ajatuksia · elämä

Kasautuu kun on kasautuakseen.

Parhaimmillaan elämä on tosi ihanaa. Yksinkertaisesti: parasta. Koska ilman sitähän ei olisi mitään – edes sitä, joka jää hilkusti tokaksi parhausjutuissa.

Hyvät asiat ruokkivat hienoja asioita ja edelleen käsittämättömän mahtavia juttuja; elämän rullaamista ei voi ihan oikeasti olla silloin myhäilemättä. Valinnat tuntuvat täysin virheettömiltä, toisille osoitetut sanat just sopivilta. Elämä on helppo mieltää silloin lähestulkoon rajattomaksi ja omaa elämää tulee ehkä toteutettuakin hivenen suuremmalla riskiprosentilla.

Niin se vaan tuppaa kaikki hyvä elämässä kasautumaan yhteen kekoon.

Kuitenkin. Istuessani yksinäni lattialla keskellä huonetta itkemässä maskaroita pois silmistäni väkisinkin tulen ajatelleeksi elämää yhtenä isona paradoksina; elämässä asiat kasautuvat kun ovat kasautuakseen. Kyselläänkö silloin asioiden todellista laitaa? Kuka huomasin kekojen koostuvan vain kaikenlaisesta kivasta, taisi pahemman kerran erehtyä.

Sellaisina hetkinä ihmiselle kerran niin tarkoitettu tuntuu täysin epäinhimilliseltä. Voi tämä elämä.

blogi627

Vaikka vapautuvien kyyneleiden sisältämä murheen määrä ei ole riippuvainen keon koosta, muodostuu hetkellinen kasauma siltikin voimia vieväksi äärimmäisten tunteiden vyyhdiksi.

Romahdusta edeltää ja seuraa usein voimattomuus.

Jokainen kyynel on onneksi kuitenkin aina yksi tippa kerrallaan ulospäin ahdistuksesta. Ja riittävän kauan niiden virrattua – väkisinkin – murhe kaikkoaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s