Ohoi. Hän merelle läksi.
Aika itse opetteli
merimiessolmut ja merenkäynnin.
Näytti pärjäävän myös
myrskynsilmässä.
Näytti maihin jääneille pärjäävänsä.

Purjehti pitkin rantaviivaa ja huiskutti:
täällä mennään, älkää te minusta huoliko.
Illan tullen hän aina ankkurit laski
ja kannellaan tähtien kautta kaihoissaan
maata mietti:

siltikin
ihminen taitaa tarvita sataman.
Ei myrskyn vuoksi,
vaan hetken levoksi tyynelläkin säällä.
Kotisataman, johon päivän päätteeksi kutsusta lipua.
Vaikka aavalla ankkureineen yksin pärjäisikin.