Aika tarkka, millaiselle pohjalle mä perustan toimintani, olenhan mä.

Olisipa oletus aina päällä siitä, että kerran toimintani perustuksen luotuani tarkoitusperien kyseenalaistaminen on ajanhukkaa; on ja pysyy se sama toimintaani määrittävä arvo. Toki sellainen voi loppua ja alkaa uudenlaisena alusta, mutta ei siltikään vaihdella päivästä, edes toiminnasta, toiseen. Oi, kun olisikin ihanaa luottaa myös toisten luottavan kerran luomaani linjaan, toimintani perusarvoon. Kai se helpottaisi kertomista siitä, että perustuksilla en ole lähimainkaan ailahtelevainen, vaan tässä ja nyt tämä, huomenna ja muuttujista riippumatta myös sama. Vaikkapa parhaansa asioiden eteen tekevä kunnes toisin kerron.

Ailahtelevat arvot eivät ole mun juttu, mutta ehdottomuuden ympärillä hääriminen on joskus pulmallista, on mun todettava.

Tie ailahtelevuudesta ehdottomuuteen ei ole suora eikä sen keskivaiheille asettuminen aina ihan ongelmatonta. Sillä kai tarkoitan, että oman arvon mukaan toimiminen voi ajaa oman minän yli, esimerkiksi ahkeruuden arvona ei pitäisi sisältää mahdollisuutta oman hyvinvoinnin unohtamisesta. Siten perustuksien luominen omalle toiminnalle ei sitten kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, vaikka itse arvo olisikin itsestäänselvyys. Kai tähän läheisesti liittyy terveen itsekkyyden säilyttäminen omien arvojen mukaan toimimisessa.

Oikeusturva kai lähinnä omia ajatuksiani vastaan nämä toimintani perustukset, olen mä niinkin ajatellut.

Loppukädessä, jälkeen sen, mitä toiset ovat ajatelleet tai sanoneet, on itseni pystyttävä perustelemaan ainoastaan itselleni syyt toimintani takana. Voin ne kertoa ääneen, mutta vastuu perustuksien näkemisestä ei silloin ole itselläni – kuulija uskoo haluamansa, ääneen lausutut sanat ovat suhteellisen kädettömiä. Sen vuoksi koen kuin oikeusturvaksi itselleni selkeät oman toimintani perusteet. Oman mielen sisäiset varmuus ja rauha ovat kultaakin kalliimpia.

Näe mun toiminnan perustukset, sillä niille myös mut on perustettu.