itsetutkiskelu · perfektionismi

Oi, nyt mä tahdon olla mä, heppatyttö huoletta.

Olen suorittaja hei. Saa heittää käden pystyyn.

Kai kaikkein merkittävin – tai ainakin ratkaiseva – askel irti sellaisesta niin raa’an pelkistetystä tavasta kohdata elämä on seuraavanlainen: kun suorittaja ei enää itke pettymystään, epäonnistumistaan tai tyytymättömyyttään, vaan suorittamisen jälkeen vuodattaa kyyneleitään juuri sen vuoksi, miten asiat tuli kohdattua. Sen vuoksi, että on suorittaja. Minä lähdin jälleen tämänkin asian kimppuun suurin suorittajan elkein, tokaisu vaatii, vaati minulta ainakin, monen monituisia vuosia ja sitäkin useampia tyytymättömyyden kirvoittamia kyyneleitä. Lisäksi yhden vuoren huipun ja sillä huipulla vietetyn unettoman yön.

Jokainen entinen suorittaja on kulkenut tarkoin määrittelemättömän, mutta varmasti näännyttävän, sisäisen matkan irti suorittajuudesta. Sinä päivänä kun kyyneleiden sisältämä pettymys on kohdistuu omaan toimintatapaan eikä enää tyytyväisyysasteikon lukemiin, matka on vasta alussa. Kuitenkin hienossa alussa. Nuo ensimmäiset askeleet lienevät juuri suurimman työn takana; minkään muuttaminen ilman muutoksen kohteen tunnistamista ja myöntämistä itsessä on mahdotonta.

IMG_20170312_140202.jpg

Olen itse suorittajana tilanteessa, jossa vastaukset eivät ole enää itsestäänselvyys, tule edes välttämättä periksiantamattoman yrittämisen tuloksena. Olen joutunut miettimään erilaisia vaihtoehtoja, yrittänyt löytää niistä oikeimpia. Kohdannut olen sellaisiakin hetkiä, jolloin olen ollut varma, että asiat, jotka kohtaan automaattisesti suorittajan asenteella, on yksinkertaisesti poistettava elämästäni sopimattomina. Hevosen selkään nouseminen on yksi sellaisista. Kuinka vaikeaa on mennä viikoittain kivaan harrastukseen sen sijaan, että lähtee mittaamaan omaa kyvykkyyttään? Pirun haastavaa ja hinnaltaan monen itkun arvoista. Vaikeaa, eniten kai kuitenkin raastavaa.

Tänään siltikin kyseenalaistan, onko oikea vastaus suorittajuudesta irti pääsemiseen kuitenkaan elämän kuoriminen yksitellen asia kerrallaan. Kuorettomaksi, kerroksettomaksi ja kaljuksi. Valjuksi ilman sisältöä.

Tuskin. Siis ei tietenkään, minulle eilen sanottiin, sulta vaan puuttuu vaihteisto. Siten ehkä joku päivä vielä olen huoleton heppatyttö mahdollisimman monella elämän osa-alueella.

4 thoughts on “Oi, nyt mä tahdon olla mä, heppatyttö huoletta.

  1. Osui ja upposi täälläkin. Hassua, kun juuri tänään viimeksi mietin, etten ehkä koskaan enää voi harrastaa ratsastusta, kun en vaan kykene tekemään sitä silleen huvikseen. Muutenkin ajatuksesi tuntuvat hyvinkin tutuilta. Toki – kyllähän suorittaja toisen suorittajan tunnistaa. Ei ole ihan mikään kovin yksinkertainen rasti päästä tästä ominaisuudesta eroon. Mutta ei se varmasti mahdotontakaan ole. Tsemppiä sinne vaihteiston etsintään!

    Liked by 1 henkilö

    1. Mahtavaa Suvi! Siis että löysit tarttumapintaa. 🙂 Ja tottahan tuo, että suorittaja toisen suorittajan kyllä tunnista, hah. Mä uskon, että ihan varmasti on mahdollista päästä irti suorittajuudesta, vaatii vain työn lisäksi aikaa. Heh, ja kiitos! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s