Auvoinen aamun aloitus. Täydellinen alku päivälle.
Millainenko?
”Pitkät yöunet ja pitkään nukkuminen. Seuraa ihana vetelöityminen; sohvalla lojumista maailmaa sen enempää ajattelematta. Rauhassa heräileminen ja muutaman tunnin varoitusajalla brunssipöytää tai hyvin myöhäistä aamupalaa – sopivan pienesti eli aika niukasti. Mieluiten lämmintä, kuumaa, vaikka polttavaa – ei kuitenkaan missään nimessä väljähtäneen kylmää. Hrrr. Hitaasti nautiskellen ja jokaista suupalaa maistellen. Keskustellen ja ajatuksia vaihtaen. Sitten myös. Ehdottomasti isosti porukkaa. Siis paljon ihmisiä silmien avaamisesta asti; yhdessä aamupalan valmistusta ja kahvin hörppimistä. Ehkä taustamusiikkia, kunhan on naurua. Hersyvää ja kovaa. Niin juu. Suuhun ainoastaan makeaa, suolainen saa aamuisin niin etomaan. Puoliltapäivin sitä alkaa ehkä jo unihiekat karisemaan. Aikaisintaan.”
Sellainen.
Kun kääntää kaiken vielä ylösalaisin ja päinvastoin.
Kuulostaa kyllä kovin täydelliseltä. Sellaiselta, että kuuluisi tykätä. Naurusta ja löhöilystä aamussa, ihmisistä ja höpöttämisestä aamiaisella. Ollaan silti ihan rehellisiä? Aamuihmisiäkin on erilaisia. Minä olen isosti early bird, mutta samalla aamuisin helposti myös loner. Ihan vähän erakko, hiljaisuudesta ja omasta ajasta nauttiva pohdiskelija. Aamuisin siis. Päässä oopperan veroinen sinfonia, mutta suutani en avaa ennen ensimmäistä kahvikupillista. Korkeintaan inahdan huomenet. En ole välttämättä väsynyt, vain vielä virittymätön.
Eilen tein ennätyksen nukuttuani vahingossa kymmentä vaille kahdeksaan. Tänään heräsin tuttuun tapaan ennen kuutta. Pitkistä yöunista kyllä pidän, mutta en aamun ainutlaatuisten tuntien kustannuksella. On maailman ihaninta herätä hiljaiseen asuntoon ja tassutella ihan yksin keittiön pimeyteen. Tuntuu vähän kuin olisi jouluaatto joka aamu. Kipristää masua ja olo tuntuu toiveikkaalta. Olen pienestä asti kokenut aamuissa olevan tietynlaista taikaa.
Kun silmäni mä auki saan. Ja puurokulhoni edessäni nään. Heräämisestä saattaa helpostikin olla kulunut vasta noin puolitoista minuuttia, kun jo olen tyrkkäämässä mikroon aamupalaani. On miltei sietämätön ajatus, että odottaisin tunnin tai kaksi saadakseni aamuisin syötävää. Olen muutamia kertoja käynyt ennen aamiaista vetämässä nopeat pyrähdykset ulkona – ja joka kerta on tuntunut hassulla tapaa väärältä. Olen niin ehdollistunut siihen, että puuro on ehdottoman ensimmäinen asia päivässäni.
Joo. Paljon suolaa ja pakastinkylmää. Puuroa siis. Laitan kyllä päälle marjojakin ja käytän ensin mikrossa. Lopuksi aina kuitenkin isken koko lautasen kylmettymään pakastimeen. Mitä möykkyisempi, sitä maittavampi. Oikeasti nam. Nopeasti ja paljon kurnivaan vatsaan. Hyvää on, vaikka joka lusikallista ei niin malttaisikaan makustella ja hitaasti nautiskella.
Ja Rinkelin täydellinen aamu. Se päättyy salihousuihin hyppäämiseen – ja jatkuu siitä eteenpäin päivänä.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että täydellinen syntyy usein ennenkokemattomasti. Vähintääkin vieraammasta ja vähän yllättävästä. Syntyäkseen täydellisyys saattaa tarvita pienehkön irvistyksen ja tuhahduksen no okei. Onneksi se on ainoastaan hankaluutta irrottautua jo – tai liian usein – koetusta. Tuttu ja turvallinen on hyvää ja kivaa, mutta ihan mahtavaan tarvitaan monestikin jotain hitusen uudehkoa – tai täysin uutta. Sen vuoksi minulle tärkeät aamutkaan eivät saa olla aina vain sitä samaa. Puurokulhoja yksinäni. Itse asiassa nautin suunnitellessani mahdollisia erilaisia, aamuisia kokemuksia; ystävätäyteisiä brunsseja, oikeasti hitaita, mutta aikaisia aamiaisia Helsingissä, basicpuurojen sijaan kesäkurpitsaisia sellaisia tai ihan villiksi heittäytyessäni kanelisia banaanilettuja Kesolla.
