Oisinpa monien kilojen riisisäkki enkä heitettävä hernepussi.
Määräisinpä oman paino(arvo)ni väärissä käsissä.
Vuotaisinpa vasta itse itseeni reiän iskettyäni.
Valitsisinpa mätkähtää ohi kopin.

Elämä on yhtä hernepussien heittelyä. Omissa käsissä käy kaikenlaista ja välillä sitä käy itse kaikenlaissa käsissä. Toisinaan mätkähtää ja vuotaa. Elämää, vain sanotaan ja koppailu jatkuu. Tuskin kellekään sattuu loputtomien koppien sarjaa – kivoissa käsissä ainakaan. On hetkiä, kun herneitä on omassa pussissa vähemmän. Toisinaan niitä olisi muillekin jakaa.

Hernepussina oloa, sitä se elämä paljon teettää. Ihmisiltä kohtaa kaikenlaista kohtelua, kuulee kaikenlaisia sanoja ja eteen sattuu kaikenlaisia tapahtumia. Joskus toivoin olevani ennemminkin riisisäkki, jotta sellainen kaikenlainen ei olisi mahdollista. Koska vuosin omia herneitäni hirveän helposti. Sitten oli pussista takkiin kaikki tyhjää.

Iso oppi on ollut jättää asioita matkanvarrelle. Sillä yhtä aikaa kun vuosin herneitä, keräsin itseeni sen kaiken tunteiden ja tapahtumien sekamelskan. Eikä oma taakkani tosiaan enää ollut kaukana riisisäkin painosta.

Nykyisin jos vuotaa niin vuotaa. Herneitä ja tunteita ja tapahtuneita asioita jää reitin varrelle, vaan matkapa jatkuu. On turha kantaa omassa pussissa sen enempää pettymyksiä, hämmennystä, surua tai kaunaa.