aamuajatukset · itsetutkiskelu · vähän runoo

Jospa en tilkitsisi.

Jos tilkitsen,
hän jo totesi.
Oliko millaista
aukottomuutta elämässä,
hän vielä varmisti.

Kas näin,
muodoltaan menevä
ja aukkokorjailtu.
Kyllä vain,
epäilemättä yhtä sopiva.

Sopeudun kraatereita
paikkaamalla,
hän selvensi.
Ja usein on kaikkea liikaa,
niin silloin koverran,
hän lisäsi.

blogi138

Monien vuosien jälkeen minä sitä kuuntelin itselleni ääneti toistellen: kunpa kukaan ei samaa virhettä toistaisi. Olisinpa osannut aikanaan kertoa, että vielä tulee päivä, kun on aika ympäristön sopeutua. Kuoppiini ja kraatereihini, asettua ympärilleni. Että minä tarjoan uudenlaisia ulottuvuuksia näin – geometriaa, jota on löydettävissä täältä minusta vain.

Niin kivasti sen taannoin hoksasin, että varmuus alkaa epävarmuuden esiintymisen sallimisesta itsessä ja elämässä ylipäätään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s