aitous · ajatuksia · itsevarmuus

Sanat rautojen välistä suoruuteen.

Kai sä olet huomannut, kuinka kai on mun juttu.

Mä en ole ehkää vailla, mä olen aika usein vain.

Mun puheessa esiintyy vähän kuin,

vaikka mun elämä on täysin.

Tahdon sinut, tismalleen, mun jokapäiväiseen sanavarastoon.

Viedä mielipiteen rautojen välistä suoruuteen.

Mä olen ihminen, joka pelkää suututtamista. Sellaisen ihmisen, tällaisen näin siis, painajaisissa suututetaan tahattomasti toinen, nimenomaan lopullisesti. Olen mä joskus ollut hereilläkin tilanteessa, jossa väärinkäsityksen oikominen on ollut kuin suossa karhua pakoon juoksemista; vilpitön ja kova yritys ei ole johtanut juutuksista yhtään mihinkään. Kuuroille korville oman tarkoituksen hyvyyden todistelu saa mun ihon kananlihalle – toivottomuuden tunne on ehkä yksi niistä ainoista tunteista, jota vastaan en jaksa käydä keskustelua.

blogi44

Ehkä juuri sen vuoksi suoraan puhumisesta on tullut ruotsiakin haastavampaa mulle. Vaikka en ole – toivottavasti ja tietojeni mukaan – kovin montaakaan ihmistä ehtinyt kovasti suututtaa eloni aikana, jo painajainenkin on riittävä syy pelolle. Ja kain, ehkän ja vähän kuin viljelylle.

Mä olen seurannut sivusta suoraan puhumista. Olen kuullut, kuinka kerrotaan asiat niin kuin ne ovat. Ilman kaita ja ylimääräisiä täytteitä. Ja vaikka mä olenkin vain ollut sivullinen korva puheluissa, olen mä joutunut välillä hengittelemään syvään ja hokemaan vähän kuita. Samaan aikaan mä olen kuitenkin huomannut myös suoraan puhumisen viehätyksen. Se on vähän kuin hieroisi sormien välistä muljuvaa, jumista lihasta; periaatteessa aika raakaa, mutta periaatteessa tekee vain hyvää.

Mä olen tajunnut, ettei mullekaan ole välttämättä aina puhuttu suoraan. En mä varsinaisesti ole oppinut kiertelijäksi, paremminkin hienovaraiseksi. Kai mä olen pienenä pähkäillyt jotenkin niin, että suoraan puhuminen satuttaa – myös suututtaa. Ravistelevaahan se on aikuisena tajuta, että taitaa olla osin juuri toisinpäin.

blogi41

Suoraan puhuminenkin on luultavasti taitolaji, jota voi tehdä monella tapaa. Mulle suoraan puhuja edusti aika pitkään töksäyttelyä, ajattelemattomuutta ja empatian puutetta, vaikka nyt ymmärrän sen voivan olla harkittua, järkevää ja hienovaraistakin. Taitava suoraan puhuja on mulle iso ihailun kohde, sillä suoralla puheella toiselle hyvän tunteen jättäminen todella vaatii taitoa.

Koska mä olen kova kehittämään itseäni, tai ainakin pyrkimään sellaiseen toimintaan, haastan itseni käyttämään suoristusrautaa – niin mielipiteisiin kuin muihinkin ääneen sanottavaksi soveltuviin ajatuksiin. Veikkaan, että siten myös todellisen minäni – ajatusteni, ideoideni, kykyni – esiintuominen vieraampienkin ihmisten seurassa muuttuu huomattavasti helpommaksi.

Jos mä jo silmiin katsomalla viestitän suoruuttani, miksi en voisi toteuttaa samaa sanavalinnoillanikin.

 

 

3 thoughts on “Sanat rautojen välistä suoruuteen.

  1. Olipas kivasti pohdittu tätä aihetta. Ja siis mullekin suoraan puhuminen, tai ylipäätänsä tunteista puhuminen on äärimmäisen hankalaa. Mä en pelkää että suututan toisen, mutta jotenkin aina kiertelen ja kaartelen asioissa. Ihan esimerkkinä on se että jos toinen kysyy että mikä mua vaivaa jos esim oon kiukkunen niin enköhän aina vastaa ”ei mikään”. Miks en voi vaan suoraan kertoa mikä nyppii 😀 Tää aihe on juuri nyt tosi ajankohtanen niin kiva että siitä kirjoitit. Saatais tästä varmaa hyvä keskustelu aikaiseks jos nyt nähtäis 🙂

    Tykkää

    1. Kiva, kun avasit sun omia ajatuksia! Mä uskon myös, että saatais tästä tosi hyvä juttutuokio aikaseksi. 🙂 Ja haha, tunnistan tuon ei mua mikään vaivaa -hommelin. Varmaan aika tyypillistä toisaalta naisille!

      Tykkää

  2. Lakikielessä käytetään paljon semmosia hassuja ”varaumia” kuin ”lähtökohtaisesti” ”pääsääntöisesti” ilmaisemaan, ettei jokin väite oo täysin ehdoton vaan siihen voi sisältyä poikkeus, vaikka väite muuten oliskin ihan pätevä tai totta. Ehkä siksi en pidä pahana noita arkisiakaan ”varaumia” tosielämässä, niilläkin on joskus paikkansa 🙂 Mäkään en oo kovin hyvä olemaan suora tosielämässä, vaikka työn puolesta tykitänkin tehokkaasti myös ilman varaumia 😉 Musta tässäkin asiassa, kuten kaikessa muussakin on kyse balanssista: Joskus suorasanaisuus on hyvä, joskus hiljaisuus on hyvä. En pidä kummastakaan ääripäästä, vaikka niilläkin on molemmilla aikansa ja paikkansa. Aattelen, että niidenkin kahden väliin mahtuu suuri harmaa alue, jossa jossain sijaitsee jokaiseen tilanteeseen ”kohtuus” ja ”sopivuus” – ja ehkä jokasen omalle persoonalle sopiva tapa ilmaista asioita ja itseään 🙂 Oon siis ihan samaa mieltä sun kanssa siitä, että suorasanaisuus on taitolaji ja sitäkin on hyvä jokaisen osata tarvittaessa 🙂 Mutta oikean ilmaisutavan ohella se on myös taitoa tajuta, millon pitäs olla hiljaa ja jättää oma mielipide sanomatta, eli sitä hienotunteisuutta. Tää on vähän sellainen ”sananvapaus ei oikeuta rikosta” -tyyppinen ajatus, joka on musta hyvä esimerkki kohtuudesta ja siitä, että asiat on aina suhteellisia. Tää ajatus lähti nyt vähän ohi sun tekstin, mutta ehkä ymmärrät pointin 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s