ajatuksia · lifestyle · oma elämä

Pahvimukikahveja ja iltaymppäystä.

Uusissa ihmisissä kiinnostaa aina eniten arki, eli just se jokapäiväinen elämä. Että millaista se mahtaa kenelläkin olla. Eihän arjen kuvailu välttämättä kerro ihmisestä kuin senhetkisen elämäntilanteen, mutta jollain tapaa siinä kai heijastuu kaikki se, mitä toinen sisällään kantaa. Vahva tulkintani on, että arki on monikymmenprosenttisesti kuitenkin ihmisen omaa suhtautumista siihen.

Näin kai vastaisin, jos kysyttäisiin.

Pahvimukikahveja. Välillä vähän tujuja.

Kello kahdeksantoista viidentoista kilometrin lenkkejä.

Putkiaamuja tekniikalla ylös-puurolle-ulos.

Rankkasadepelkoa ja yksisulkaisen auton omistajuutta.

Iltaymppäystä. Siis illan tunteihin asioiden mahduttamista.

Ehkä yhäkin intensiivisempää oppimista kuin yliopistolla.

Hurrikaaniviikon päättäviä perjantaipannaripellillisoloja. 

Uusien ihmisten ohella uudenlaisten ihmistyyppien lukemista – tai sellaisen opettelua.

Mukavuushuumaa. Että keskinkertainen mukavuus voikin synnyttää huumantunteen.

IMG_20170622_073025_636.jpg

Arki on mun rakkaus. Oikeasti sen tulisi kai olla ihan jokaisen rakas. Sen kanssa kuitenkin elellään aikamoisen pitkä pätkä.

 

Yksi vastaus artikkeliiin “Pahvimukikahveja ja iltaymppäystä.

  1. Hyvin sanottu että arki on sun rakas. Niinhän se vain menee että arjestahan se elämä pääsääntöisesti koostuu ja jos oma arki on mielekästä niin kyllä siitä sitten nauttiikin ja töitäkin jaksaa tehdä ihan eri tavalla. Ehkä jokaisen täytyisi vähän miettiä mistä kaikesta se oma arki koostuu, varsinkin jos arki tuntuu raskaalta. Ehkä sitä voisi sitten hieman muokata. Tällä hetkellä itselläni arkipäivät ei juurikaan eroa viikonlopuista kun ei töissä ole, mutta pian kun työt taas koittaa täytyy muistaa tuo että arki on se rakkaus. Jos se käy liian raskaaksi, täytyy sitä hieman taas tarkastella. Musta on hauska ja mielenkiintoinen kuulla muiden ihmisten arjesta. Joten voisitkin taas joskus kirjoittaa millainen se Rinkelin päivä näin kesällä näyttää 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti