi. Pinnan ollessa vielä tahmea siihen tipahteli lehtiä. Eikä vain yhtä, useampia. Ne olivat varmastikin sinulta? Silloin vasta oikeastaan havahduin ajanjuoksuun ja meidän tämänvuotisen yhteiselomme päättymiseen. Kun alkaa lehtien valssi, on aika viimeisen kesäisen tanssin. 

Tätä päivää me emme vietä enää yhdessä, mutta emmehän silti sano hyvästejä? Odotan jo seuraavaa kertaa. 

Sitä paitsi ystäväsi lokakuu on hänkin ihan okei.