Olen nykyisin aika tarkka painosta. Siitä, että se on pääpiirteittäin tasan. Tasapaino, tarkoitan.
Vajaan parin viikon treenitauon jälkeen oli kiva taas palata hikoilemaan. Jokainen säännöllisesti urheileva saattaa tietää, ettei paluu aina ole kuitenkaan välttämättä ihan helppoa – semmoiseen sykkeettömään elämään kai tottuisi aika nopsasti. Pienen turvotuksen lisäksi sitä vuodatti lenkkipolulla ulos aika paljon raskaita ajatuksia. Senkaltaisia, jotka eivät pelkällä työmatkapyöräilyllä pääse puskemaan pintaan. Ja vaikka taukoviikoilla oli eittämättä positiivinen vaikutus ja oma missionsa, muun muassa se, että jalat tuntuisivat taas kaksikymmentä kiloa kevyemmiltä, tajusin siltikin sen, kuinka vahva osa urheileminen on minua. Osa identiteettiäni.
Sama, onko se sitten hallitsemattomia hyppyjä takapihalla vai puolimaratonin hölköttelyä. Hyvänolon liikunnan avulla jäsennän niin paljon asioita itsessäni ja elämässäni.
Syy totaalisille taukoviikoille – kaikkien muiden järkevien ja niitä puoltavien asioiden lisäksi – oli suoranaisesti se, että olen pitkästä aikaa joutunut kohtaamaan taas omat rajani: kun en fyysisesti enää jaksa rasitusta. Työmatkapyöräilyt, pitkät duunipäivät ja kaikki muu elämän (ihana) aktiivisuus ovat imeneet tuntien lisäksi kaikki mehut minusta ja vuorokausista.
Tasapainon löytäminen ei kieltämättä ole tänä kesänä ollut kovinkaan helppoa.
Kun on liikaa tekemistä suhteessa jaksamiseen, sitä ajautuu helposti pyörteeseen, jossa oman itsensä kuuntelu kärsii – alkavaa uupumusta ei itsekään tajua. Ajattelen silloin olevani automaattivaihteella, toimin kuin pieni robotti.
Tunnistan tasapainon liikunnan suhteen kärsineen silloin, kun alan alitajuisesti ajatella, ettei päivää ole ilman urheilusuoritusta. Toisin sanoen lepopäivät tuntuvat turhilta ja hyvä flow onkin oikeasti vaihdekepin jumiutumista liian suurelle vaihteelle.
Mutta onneksi tosiaan pyrin olemaan tarkka sen painon kanssa. Tasapainon, tarkoitan edelleen.
Elina Heidi Rinkeli 
Hei! Hyvä teksti, tuntui ihan kuin olisi omia ajatuksiaan viimeajoilta lukenut ! 😀 Ihana kuulla, että joku muukin on ottanut lepopäiviä, kun muu elämä uuvuttaa. Itselleen ei saa olla liian ankara.
TykkääTykkää
<3 Toistan varmaan aina itteeni, mutta kun en muutakaan voi: oot niin fiksu, Elina! Kirjoitat varmasti meidän monen päässä pyörivistä asioista niin realistisesti, mutta kauniisti.
TykkääTykkää
Ei saa olla liian ankara, oot ihan oikeassa. Ja tosi mukava kuulla, että teksti tuntui samaistuttavalta ja että sulla on ollut samanlaisia ajatuksia mielessä. Kiva, kun kommentoit! 🙂
TykkääTykkää
No mäkin toistan: ihana, ihana sinä ja kiitos. ❤ Mun mielestä on ihanaa, että meidän molempien päässä pyörii samankaltaiset ajatukset. 🙂
TykkääTykkää