Ei täydellisen aamun määrittely taidakaan olla niin yksinkertaista. Se ei ole jatkuvasti samanlaisena toistuvaa, mutta ei kyllä joka-aamuista erilaisuuttakaan. Täydellinen elämä on mielihyvän mukana kulkemista, kulki se reitti sitten mistä vain. Täydelliset aamutkin ovat varmasti siten tilannesidonnaisia ja vaihtelevat mielen mukaan.
Parasta keskittyä vain kivaan, täydellisyys tulee sivussa itsestään.
Elina Heidi Rinkeli 
Oli nam prunssi !! T. Lanttu
TykkääTykkää
Näyttääpä uskomattoman ihanalta! ❤ monenlaiset aamut voivat tosiaan olla täydellisiä. Vietimmekin juuri ystäväni kanssa ihanaa arkiaamiaista! Oli hienoa katsella aamun valkenemista yhdestä 🙂
TykkääTykkää
😀
TykkääTykkää
Oli kyllä hyvää – etenkin banaaniletut, jotka omin kätösin paistelin. 😀 Arkiaamiaisissa on aina oma viehätyksensä. Mä tahtoisin kiireisen, heräilevän Helsingin kahvilaan arkiaamiaiselle, hihi. Ystävä aamiaisella on kyllä luksusta. :')
TykkääTykkää
Tuolle brunssille sopisi hyvin myös viidakkovohvelit 😉
TykkääTykkää
Omiin rutiineihin ja siihen omaan aamuluksukseen mielellään jumiutuu, tykkään itsekin rauhaisista aamuista itsekseni, mutta joskus on hyv'ä irrottautua totutusta ja kokeilla muutakin… 🙂 Ihanalta tuo aamiainen näyttää 🙂
TykkääTykkää
Iiiks, no niinpä, hihi! :') Joku kerta on aivan pakko toteuttaa. Ajatella, kuinka ihanasti aamu alkaisi norsuvohvelilla… ❤
TykkääTykkää
Totta, todella mielellään jumiutuukin. Ettei edes tajua kokeilla muunlaista – vaikka se toisenlainen voisikin olla vähintääkin yhtä ihanaa. 🙂 Hihi, oli namia ja pitkä lenkki kulki hyvin lettujen jälkeen.
TykkääTykkää
Äh, voi vitsi, kirjotin sulle pitkän viestin ja sitten vahingossa painoin edellistä ja meninkin hävittämään sen. 😀
No mutta, mun piti vaan kertoa, että hämmästelen taas miten samanlaisia me ollaan. Mäkin rakastan aamuja! Mulle paras aika herätä on kuudelta. En ymmärrä ihmisiä, jotka rakastavat herätä puoliltapäivin. Sillonhan menee koko päivän paras aika hukkaan! On ihana herätä ennen muita. Silloin tuntuu, kun maailma olisi pysähtynyt. On aikaa vain itselleen.
Mä taas rakastan aloittaa päivän juoksulenkillä. Se ei ehkä ole kovin fiksua (lihaskatabolia, teho, jne…), mutta en vain malta jäädä syömään. Parasta on herätä lenkillä ja herätä maailmaan omissa ajatuksissaan, ennen kuin joutuu puhumaan kenellekään. 😀 Sen jälkeen maistuu kyllä aamupala ihanalta. Nytkin oon just aamupuurolla ja lueskelen sun blogia. Hyvä tapa aloittaa aamu!
Ainoa harmittava puoli tässä aamuvirkkuudessa on se, että on aika sekaisin, kun joutuukin kavereiden kanssa valvomaan myöhään. Puoliltapäivin herätessä harmittaa. Ja usein olen se vähän tylsä kaveri, joka lähtee aika ajoissa kotiin. Mutta illan pitää olla vaan ihan superhauska, jotta se voisi korvata aikaisen aamun euforian. Onneksi niitäkin on.
Kivaa päivää sulle! 🙂
TykkääTykkää
No voi höh. Mullakin on käynyt monta kertaa, inhottavaa. 😀
Hihi, kaimat ja samikset. :')
Tuo on kyllä totta, että aamupala maistuu ihan hirmuisen hyvältä, kun on ensin vähän käynyt hörppäämässä happea ulkona. Vain harvoin saan itseäni liikkeelle ennen aamupalaa – pitäisi toisina päivinä tehdä niinkin. Se on kivaa vaihtelua. 🙂
Haha, no just tuo! Itsekin olen niiiin huono valvomaan.
Kiitos paljon ja kivaa tiistaita! :')
TykkääTykkää