aamuajatukset · aitous · vähän runoo

Ysärin yöpuvussa.

Eripari villasukissa.
Kahviviiksistä.
Valvoneita silmiä.

Rakastaisi ja katselisi
kuin täydellistä paria.

Anna mulle joku,
joka rakastaa mua
ysärin yöpuvussa.

Rakastaisi niin,
että kehuisi vuolaimmin
nappiverkkareissa.

Ennen kuin
ja kun
kuljetaan tuulipuvuissa.

Eniten olen elämältä kysynyt
aitoutta.

Sillä tunnen ja annan rakentua. Sen sijaan, että rakentaisin.

IMG_20171201_153601_098.jpg

Vasta vartuttuani olen ymmärtänyt, kuinka kiihkeästi olen pienestä saakka kysynyt elämältä aitoutta. Varsinaisuutta, siten aitouden omassa päässäni ymmärrän. Minulle elämällä ei ole merkitystä, jos en löydä siitä aitouden aspektia; ilman tunnetta varsinaisuudesta miellän elon aikalailla tyhjäksi. Joskus jopa elämän näyttelemiseksi. Ehkä sen vuoksi nuorempana suuri huoleni oli se, että aidoimmillani olen kevyesti hassu. Tiedäthän, aidoimmillani kuljen yhdeksänkymmentäluvulta peräisin olevassa yökkärissä ja kahviviikset suupielissä laulellen epävireisesti Mikko Harjun korkeimpia säveliä Italian muotoiseen öljypulloon kädessäni. Että salliiko tämä elämä todella – varsinaisen Rinkelin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s